torstai 11. tammikuu 2018

It takes two to tango..

Moikka ihanat pitkästä aikaa, tänään vuorossa vähän henkilökohtaisempi teksti, sillä koen että oon teille tästä hiljaiselosta selityksen velkaa..

Mulla on villisyt postausideoita päässä koko ajan, mutta en oo vaan saanut blogia avattua sillä oon ollut niin ahdistunut ja surullinen.. Tuntuu hassulta sanoa näin, kun just pari postausta sitten hehkutin teille kuinka onnellinen oon ja miten paljon odotan kaikkia joulukuussa tapahtuvia juttuja. No, sanotaanko vaikka niin että kun kaikki työkiireet oli saatu hoidettua ja pääsin vähän rentotumaan, tipuin takaisin maanpinnalle ja huomasin ettei kaikki ookkaan niin hyvin mitä olin itselleni uskotellut. Olin vaan jotenkin ollut niin siinä omassa kuplassa ja stressannut ihan muita juttuja, että olin tavallaan ihan unohtanut mitä muuta mun elämässä onkaan menossa työjuttujen lisäksi. Niinhän se menee että kun pitää itsensä kiireisenä, ei oo aikaa murehtia.

Parisuhde on tietysti ollut iso(in) osa mun elämää, ja en oo siitä halunnut blogissa puhua sen enempää just sen takia, etten jaksa jatkuvaa sitä spekulointia ja olla teille lukijoille tilivelvollinen näin henkilökohtaisesta asiasta. Nyt kuitenkin tekee mieli jostain syystä hieman avautua, silläkin riskillä ettei tästä taas kerran seuraa mitään hyvää. Nimittäin, suoraan sanottuna sillä rintamalla ei oo mennyt viime aikoina kovin hyvin. Niin siis jos ’viime ajoiksi’ voi käsittää viimeisen vuoden. Mulla ei oo ikinä aiemmin oikeastaan ollut mitään kovin pahoja sydänsuruja tai muita ongelmia, ainakaan nyt jälkeenpäin ei siltä tunnu. En siis koe että mun sydän olisi ikinä murtunut tai muuta vastaavaa. Nyt oon ensimmäistä kertaa ollut parisuhteessa joka mun mielessä voisi jatkua sinne vaikka vanhainkotiin saakka. En vaan tiedä, kuuluuko hyvässä parisuhteessa tulla näin paljon pahaa mieltä, ja loppuuko se pahamieli ikinä. Ihan uskomatonta miten voi olla samaan aikaan niin onnellinen ja rakastunut – ja niin rikki mitä mä oon tän viimeisen vuoden ollut. Sitä on oikeesti vaikea pukea sanoiksi, mutta ehkä siellä on joku toinen joka on kokenut saman.. Ollaan puhuttu tästä paljon myös yhdessä, ja fiilis on siis molemmin puoleinen. Tunteet on suuria niin hyvässä kuin huonossakin.

Mulla ei oo todellakaan siis mitään syytä haukkua tai syyllistää toista osapuolta, sillä parisuhteessa on kaksi ihmistä ja mikään ei mun mielestä ole vain jomman kumman vikaa – it takes two to tango. Itseasiassa Tatun ansiosta kasvanut ihmisenä älyttömästi ja oppinut niin paljon elämästä/itsestäni. Jos pääsisin nyt puhuttelemaan vaikkapa sitä vuoden/ kahden takaista itseäni, antaisin kyllä niin paljon palautetta että.. Mietin myös usein että miten Tatu on jaksanut mua, ja toisaalta mietin samaa myös toisin päin. :D En halua kuitenkaan sen tarkemmin lähteä avaamaan meidän ongelmien syitä koska ne on jo liian henkilökohtaisia ja siihen menisi vuosi, mutta haluan että te tiedätte vähän missä mennään! Jonkun on nyt muututtava…

Anyhow, helpotti vähän nyt kun sai tän asian teille kerrottua, ja tuun varmasti jatkossa kirjoittamaan lisää, mitä sitten tapahtuukaan. Mun on vaan joskus vähän vaikeeta joskus myöntää että joku asia on huonosti tai ei meekkään niinkun itse toivoisin.. On pelottavaa näyttää olevansa haavoittuvainen. Toivon kuitenkin teille kaikille kivaa alkavaa viikkoa. ♥︎

 

With love, Silja

Ps. Mun Indiedaysin sähköpostiosoite on jostain syystä vaihtunut fi-loppuiseksi, eli tästä syystä mitkään vanhaan osoitteeseen laitetut viestit ei oo tulleet mulle läpi…. Jos oot siis koittanut tavoitella mua, niin osoitteesta lifeofsilja@indiedays.fi saa kiinni. Pahoittelut! :(


55 Responses to “It takes two to tango..”

  1. Heli sanoo:

    <3 tsemppiä.

