maanantai 20. maaliskuu 2017

Olenko minä yksinäinen?

Ajattelin nyt jatkaa hieman aiheesta jota oon ennenkin blogissani sivunnut, yksinäisyys. Tää on jo aika kliseisesti sanottu; mutta kuten tiedätte blogi on kuitenkin vain pintaraapaisu bloggaajan elämästä – ja tämä on täysin totta myös mun kohdalla. Blogiin pääsee yleensä vain kaikki ”spesiaalimmat” jutut, yksi postaus saatta usein kertoa vain jostain yhdestä päivän tapahtumasta jne. eli tietysti munkin elämässä tapahtuu paljon muuta kuin mitä blogin tai muun sosiaalisenmedian perusteella voisi olettaa. Saan aina välillä kommentteja että enkö tee koko päivänä muuta kuin syö aamupalaa ja katso telkkaria, mikä on musta vähän hassua, koska vaikka teenkin töitä pääsääntöisesti kotoa käsin, kuuluu mun elämään tietysti muutakin kuin makoilua… Mun päivän rytmit vaan menee ehkä hieman eritavalla kuin 8-16 töissäkäyvillä ihmisillä, mutta mun mielestä toi on silti hassu oletus koska on mullakin normaaleita pakollisia asioita hoidettavana, sekä myös mun työhön kuuluu erilaisia tapahtumia, kuvauksia jne. joissa käyn vaikka en niistä aina kirjoittelekkaan. :D

Mutta sitten itse asiaan, eli onko mulla ikinä yksinäinen olo? Rehellisesti, vastaus on kyllä. Ihan melkeen viikottain mulla jollain tasolla yksinäinen fiilis ja se on tietysti tosi inhottavaa. Mun yksinäisyys on monen asian summa (esim. työ), ja mua itseäni lohduttaa jollain tasolla se, että tiedän mistä tää fiilis johtuu – nimittäin lähinnä mun omista valinnoista. Yksinäisyys johtuu mulla osaksi siitä, että asun mulle (edelleen) vieraassa kaupungissa – meinaten sitä että vaikka mulla onkin Porvoossa muutamia kavereita, ei tää oo samanlaista kuin Helsingissä jossa suurin osa mun kavereista asuu. Harvemmin tulee nähtyä ihmisiä enään niin spontaanisti, sillä täällä mulla on tosiaan vain muutama sellainen kaveri jonka kanssa oon enemmän tekemisissä. Silloin kun muutin viime kesänä Porvooseen, oli tosi ihanaa saada teiltä tsemppiä, ja huomata kuinka moni siellä ruudun toisella puolellakin asui uudella paikkakunnalla ”kumppanin takia”. Tuli parempi fiilis, kun tajusi ettei oo ihan yksin tän asian ja fiilisten kanssa.

Toinen seikka on se, että vaikka välimatka Helsinkiin onkin suht’ lyhyt ja helposti kuljettavissa bussilla, en vaan yksinkertaisesti jaksa olla koko ajan matkustamassa Porvoo – Helsinki väliä ja stressaamassa bussiaikataulujen kanssa. Eli useasti ihan mun oma tietoinen valinta on jättää jotkut kissanristiäiset väliin, varsinkin talvella kun on kylmää ja inhottavampi odotella bussia. Tietysti kesän lähestyessä tulee tän asian kanssa vähän skarpattua kun kaikki liikkuminen on ns. vielä helpompaa.

Kolmanneksi, joudun välillä muistuttelemaan itseleni että oon itse päättänyt muuttaa tänne parisuhteeni takia, koska Tatulla ei ole mahdollisuutta tällähetkellä asua muualla. Usein musta tuntuukin että oon tavallaan ”Tatun armoilla” (haha), mutta tietysti mä voisin asua myös Helsingissä ja elää enemmän omaa elämääni. Fakta on kuitenkin että tämä on mun oma valinta jotta voidaan olla enemmän yhdessä, ja myönnän että välillä musta tuntuu pahalta, kun tietysti myös Tatulla on omia menoja ja aikatauluja, eikä kaikki suunnitelmat mene aina yks yhteen. Mä vietän kuitenkin jo valmiiksi paljon aikaa yksin, joten monesti odotan että Tatulla on vapaa-aikana sitten aikaa olla mun kanssa, mikä ei tietenkään ole todellisuutta. Tiedättekö mitä meinaan? :D

