tiistai 24. joulukuu 2013

Tallinn At Night

Synttäreitä edeltävänä iltana käytiin mamin kanssa syömässä, ja äiti olikin varannut meille pöydän aivan ihastuttavaan ja todella tunnelmalliseen ravintolaan Tallinnan vanhaan kaupunkiin. Hetken etsittyämme löysimme Controventon todella piilosta erään korttelin sisäpihalta, mutta ruoka oli kyllä pienen etsiskelyn arvoista. :) Alkupalaksi söimme taivaallisia bruschettoja ja pääruuaksi söin pasta carbonaaran. Jälkkäriä ei kumpikaan täyttävien pastojen jälkeen enää jaksanut, joten lähdimme kävelemään vanhaan kaupunkiin.

Sää oli hieman sateinen ja tuulinen, joten hotellilla tehdyt kiharat näyttivät aika pian taksista pois jäämisen jälkeen tältä. :D

Äiti ♥

Hetken kävelemisen ja kauniiden rakennusten ihastelun jälkeen vein äidin mun ehdottomaan lempparipaikkaani Tallinnassa – pikkuruiseen paikallisten suosimaan Popular-kuppilaan, jossa saa kaikkea drinkeistä vesipiippuihin. Kellokin alkoi olla jo puolen yön paikkeilla, joten sain suostuteltua mamin vesipiippuun. Mä tykkään aivan älyttömästi vesipiipuista, ja on tosi harmi ettei vastaavaa kuppilaa löydy Helsingistä..

Ps. Kuvaan sen videopostauksen heti kun kerkeän, mutta tänään ei vaan pystynyt.. :D

With love, Silja

 


27 Responses to “Tallinn At Night”

  1. Myy sanoo:

    Tosi kauniita kuvia niin kuin aina. :)

  2. jeejee sanoo:

    Bongasin sut sunnuntaina aamupalalla, olitte samassa hotellissa ku minä ja poikaystävä :D

  3. Jenna sanoo:

    voi että oot kaunis silja! minkä ikänen sä oot? =)

  4. hmm sanoo:

    oon aina miettinyt noista vesipiipuista, että mitä se tekee?:D jos vertaa esim röökiin, no siinä on nikotiinia joka aiheuttaa riippuvuutta tms. ja saa hyvän olon niille riippuvaisille ihmisille, mutta voiko vesipiippua verrata sellaseen mikä tuo hyvää oloa jos se on vain vesihöyryä mitä hengitetään?:D valaise mua, jos tiiät sen syvemmän merkityksen:’) oon pari kertaa tollaisella poltellut mutta ei kyllä itelle erityisemmin mitään tunnetta tullut, maku oli vaan paha:–D

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Vesipiipusta voi polttaa makutupakkaa jossa on nikotiinia, tai sitten vaan sitä ”vesihöyryä”, mulle se on ainakin ihan vaan sellanen tapa ”rentoutua” ja viettää aikaa kavereitten kanssa :) Ja mä en tykkää polttaa sitä nikotiinillistä tupakkaa, sillä se on jotenkin ”liian vahvaa”!
      Makuja on monia monia erilaisia, mä itse esimerkiksi tykkään colasta, lakusta, omenasta, meloonista ja vesimeloonista :) Kannattaa koittaa jotain muuta makua! :P

  5. Nanna sanoo:

    Miks et oo enää natalian kanssa?

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      En ole mielestäni missään kirjoittanut etten olisi? :)

      • Olivia sanoo:

        Eiks jyri enää riittäny? Ja ethän sä ole enää natan kans missään tekemisissä. :Dd

  6. merike sanoo:

    Popularbaarissa on aina vain suomalainet, virolaista ei siellä paljon näy, ihan täynnä ulkomaalaiset opiskelijoita! Ei voita sanoa että paikallisen suosima :D

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Aijaa, oon sit varmaan käsittänyt väärin :) Nyt se oli ainakin täynnä virolaisia yhtä suomalaista seuruetta lukuunottamatta, ja sama kyllä viimeksi kun siellä kävin :) Ihana paikka kuitenkin!

  7. bloggari sanoo:

    Moikka, milloin verkkokaupan lahjakortti arvonnan voittaja julkaistaan?

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Pahoittelut – olen kokonaan unohtanut ilmoittaa sen täällä, sillä arvonta tehtiin Indiedaysin toimesta! Arvonnan voittajat on siis jo valittu ja heille on lähetetty viestiä! :)

  8. Vilma sanoo:

    Voi jestas neiti sä oot aina niin upeana. :o Ihanan näköistä teillä ollut, toi Populär on ihan huippu paikka, käydään usein siellä kavereiden kanssa! (:

  9. Pauliina sanoo:

    Voi hitsi miten hassua, kirjotat mun lemppari blogii ja olin samaan aikaan Tallinnassa vanhassa kaupungissa sun kanssa. Pällistelin jopa ton ravintolan menua tossa ulkopuolella.

  10. Anna sanoo:

    Sulla on tosi laadukas ja postiivinen blogi ja oon lukenu tätä tosi kauan, enkä ikinä pettyny mihinkään ja jaksanu varmasti lukee jokasen postauksen! Ja ooot huippukaunis :)

  11. Emma sanoo:

    Jos kerran täytit nyt (vasta) 18 vuotta, oletko siis polttanut alaikäisenä röökii ja juonut alkoholia? siis onhan se ihan ymmärrettävää, mutta tuntuu jotenkin hassulta, että olet ilmoittanut siittä myös täälä blogissa..

    • A sanoo:

      hohhoijjaa eiköhän suurin osa nuorista ole polttanut/juonut alkoholia alaikäisenä. vaikka täälläkin on nähty kuvia siljasta tupakka tai lonkero kädessä niin ei se ainakaan mua häiritse. eri asia olis jos blogista löytyisi jotain känniörvellyskuvia. silja on kuitenkin blogannut niin pitkään jo että luultavasti tietää millaisia kuvia on soveliasta nettiin jakaa tuhansien ihmisten nähtäville :)

  12. mdnepa sanoo:

    Tästä blogista on tullut lyhyessä ajassa yksin mun lemppareista. Onnea ja menestystä vuodelle 2014 :)

    http://mdnepa.123kotisivu.fi/

  13. Wilen sanoo:

    Kakara mikä kakara. Turha ihmetellä jos tulee kosinta, ku Venla taas kuvioissa…..

  14. Tiina sanoo:

    Kuvaatko yleensä sillä olypusksella yleeensä? Minä sain nimittäin lahjaksi sen ja en oikein tiedä miten saisi hyviä kuvia, olis kiva jos voisit antaa joitakin vinkkejä esim ostoksien kuvailuun tai asujen kuvaukseen?:) Ruukaatko itse vaihdella mitä asetuksia siitä yleensä?

Kommentoi