  2. Niitia sanoo:

    Tiedän niin hyvin mistä puhut. Itsellä juuri samanlainen tilanne menossa lapseni isän kanssa. Ollaan oltu monta vuotta yhdessä ja nyt viimeinen vuosi siitä on mennyt todella ailahtelevasti ja kokoajan on huono olla. Siltikään ek uskalla päästää toisesta irti koska välittää kiin paljon, vaikka samaan aikaa tietää ettei se ole kummaankaan eduksi kykkiä suhteessa, missä kumoikaan ei ole täysin onnellinen.

    Jokatapauksessa oaljon tsemppiä teidän tilanteeseen, asioilla on tapana järjestyä<3

    Mielummin on vuoden sydänsuruissa kun koko loppuelämän onneton suhteessa

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Eikä, teillä tilanne on varmasti vielä lapsen takia hieman vaikeampi. :( Tsempit myös sinne <3

  3. Enni sanoo:

    Mun täytyy kommentoida, koska oon ollut samanlaisessa tilanteessa/tunteessa mun edellisessä parisuhteessa. Olin niin rakastunut ja onnellinen, mutta silti samalla tosi onneton. Ensin se suhde kasvatti mua, mut sitten aloin huomaamaan että oon muuttunut. Mutta en enää parempaan suuntaan. Kahden vuoden jälkeen totesin että nyt loppui, parisuhde ei voi olla näin paljon itkua mitä se nyt on ja erosin. Kun mun silmät aukesi, huomasin että eksäni oli narsisti. Silloin se sanonta rakkaus on sokea, piti todellakin paikkansa.

    Mun tarinalla on onneksi onnellinen loppu: Eron jälkeen löysin uuden miehen ja 2,5 vuotta myöhemmin olen onnellisesti avoliitossa, olen rakastunut, tasavertainen ja mulla on hyvä ja turvallinen olo.

    Toivottavasti saatte asiat kuntoon, joko yhdessä tai yksin <3

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Eikä, moni juttu kuullostaa tutulta, mutta sitten taas osa ei. Joka tapauksessa ihanaa että pääsit huonosta suhteesta irti ja kaikki on nyt hyvin!<3

  4. Nimettömänä mielellään pysyvä sanoo:

    Moikka!

    Pakko oli tulla kommentoimaan koska täällä näytän takana on juurikin toinen jolla oli luullakseni ja jos tekstisi oikein ymmärsin niin samanlaisia fiiliksiä kumppanini kanssa n.4 vuotta sitten. Olemme nyt olleet yhdessa 7 vuotta ja olemme onnellisempia kuin ikinä, mutta aikanaan, silloin kun olimme olleet n.2 vuotta yhdessä meillä alkoi jäätävät ongelmat, en tähän ala sen paremmin paneutumaan mistä ongelmat johtuivat mutta juurikin olo oli tuo että rakastin ja välillä vihasin ihmistä yhtä lujaa. Silloin poikaystäväni sanoikin että silloin kun meillä oli kivaa ja ihanaa oli ihan hullun kivaa ja ihanaa mutta sitten kun tuli paska kausi niin ei jumalauta mitä paskaa se oli :D Ainoa syy varmasti silloin oli ettei erottu että rakastimme silti toisiamme niin lujaa ja syvästi.
    Päätimme sitten kerran istua alas ja jutella kaiken mikä kummankin mieltä painoi ja päätimme että istumme siinä vaikka koko viikonlopun mutta KAIKKI asiat puhutaan, niin loppuun asti ettei enää jaksa enempää. Siihen pisteeseen ettei kummallakaan ole enää kysyttävää, ihmeteltävää tai mitään jää hampaankoloon ja päätimme että sittenkun tältä tuntuu se KAIKKI jää taakse ja aloitamme puhtaalta pöydältä. (sen verran voin sanoa että mitään pettämisjuttua ei siis ollut vaikka ehkä siltä kuulostaisikin :D )
    Tämä keskustelu käytiin ja siitä lähtien homma on rullannut tähän päivään asti lähes täydellisesti. Tottakai kummallakin on huonoja päiviä ja tottakai riitoja tulee mutta ei ole tullut sen keskustelun jälkeen enää ikinä sitä samaa viha/rakkaus olo mikä silloin vuosia sitten oli.

    Eli I feel you girl, kutakuinkin jotain samantapaista ollut täälläkin! :) Kaikki on selvitettävissä jos vaan rakkautta ja halua löytyy!

    Tsemppiä!