Ja lopuksi haluan sanoa vielä että mä oon myös luonteeltani kyllä vähän erakko, tai että tykkään viettää paljon aikaa yksikseni sekä koirien kanssa, ja tehdä omia juttuja rauhassa kotona. En oo siis ylipäätään sellainen että jaksaisin olla 24/7 jossain ihmisten ilmoilla ja porukassa, vaan mun tarvii välillä päästä omaan rauhaan rauhoittumaan. Sen balanssin löytäminen vaan on vielä ollut vähän vaikeaa, ja juuri se kun kaikki asiat ei mene aina niiden omien aikataulujen mukaisesti.. :) Esimerkiksi tänään olin hirveästi odottanut että mentäisiin yhdessä Tatun kanssa aamulenkille ja sen jälkeen kahville ihanan ilman kunniaksi, mutta suunnitelmat meni mönkään joka tuntui musta tosi pahalta… Päätin sitten kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja mennä lenkin jälkeen yksin kahville – ja oon tosi iloinen että menin. Sain olla ihan rauhassa omien ajatusten kanssa. :) Esimerkiksi vielä vuosi sitten en olisi osannut tehdä niin.

Ps. En nyt tiedä oliko tää postaus tosi epäselvä tai turha, jotenkin tuli sellainen fiilis että pakko päästä vähän purkamaan ajatuksia. :D

With love, Silja


36 Responses to “Olenko minä yksinäinen?”

  1. annika sanoo:

    Tosi kiva postaus Silja! Mulla ihan sama tilanne että tällä hetkellä poikaystävä asuu eri paikkakunnalla, mulla kyllä kohta alkaa siellä työharjoittelu mutta en tunne sieltä oikeastaan ketään :/ missä sun vanhemmat asuu ja näätkö niitä usein? (:

  2. Kia sanoo:

    Heippa. Mitä työtä sää siis teet pääasiassa? Ja itsekin olen hieman samanlainen kuin sinä, että enempi tykkään olla omissa oloissani kuin kokoajan menemässä ja olen ajatellut täältä pohjoisesta tulla opiskelemaan etelään niin silloin jää pakostakin kaverit tänne sekä sukulaiset. Mutta olen siitäkin ajatellut selviäväni. Poikaystävä toki tulee matkaani, että edes jokin tuttu on mukana alkutaipaleella. Sitten vain täytyy tutustua uusiin ihmisiin. :)

    • Kia sanoo:

      Hei, muakin kiinnostaa, että mitähän työtä teet ns. päivätyöksi? Ethän suinkaan tarkoita tätä bloggaamista, jota harrastat n. pari kertaa kuukaudessa? Ihan hyvällä siis kysyn!!
      Ja voin siltä osin myös samaistua, että mun poikaystävä muutti ulkomaille opiskelemaan, ja sellaiseen paikkaan, ettei mulla ole mahdollisuutta työskennellä siellä, enkä usko olevani onnellinen siellä juurikin ns. miehen armoilla. Näinpä kokeilemme tässä etäsuhteen kestävyyttä. On kyllä hiukan ikävä tilanne :(

  3. Anna sanoo:

    Mulla on osittain samoja fiiliksiä. Asun myös ns. vieraassa kaupungissa ja oon huomannu myös sen, että kun on ikää tullu lisää, (23) niin on jotenkin ylipäätään vaikeempi löytää uusia hyviä ystäviä? :D Osaa kyllä arvostaa niitä pitkäaikaisia ystäviä, vaikka ne asuukin muualla päin suomee :)

  4. Jade sanoo:

    I feel you. Ja tekstiä lukiessa tuli olo, että et ole hirveän onnellinen ja tyytyväinen elämääsi/tilanteeseesi tällä hetkellä. Olen itse paininut samojen yksinäisyysongelmien kanssa, kun muutin eri maahan rakkauden takia. Silloin ei enää nähtykään kavereita ja perhettä samalla tavalla viikoittain eikä edes moniin kuukausiin. Mutta siihen sopeutui, ja tärkeintä oli että olin itse tyytyväinen valintani. Tällä hetkellä itsekin odotan aina että miehellä olisi töiden jälkeen aikaa tehdä minun kanssani jotain, ja ne on niitä ihania hetkiä elämässä kun voi yhdessä olla ja tehdä. :) mutta kaikesta huolimatta suosittelen kuuntelemaan sydämen ääntä ja tekemään niinkuin sisin sanoo, koska jotenkin rivien välistä tuntuu että sä kaipaat takaisin Helsinkiin asumaan ja tekemään enemmän ”omia juttujasi”. Tsemppiä asian kanssa, jos meinaat jotain muutosta elämään tehdä sen suhteen! Muista aina, että vain sinä itse voit tehdä elämästäsi onnellista. Hyvää kevättä!

