lauantai 06. toukokuu 2017

Summer Feels ♥

Eilen oli vuoden ensimmäinen päivä kun oikeasti tuntui että ehkä se kesä vielä sieltä saapuu! ;) Mä suuntasin aamupäivällä ensimmäisenä meikkimalliksi yhdelle tytölle jonka tapasin muutama päivä Lancomen uutuusripsivärin lanseerauksessa. Oli jotenkin kivaa tehdä jotain noinkin spontaanisti, ja sainkin eilisen sitten kulkea ne hienot meikit naamassa. Kiitos sulle Elena vielä jos luet tätä! :)♥

Myöhemmin päivällä treffattiin Jennin kanssa ja käytiin vähän juhlimassa siistejä juttuja joita meillä on kummallakin tulossa lähitulevaisuudessa. Mulla on näköpiirissä muutama niin siisti työjuttu, että oon pomppinut muutaman päivän innostuksesta ylös alas. :D

Aloitettiin ensin Henry’s pubin terassilla, joka oli niin täynnä jengiä että siellä sai istua melkeen vieraitten sylissä… Ei siis ollut kovin kivaa, eikä voinut puhua ilman tunnetta että kaikki kuuntelee. Lisäksi iso miinus siitä ettei siellä soinut musiikkia?! Vaihdettiin siitä sit pienen kävelylenkin jälkeen Erottajan Aurinkoterassille josta onnistuttiin löytämään onneksi vapaat paikat. Baarimikko suostutteli mut ostamaan viinipullon ja siinä sitä sit oltiin, hahaha. :D No hyvää musaa, paras ystävä ja aurinkoa taivaan täydeltä – aika täydellistä etten sanoisi! En ikinä sano näin, mutta YOLO!!

With love, Silja


12 Responses to “Summer Feels ♥”

  1. Moih sanoo:

    Vau mitä kuvia, sä oikeen säteilet näissä ja näytät tosi onnelliselta :) Muista pitää kiinni tuommoisista ystävistä, kivaa kevättä teille molemmille<3

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Voi kiitos! :) No jep tälleen ~10vuoden ystävyyden jälkeen voi aika hyvin jo olla omaitsensä ja antaa palaa, haha :D<3

  2. veera sanoo:

    Ai nyt ootki taas Jennin kaveri? :D Eihän asia mulle kuulu mutta aika säälittävää.

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Missä välissä mä en oo ollut Jennin kaveri? Vaikka ei olla pahemmin nähty niin ollaan me kuitenkin oltu tekemisissä :)

  3. lillamy sanoo:

    Oi että, on tää kevät niin ihanaa aikaa, aurinkoa, yhdessäoloa ja kylmiä juomia täälläkin suunnassa! :D Ja oot niin onnellisen näköinen, tuli hyvä mieli sun puolesta! <3 Kerrotko työjutuista tarkemmin blogissa vai meneekö liian yksityiseksi?

    Ihanaa myös nähdä, että ystäväsikin vaikuttaa onnelliselta. Hyvää kevään jatkoa teille kummallekin! :)

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Kyllä niistä on varmasti tulossa bloginpuolella, kun osa liittyykin blogiin! Kiitos paljon ihana, ja hyvää kevättä ja kesää sinne! :-)<3

  4. Tipu sanoo:

    Onko kysymyspostausta Tatusta tulossa? Vai onko suhteellenne käynyt jotain koska et pidä enää sormusta sormessasi? :) Anteeksi kun utelen tämä varmasti kiinnostaa myös muita lukijoita, koska olet usein avoin asioista. :)

  5. Lindsay sanoo:

    Moi Silja!

    Ihana fiilis sun postauksessa ja sä vaan aina niin kaunis!! ❤
    Pakko kysyy et mistä noi ihanat aurinkolasit on? :)

  6. Juuli sanoo:

    Missikisoihin siitä, mars mars! :)

  7. Sara sanoo:

    Meettekö mihinkään reissuun kesällä? :)

  8. tyttö98 sanoo:

    Saako kysyä, oletko vielä Tatun kanssa yhdessä? Mitä muutenkin elämässäsi on meneillään tällä hetkellä? :)
    Olet ihan superkaunis!

Kommentoi