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Ihanaa kuulla tälläistäkin! <3 Toi rehellinen puhuminen on kyllä ainoa tapa koittaa pelastaa suhde mun mielestä, kaikki pitää olla selvillä ja sitten voi punnita vaihtoehtoja. :) Kiitos kun jaoit tämän! <3

  5. Sanni sanoo:

    Vaikka parisuhteessa täytyy ottaa huomioon se toinenkin osapuoli niin täytyy silti muistaa et sä elät vaan itelles. Se että toinen tekee maailamn onnellisemmaks ja hetkessä maailman surullisimmaks ei ehkä oo sellasta elämää mitä kauheen kauaa jaksaa elää. Tottakai toivon että saatte ongelmat puhuttua ja korjattua, mutta joskus on vaan parempi päästää irti. Ja jos elämä jatkuu eri poluilla niin kannattaa tosiaan olla onnellinen siitä mitä teillä oli eikä harmitella kun se loppu. Toiset tulee elämään yllättäen eikä heidän oo tarkotuskaan viipyä siinä vieressä loppuun asti. :) kaikkea hyvää Silja, ansaitset onnea ja hymyn huulille! <3

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Totta.. Ristiriitaisia asioita kun mä ainakin oon aika miellyttämishaluinen suhteessa.. Kiitos ihana<3

  6. xod sanoo:

    Kiitos rohkeasta tekstistä! Tsemppiä teille <3

  7. Vilma sanoo:

    Olipa rohkea ja henkilökohtainen postaus <3 tsemppiä kaikkeen mitä käyt läpi ja toivottavasti jatkaisit blogia koska sitä on ollut ilo seurailla:) !

  8. Venla sanoo:

    Moi!

    Vaikea kommentoida juuri teidän suhdetta, kun ei tiedä kaikkia faktoja. Ajattelin kuitenkin, että saattaisit tarvita vertaistukea. Mä itse olin lähes neljä vuotta parisuhteessa miehen kanssa, jota rakastin yli kaiken. Meillä oli tosi ihanaa yhdessä, mutta sen ihanuuden vastapainona oli myös tietynlainen helvetti ja jatkuvat sydänsurut. Silloin nuorempana luulin, että kaikki tuo negatiivisuus oli vaan intohimoa ja että suhteet, jossa ei ollut vastaavia myrskyjä oli ”tylsiä” ja ”rakkaudettomia”. Lopulta en enää jaksanut jatkuvaa vekslausta vaan jätin suhteen toisen osapuolen. Tietysti alkuun oli vaikeaa, mutta nyt tajuan, ettei suhde ollut ihan terve. Ei kenenkään kuulu jatkuvasti elää sydänsuruissa ja kyllä parisuhteen tulisi tuottaa enemmän iloa kuin surua. Vuosi ongelmia on aika pitkä aika.

    Kuten sanoit, parisuhde saattaa kasvattaa. Itse kuitenkin eron jälkeen oon huomannut, että yksinolo kasvattaa myös, kun oppii tekemään asioita itsenäisesti ja huomaakin pärjäävänsä.

    Voimia sulle mitä ikinä sitten päätätkään teidän suhteen tiimoilta tehdä! <3

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Niin tottakai, ja ainakaan tällä hetkellä en vielä halua tuoda sen enempää esille blogissa. Katsotaan siten myöhemmin kun tästä johonkin suuntaan liikutaan. :) Kiitos!!

  9. Nea sanoo:

    Meillä oli oman poikaystävän kanssa just viime vuonna myös aika rankka puolivuotinen joten ymmärrän mitä käyt läpi. Riitoja oli tosiaan niin paljon että rupesin miettimään tosissani et onko mun parempi olla yksin vai yhdessä toisen kanssa. Mut kun sanoin ton poikaystävälle ääneen hän vasta tajus että en jaksa samanlaista meininkiä kovin pitkään ja siitä ne riidat sit väheni ja riitelemisen tyyli parani, jos niin voi sanoa. Mutta tsemppiä teidän suhteeseen, toivottavasti myös teillä vaan ohimenevä vaihe!

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Kiitos, toivotaan että täälläkin liikuttais samaan suuntaan. :D

  10. Maria sanoo:

    Tiedän tavallaan ton tunteen, mutta tavallaan en. Mun entinen parisuhde oli alkuun just tollanen mut lopulta siitä tuli läpipaska, koska toinen osapuoli ei vaan jaksanut enää hoitaa sitä. Toivottavasti teillä alkaa mennä paremmin!

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Eikä.. :( Se on inhottava tunne kun kokee että itse panostaa suhteeseen, mutta toinen käyttäytyy/tekee ihan mitä haluaa.. :( Kiitos!