  5. V sanoo:

    Tuttuja tuntemuksia täälläkin. Asuin 50000 ihmisen kaupungissa 18 vuotta, ja muutin sieltä Vantaalle helsinkiläisen mieheni kanssa. Opin siitä lyhyestä vantaalaisuudesta, että yksinäisyyttä lisäsi epämiellyttävä asuinpaikka ja ”karu” ympäristö.

    Päätimme muuttaa miehen alkuperäiselle kotiseudulle Helsinkiin, koska kumpikaan meistä ei viihtynyt Vantaalla. Ympäristöllä todella on merkitys ainakin meidän kohdallamme. Miehelläni on sama tilanne kuin sulla; etätöitä- ja kursseja, joten osittain tiedän mistä puhut. Porvoo on ihana kaupunki, ja tilanteessasi ei oikeastaan varmaan ole muuta vaihtoehtoa kuin etsiä positiivisia asioita ja löytää rutiini arkeen. Kuten aikaisemmin puhuit, että hakisit kouluun niin se olisi todella hyvä vaihtoehto. Etenkin, jos aikuisopiskelijaksi menee, niin sieltä todella voi löytää vielä sydänystäviä tai ystävän, vaikka tässä kahdenkympin iässä tutustuminen uusiin tyyppeihin ainakin omalla kohdallani tuntuu hankalalta.

    Rutiinin mainitsin siksi, että se kotona ”kumppania odottaminen” syö henkistä jaksamista ja lisää varmasti yksinäisyyden tunnetta. Tsemppiä hurjasti ja mukavaa kesän odotusta!

  6. Ida sanoo:

    Hei, voin niin samaistua tuohon fiilikseen kun odottaa kun kuuta nousevaa että sillä puolisolla on vapaa-aikaa ja sitten hoksaa että onhan sillä muutakin tekemistä kun olla minun kanssa. Jotenkin kun on jo valmiiksi paljon yksin niin automaattosesti ajattelee että yhdessä ollaan aina kun toisellakin on vapaata. Ja varsinkin etukäteen suunnitellut asiat joko yhdessä tai omassa päässä kun menevät mönkään niin helposti vaan tulee tosi paha mieli Onneksi lähdit yksin lenkille ja kahville! Tein samoin ja tuli hyvä fiilis ettei jäänyt huonoon oloon vellomaan.. :)

    • K sanoo:

      Mulla ihan sama juttu! Poikaystävä on töissä tosi paljon ja ite ku opiskelen, nii on enemmän vapaata vaikka töissäkin tulee käytyä mut silti kun toinen osapuoli tulee kotii nii ootan et pääsisin sohvalle toisen viereen vaan löhöön mut silt tuleeki ”lähen kavereiden kans ulos” ja itelle tulee tosi paha mieli kunnes älyy et hetkonen onhan sillä toisella muutakin tekemistä eikä periaatteessa voi siitä mitenkää suuttua tai pahottaa mieltä :D Samalla mäki oon sit oppinu viettää enemmän aikaa yksikseen ja on sekin kivaa :)

  7. Emssu sanoo:

    Joo, täällä kanssa samat fiilikset! Muutin aiemmin viereiselle paikkakunnalle eksän takia ja sillä välin parhaimmat kaverit lähti opiskelemaan muualle, joten täällä ei vaan oo oikeen ketään kavereita enää.
    Ja musta on myös todella hankala saada uusia ystäviä tälleen ”vanhemmalla” iällä (oon siis vasta 22 :D).
    Tunnen usein yksinäisyyttä ja se tuntuu pahalta. Masennus, mikä on vaivannut vuosia, on tän myötä vielä pahentunu.
    Mutta kyllä tää tästä.
    Sä vaikutat Silja superihanalta tyypiltä ja varmasti ihmiset, ketkä on sun kavereita, saa olla onnellisia ♥

  8. Moih sanoo:

    Ihanan rehellinen postaus ja muutenkin mielenkiintoinen! Voin niin samaistua suhun, itse miehen perässä 2 vuotta sitten muuttanut uudelle paikkakunnalle, vielä tänäkin päivänä etsin ja kaipaan ystäviä.. On mulla 1 hyvä ystävä :D Et todellakaan ole ainut siis! Mutta oletko sä onnellinen? Viihdytkö kuitenkin Porvoossa..? :)

  9. Maikku sanoo:

    Voin samaistua sun tilanteeseen. Tulee kohta vuosi kun muutin tänne poikaystävän luo eri paikkakunnalle, sillä välimatka oli kauhea 200km niin ei ollut mahdollista nähdä usein. Työpaikan löysin kyllä heti alkuun. Työ on myöskin kyllä rajoittanut tutustumista uusiin ihmisiin, sillä kaikki tapahtumat on suunnilleen viikonloppuisin ja mun työ on paljon myös viikonloppu työtä :/ Poikaystäväni onkin myös siitä ns valittanut kun en ikinä pääse mihinkään vkloppuisin mukaan ja en tietenkään halua kieltää toista menemästä. Pahalta se silti tuntuu kun ei ole ollut kavereita ja on vain ns poikaystäväni armoilla täälä. Päässäni suunnittelen viikonloppuvapaat poikaystäväni kanssa, jolla sitten saattaakin olla erisuunnitelmia joskus. Nyt viimeinkin 2kk takaperin otin itseäni niskasta kiinni ja laitoin yhdelle tytsylle viestiä joka hyvin samaa ikäluokkaa kuin minä ja kysyin kiinnostaisko tutustua paremmin (hänkin muuttanut tänne poikaystävän takia) ja näin sain ensimmäisen OMAN kamun täältä :) Pointtini että kauheen vaikee kyllä saada tosta noin vain ystäviä. Eriasia ehkä jos olis mennyt kouluun tjtn niin tutustuis helpommin… Mutta ehkä se tästä ajan kuluessa :)

  10. kukkuu sanoo:

    Täällä toinen yksinäinen :D Olen vähän erakko itsekkin mutta yksinäiseksi mut on tehnyt jatkuva muuttaminen uuteen paikkakuntaan, jonka vuoksi kavereita on ympäri Suomea. Pitää vaan muistuttaa itseään että yksinäiseksi ei tee esim. se et oisin jotenkin tylsää seuraa vaan omat valinnat. Lohduttavaa välillä saada ns. vertaistukea.

  11. Mm sanoo:

    Muutin myös mieheni perässä suureen kaupunkiin josta en tuntenut juuri ketään, vuoden verran kestin. Kaipasin perhettäni,ystäviäni,kaikkea sitä tuttua ja turvallista mitä pikku kotikaupungissani oli. Ahdistuin lähes ainaiseen yksin oloon, masennuinkin varmaan. Tuntui tyhjältä aina yksin lähteä kaupungille,kahville,kirppareille…. En koe ystävystyväni kovin helposti enää aikuisiällä,parempi pitää ne pari rakkainta ystävää kuin kymmeniä hyviä.. Onneksi palattiin miehen kanssa yhdessä takaisin sinne missä asuin.. Mieli keveni puolella :)

  12. Laura sanoo:

    Moikka, tulin kans kertomaan, että täälläkin on yks jolla on saman suuntasia ajatuksia. Asun paikkakunnalla, jossa mulla ei ole montaa kaveria ja ylipäätäänkään mulla ei mitenkään hirveästi ystäviä ja nää ystävät on kuitenkin sitäkin tärkeempiä. Oon luonteeltani kuitenkin sellainen, että en viihdy pitkiä aikoja suurissa porukoissa ja paikoissa, joissa on paljon ihmisiä. Viihdyn myös itsekseni eikä tää tilanne ole mulle sillä tavalla ongelma. Välillä musta kuitenkin tuntuu yksinäiseltä. Ymmärrän myös mitä tarkoitat, kun kerroit esimerkin teidän suunnitelmista. Saatan vähän turhankin itsestään selvästi olettaa, että vapaa-ajalla poikaystäväni viettää aikaa kanssani. Saatan kanssa suunnitella tekemistä ja sitten petyn kun suunnitelmat ei toteudu, koska hänellä sattuu olemaan muita suunnitelmia. Eikä siinä, eivät ne ole vakavia juttuja vaikka ne sillä hetkellä harmittavatkin.

  13. Veera sanoo:

    Joo, tuttuja fiiliksiä täälläkin. Olen asunut nyt Helsingissä kuukauden verran ja olen aika yksinäinen päivisin, kun kaverit on kotipuolessa ja työtä ei ole vielä löytynyt. Muutin siis itse myös miehen perässä. Ja voin hyvin samaistua tohon, että kun miehellä on vapaa-aikaa, niin oletan sen viettävän silloin mun kanssa aikaa vaikka onhan sillä itselläkin harrastuksia ja kavereita jne. :D mun päivän kohokohta on, kun mies tulee kotiin töistä ja voidaan tehä jotain yhessä, mut yleensä todellisuus onkin sitä, ettei se jaksa kun on ollut jo päivän töissä hälinässä. Mut onneksi tähänkin tulee muutos kun löydän duunipaikan :) etkö säkin voisi miettiä blogin lisäksi jotain osa-aikatyötä, jos vaan aika riittää? :)

  14. lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

    Kiitos tuhannesti kaikille kommenteista, tulee niin paljon parempi fiilis teidän tesmpeistä. <3 <3 :)

  15. Sanna-Mari sanoo:

    Tuttu tunne täälläkin! Oon tällä hetkellä pitkäaikais sairauslomalla (eläkkeellä) ja kotona tulee oltua. Ja odotettua poikaystävää että tulisi kotiin. Arki pyörii lähinnä koiran kanssa. Itse sairastan masennusta ja kaikki vastoinkäymiset ja omien ajatusten mukatuminen tuntuu aina ylitsepääsettömältä. Mutta onneks tykkään olla myös yksin enkä jaksa todellakaan olla koko ajan menossa, mutta silti välillä iskee se kauhea yksinäisyyden tunne. Sinänsä kiva tietää että täällä on paljon muitakin ”kohtalotovereita” kun välillä tuntuu onko kukaan muu näin paljon kotona. Mutta ennemmin kyllä valitsen kotisohvan koiran kanssa kuin baarissa illanvieton :D

  16. Sanni sanoo:

    Mä asun 200km päässä mun kavereista ja perheestä. Muutin opiskelemaan uudelle paikkakunnalle, poikaystävä muutti vuotta aijemmin ja mä sit perästä. Oon asunu nyt joku 1,5v täällä enkä oo saanu yhtään uutta ystävää. Mut vaikka toi kuulostaa ehkä tosi surulliselta :D niin mua ei oikeestaan haittaa yhtään. Mulla on ihania läheisiä ystäviä toisella paikkakunnalla ja nään heitä kuitenkin aika usein ja viestittelen päivittäin. Vaikkei etäsuhdekkaan mitään aivan kamalaa ollut, niin mielummin asun sen parhaankaverin eli poikaystävän kanssa ja oon etäsuhteessa ystäviini <3 mut vaikka tää kuvio on mulle enemmän kun ok, niin uskon et toisille tää ois tosiaan välillä yksinäistä.

  17. - sanoo:

    Samoilla fiiliksillä ruudun tällä puolen. Muutin syksyllä täysin uuteen kaupunkiin kauas kotoa työn sekä miehen perässä. Mies tosin asuu yhä eri kaupungissa, mutta todella paljon lähempänä. Elän siis yhä oikeastaan viikottain kahden kaupungin välillä, joista toinen on oikeastaan sama kuin sinun nykyinen kotikaupunkisi.

    Asun tällä hetkellä siis yksin ja uudesta kotikaupungistani en oikein tunne vielä ketään vaikka täällä olen jo pidempään asustellut. Töissä tulee nähtyä työkavereita, mutta töiden ulkopuolella olo on usein aika yksinäinen, koska miehen kanssa vietetty aika painottuu yleensä myös viikonloppuun. Lisäksi kun työ ei ole vielä se unelmaduuni ja illat menee usein salin lisäksi yksin kotosalla, on olo toisinaan todella yksinäinen.

    Tietty olen oppinut itsestäni huomattavasti uusia puolia, tajunnut mitkä ne omat unelmat ovat esim. uran suhteen sekä no muutenkin elämän, mutta vielä puuttuu se tietynlainen kokemus ja rohkeus hypätä ”uralla” eteenpäin. Samoin myös taistelen mielessäni mahdollisesta muutosta Porvooseen, mutta vielä on vähän kahden vaiheilla. Mieli valitsisi juuri niinkuin tekstissäsi mainitsit, eli yhdessäolon kaiken muun edellä ja näin haluaisinkin tehdä. Ainoa miinuspuoli tässä on se, että töitä en toisesta kaupungista varmasti saa ja kaksi tuntia työmatkoihin yhteensä päivän aikana ei houkuta. Lisäksi olen tietyllä tapaa vielä noin puoli vuotta sidoksissa tähän omaan ihanaan kotiini. Olen myös miettinyt opiskeluja, mutta samalla vieraksun kouluun palaamista täysin.

    Tämä tietynlainen yksinäisyys on kuitenkin opettanut todella paljon arvostamaan erilaisia asioita sekä nauttimaan rakkaan sekä ystävien kanssa vietetystä ajasta. Olen oppinut nauttimaan pitkistä kävelylenkeistä viikonloppuisin höpötellen kaikenlaisia, tiedustamaan mistä nautin ja mitä elämältä haluaisin, millainen unelmatyöni olisi ja mitä kohden haluan tähdätä. Tietyllä tapaa nämä myös antavat energiaa arkeen sekä motivoivat tavoitteita kohden.

    Uskon, että sillä etten koe tekeväni unelmatyötä/tunnen olevani ehkä hieman hukassa juuri nyt on myös vaikutusta kaikkiin näihin fiiliksiin. Äkkiä sitä huomaa odottavansa vaan tulevaa viikonloppua, kun saa nauttia toisen seurasta ja tehdä asioita joista nauttii. Viikolla kun aika tuntuu välillä menevän hitaasti ja töihin lähteminen ei aina motivoi vaikuttavat varmasti suuresti myös näihin mielessä pyöriviin asioihin. Vaikka minulla on vanhasta kotikaupungistani muutamia ystäviä, joiden kanssa voin asioista jutella eivät he varmasti ihan täysin tilannettani ymmärrä ja heitä näkee todella harvoin.

    Tässä tekstissä ei ehkä ollut mitään punaista lankaa, mutta no olkoon. Ehkä tässäkin pääasia oli, että pääsi ns purkamaan ajatuksia vaikka teksti viestini onkin ehkä todella sekava, mutta kuitenkin. Toivon todella, että löydät ne asiat joista nautit ja löydät mieleistä tekemistä. Tiedän miltä tuntuu miettiä ”unelmakaupungin” sekä yhdessä vietettävän ajan välillä, mutta varmasti asiat vielä loksahtavat täysin paikoilleen parhaimmalla tavalla ajan kanssa ja tasapaino kaiken välillä löytyy :)

  18. sanniiiiis sanoo:

    Tiedän tunteen. Mulla oli ennen ihan hirveästi kavereita, mutta valmistumisen jälkeen moni muutti eri kaupunkeihin kun taas mä jäin jatkamaan maisteria samaan kaupunkiin. Täällä nyt on ihmisiä ihan hirveästi, mutta on hankala äkkiä löytää uusi kaveriporukka kun ei ite ole uusi, mutta tuntuu että kaikilla muilla on jo kuviot pystyssä tai sitten uudet ihmiset löytää toisensa. Oon tänä vuonna miettinyt usein että oon tosi yksinäinen, mulla on ihan hirveästi kavereita mutta moni asuu eri kaupungeissa ja eri maissa, ja vaikka onkn tosi ihana jutella vaikka Whatsapissa joka päivä niin joskus oisi ihana jos se juoruilukaveri oisi täällä.

  19. Miils sanoo:

    Samaistun niin täysin kaikkeen mitä kirjoitit! Luin myös kaikki tähän mennessä tulleet (tai julkaistut) kommentit, ja tuli paljon parempi fiilis kun tajusi ettei tosiaan oo ollut yksin noiden tunteiden kanssa, vaan ne olikin ihan normaaleja. Omalla kohdalla tilanne valitettavasti päättyi eroon (ei yksinäisyyden vaan ihan muiden juttujen takia), ja nyt olen jotakuinkin yksin vieraalla paikkakunnalla rakentamassa elämääni uudestaan tyhjästä.. Onneksi on kuitenkin töitä ja opiskelut, niin on päivillä edes jotain sisältöä

  20. Jonnz sanoo:

    Kiva postaus! Samoja fiiliksiä täällä. Muutin miehen perässä lahdesta turkuun ~250km ja vähän päälle. Tunnen täältä vain pari kaveria. Kouluni oli helsingin suunnilla. Paljon vietän aikaa omia juttuja tehden ja miehen kanssa. Vaikka olen ”yksinäinen” välillä, oli tämä oma valintani parisuhteen puolesta enkä kadu. :) elämäntilanteet muuttuu ja on oppinut paremmin et kenestä kannattaa pitää kiinni ja kenestä ei. Ja on ollut aikaa miettiä asioita, kuten perheen perustamista ja omia haaveita. Tsemppiä sinne ja kivaa kevättä!

  21. Pihla sanoo:

    Koetko, että sä vaan oot sellainen ihminen johon ei ystävystytä helposti? Mietin vain, että kun itse oon muuttanut useita kertoja elämäni aikana ja aina saanut uusia kavereita ja uuden tyttöporukan ympärilleni. Silti ne parhaat kaverit säilyy siellä kotikaupungissa. Uskotko, että pidät tarpeeksi hyvää huolta sun kavereista, siis ihan oikeasti oot kiinnostunut heistä ja kysyt kuulumisia?
    Mietin vain, että näiden muutamien vuosien aikana sulla on näkynyt vaikka ketä kavereita täällä blogissasikin ja sitten yhtäkkiä niitä ei näykkään. Meneekö sulla välit helposti poikki ihmisten kanssa?

  22. Minttu-Maaria sanoo:

    Tosi symppis postaus :)

  23. Täällä joskus myös samoja fiiliksiä, vaikka itselläkin johtuu usein myös omista valinnoista. Toisaalta viihdyn myös yksin. Tsemppiä! Kivoja tällaiset postaukset :)

  24. Nea sanoo:

    Mun mielestä tälläset ns aidot postaukset (ei sillä etteikö ne hyvät jutut elämässä olis aitoja) on just kivaa vaihtelua tähän blogimaailmaan. Nykyään jotenkin tuntuu että moni bloggaaja kokee että kulissia on jotenkin koko ajan pidettävä yllä. Vaikka eihän se niin mee. Mun mielestä bloggaja on paljon samaistuttavampi, kun lukee myös huonoista fiiliksistä kertovia postauksia.

  25. Anna sanoo:

    Silja❤ samaistun niin hyvin sun ajatuksiin yksinäisyydestä, vaikka asunkin ihan kotikaupungissani. Mulle rakkaimmat ihmiset asuu monen tunnin matkan päässä ja vaikka mun perhe ja suku asuu täällä, kaikilla on ”omat elämät” ja tuntuu, että näkee heitä tosi harvoin.

    Oon myös tossa asiassa kyllä samanlainen kuin sinä, et nautin mun omasta ajasta, enkä jaksa joka viikko pyöriä isoissa porukoissa hälinän keskellä..

    Kaikkee hyvää sulle ja ihanaa kevättä ja kesän odotusta!❤❤

  26. Elina sanoo:

    Mä huomasin viime syksynä-jouluna, että musta tuntui enemmän ja enemmän yksinäiseltä kun tein koulutöitä päivät pitkät kirjastossa enkä viikonloppuisin nähnyt hirveästi kavereitakaan. Helposti sosiaalisten suhteiden jäädessä vähemmälle sitä ahdistuu omasta yksinäisyydestään. Seurustellessanikin huomasin että kaverit on yksinkertaisesti ihan välttämättömyys, poikaystävä tuo lohtua vain tiettyyn pisteeseen saakka. Onhan se kiva, että on joku jonka kanssa olla, mutta ystävät on mun mielestä aina tärkein asia ja välttämättömyys mielenterveydelle. Niin tai näin, siksi mä hakeuduinkin vapaaehtoistoimintaan vaikka se aluks tuntuikin vähän väkinäiseltä tavalta saada itteni aktiiviseksi, mutta no regrets!

    Mä olen huomannut, että välillä elämässä vaan on sellaisia yksinäisempiä kausia ja yleensä ne ajottuu juuri kesän jälkeiselle ajalle. Mä ymmärrän, että varmasti silläkin on vaikutuksensa, jos työskentelee kotoota käsin. Vapaa-ajann ja työajan raja on häilyvämpi, verrattuna jos työskentelisi klo 8-16 toimistossa missä olisi työkavereita yms. Ajattele niin, että tää on vain väliaikainen vaihe! Se on jo yks askel eteenpäin kun tiedostaa mistä oma yksinäisyys johtuu.

  27. karita sanoo:

    Seuraatko/kannatatko jääkiekkoa? Jos kyllä niin mitä joukkuetta :)

  28. Hoi sanoo:

    Ihana teksti, ja ihana kommenteistakin huomata etten todellakaan oo ainut tässä tilanteessa! Muutin 2 vuotta sitten miehen perässä, ja edelleenkään ei oo semmosia ”omia” kavereita löytynyt kuin pari (joita töiden vuoksi nään tosi harvoin) Nyt sitten ois miehen vuoksi muutettava uudestaan, nyt kuitenkin tilanne on sillä eri ettei uus kaupunki oo meille kummallekaan tuttu.. Jännä nähdä miten sopeudutaan, löydetäänkö ns uudet yhteiset kaverit kun aikasemmin on ollu vaan miehen kaverit kuvioissa :D

  29. Piia sanoo:

    Samaistuin tekstiisi täysin. Muutin syksyllä Jenkkeihin mieheni työn vuoksi ja uusien ystävien löytäminen on ollut todella vaikeaa. Odotan joka päivä kuin kuuta nousevaa että mies pääsee töistä ja voitaisiin tehdä yhdessä jotain. Yleensä illat kuitenkin menee hänen osaltaan levätessä fyysisen työn vuoksi. Hän myös matkustaa paljon joten olen senkin takia yksin paljon. Välillä sitä miettii mihin on oikein lähtenyt kun mies on matkoilla ja olen esimerkiksi viikon yksin. Mutta super pitkä välimatka ja aikaero ei myöskään houkuttele, joten valintoja on tehtävä :) Olen myös oppinut olemaan yksin ja jopa viihtymään yksikseni. En tarvitse kaveria shoppailemaan tai lenkille, mutta valehtelisin jos väittäisin etteikö se välillä olisi mukava että olisi kaveri jonka kanssa höpötellä. Olen kuitenkin onnellinen että olemme saaneet yhdessä rakentaa ”uutta elämää” ja nähdä maailmaa :)

    Kaikesta selviää, sinun kohdalla tilanne ei kuitenkaan ole lopullinen joten pyri nauttimaan ajasta Porvoossa. Positiivisella asenteella ja avoimella mielellä pääsee todella pitkälle :)

  30. Neea sanoo:

    Et todellakaa ole tuollaisessa tilanteessa yksin :) enkä näköjää minäkää! Itselläni on välivuosi opiskeluista ja paikkakunnalla, missä asun ei oo tällä hetkellä muita kavereita ku mun poikakaveri :D Mun läheiset kaverit pääsi opiskelemaan ja kaikki muutti muualle, joten siks oon kans aika yksinäinen. En ala tässä sen kummemmin selvittämään mikä on tilanteeni, koska tästä kommentista tulis hirveen pitkä. Sen voin kuitenki sanoa että samassa veneessä ollaan sun kanssa!
    Mäki viihdyn hyvin yksin, mut välillä ois vaan niin kiva jos olis joku kenen kans mennä päivällä esim. kahville tai ostamaan meikkejä. Itsekin aina ootan iltaa, ku poikakaveri pääsee töistä neljän jälkee :D
    Nyt haen uudestaan opiskelemaan ja paikat minne haen, on sellaisia, missä asuu mun ”vanhat” kaverit, eli ei tarvi sitte enää olla yksin ihan koko ajan :)

  31. Sofiaa sanoo:

    Mun mielestä tää oli ihana ja aito postaus. Suurin osa lukijoistakin todennäköisesti kokee ajoittain yksinäisyyttä, niin tämä sun postaus varmasti koskettaa monia ja minua myös. :)

    Mun mielestä nää sun ”syvälliset” postaukset on todella hyviä ja kiinnostavia, paljon parempia kuin ”päivän asu” tai jotkut mainospostaukset. Tää oli tosi kiva postaus, kiitos siitä! :)

  32. Milu sanoo:

    Kiva, kun kirjoittelet henkilökohtaisista asioistasi enemmän -et liikaa tai paljon avaudu nytkään, mut susta saa käsityksen, että oot tosi sulonen ja symppis tyttö! Sen lisäks tietysti poikkeuksellisen kaunis ja kadehdittavakin, mut et semmoinen ”kylmä” ja kovakuorinen ;) koska pakko sanoa, aiemmin susta on saanut vähän semmosen kuvan. Mut sehän kuuluu toisaalta myös teini-ikään. Ainakin mulla, koitin olla cool mielummin kuin herkkä ja avoin.

  33. Ama sanoo:

    Mulla on ihan sama juttu ton kanssa et viihdyn aika paljon yksin ja oon vähän ”introvertti” luonne. Tää välillä aiheuttaa ongelmia koska kun viihtyy yksinkin nii ei tajua niin helposti kuinka yksinäinen on ennen ku se iskee voimalla.
    Ite oon nyt asunut ulkomailla puol vuotta. Ekat pari kuukautta meni helposti kun olin kaupungissa missä mulla oli tuttuja joiden kautta oli helppo tutustua ihmisiin. Sitten menin vaihtamaan paikkakuntaa töiden perässä ja täällä ei ollukkaa nii helppo tavata uusia ihmisiä. Kämppisten lisäks mulla on yks kaveri ja täytyy sanoo et aika kyllä käy välillä aika pitkäksi. Mut kyl tää tästä! Yleensä aika auttaa vaikka välillä pitää olla vähän sinnikäs.
    Hyvää viikonloppua ja yksinäisyys hellittää sielläkin :)

  34. Venla sanoo:

    Moikka!

    Ootko kuinka halukas tapaamaan uusia ihmisiä tyyliin siun blogin lukijoista? :)
    Itte oon tosi avoin kaikille uusille kavereille ja miusta ykskään uusi mukava tuttavuus ei ole liikaa. Mietin jos joku siua kyselee vaikka lenkkikaveriks tai ihan vaan nopsaa kahville niin lähtisitkö?

    Ite tulee joskus kavereiden luona käytyä Porvoossa viikonloppuja ja ilomielin vois viettää aikaa uusien ihmistenkin kanssa. Miusta mikään ei oo niin kivaa kun ihan tuntemattoman avoimen ihmisen tapaaminen ja se että saa olla ihan just se kun ite vaan on, eikä toisella oo mitään ennakkoluuloja tai muuta siua kohtaan :D ja voi puhua ihan mistä vaan.

Kommentoi