  11. Maaju sanoo:

    Rohkea postaus! Toivottavasti et saa mieletöntä kakkamyrskyä niskaan tän takia. Musta on tosi väärin, että jengi hyökkää verbaalisesti kimppuun ja yrittää ”osua arkaan paikkaan” henkilökohtaisen postauksen jälkeen. Muista, että kaikki mitä sä oot tehnyt ja jättänyt tekemättä on tuntunut silloin aikanaan (toivottavasti) oikealta, eikä siksi kannata katua jälkeenpäin mitään. Kukaan muu ei saa määrittää sun ja sun parisuhteen arvoa.

    Itse ajattelen, että parisuhteen kuuluu tuoda positiivista energiaa koska kuten säkin sanoit, se on elämän isoimpia asioita. Mikäli negatiivista energiaa tulee liikaa, myrkyttää se helposti muitakin elämän osa-alueita. Kumppanin kuuluu tukea, kannustaa ja seisoa vierellä kun haasteita osuu kohdalle. Oikeat ratkaisut on harvoin helppoja. Tsemppiä teille<3 Toivottavasti saatte ongelmat selvitettyä!

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Jep se on inhottavaa, mutta tuttua bloggaajalle. En oikeen enää osaa ottaa sellaisia kommentteja itseeni. :) Kiitos tsempeistä, mä toivon myös! <3

  12. Moih sanoo:

    Hyvä teksti Silja! Et tiedäkkään miten ymmärrän sinua juuri tällähetkellä. Varsinkin lauseesi ” Mun on vaan joskus vähän vaikeeta myöntää että joku asia on huonosti tai ei meekkään niinkuin itse toivoisin, on näyttää olevansa haavoittuvainen.”

    Minun äitini sanoi minulle muutama päivä sitten että tekisimpä minkä päätöksen tahansa (liittyen omaan parisuhteeseeni) niin perhe on aina silti tukena. Uskon että sinullakin on ihania ihmisiä ketkä tukevat sinua. <3 En tiedä tarkkaan teidän tilannetta mutta irti päästäminen on joskus todella hankalaa, se ahistus on vaan pakko kestää koska se ei kestä ikuisesti. Aika auttaa kaikkeen ja elämä voittaa, aina :) Haleja sulle, tää postaus tuli niin oikeeseen aikaan!

  13. Jassu sanoo:

    Moikka Silja! En yleensä kommentoi, mutta nyt halusin. Postauksesi herätti minussa kahdenlaisia tunteita: arvostusta sekä samaistumista. Ihanaa, että joku uskaltaa sanoa ääneen, ettei elämä aina ole yhtä upeaa, kuin se ulospäin helposti saattaa näyttää. Pystyin myös täysin samaistua fiiliksiisi kuluneesta vuodesta: onnea ja kipua samaan aikaan. Tuntui helpottavalta löytää teksti joku vastasi täysin omia tunteitani; jonkin on muututtava. Kiitos postauksestasi ja tsemppiä tulevaan! Asiat järjestyy kyllä, tavalla tai toisella :)

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Kiitos ihanasta kommentista, tuli tosi hyvä mieli vaikka aihe nyt ei ehkä olekkaan niin kiva. :(

  14. Sanna sanoo:

    Kiitos rehellisesti postauksesta. Toivon teille kaikkea hyvää. Toivottavasti saatte asianne kuntoon. Älkää ainakaan luovuttako liian helposti! ❤️

  15. Meje sanoo:

    Ymmärrän sua todella hyvin. Kävin vuosi sitten niin alhaalla henkisen hyvinvointini kanssa parisuhteessa etten voinut edes kuvitella. Ja vaikka on jo aikaa mennyt välillä iskee ahdistus ja asioiden pyörittäminen päässä vaikka rakastanki toista. Tärkeintä on päästä käsittelemään asiat ja oikeesti sun olo kyllä paranee. ♡ Voimia paljon asioiden käsittelyyn. ♡ Vuosi on tosiaan jo pitkä aika, mutta hienoa kun tiedostot tilanteen ja voitte yrittää vielä muutosta vaikka aina sekään ei auta ja on vaikea myöntää. Yleensä juuri lomalla ym. Nämä asiat nousee pintaan kun ns. Ei ole pakko selviytyä arjen tuomista velvollisuuksista. Toivon teille kaikkea hyvää. ♡

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Kiitos kommentista! Se on tosiaan jännä miten paljon parisuhde vaikuttaa ihan kokonaisuudessaan mieleen ja elämään. :(

  16. Kuulostaa tutulta sanoo:

    Tuo tunne on niin tuttu. Kärvistelin koko viime kevään ja kesän parisuhteessa, jossa oisin halunnut olla koko loppuelämäni, se ihminen tuntui oikealta. Oltiin oltu yhdessä teini-iästä asti, lähes viisi vuotta. Viimenen vuosi vaan alko mennä päin perseitä, mulla oli ihan hirveä olo siinä suhteessa vaikka samalla se ihminen oli kaikki mitä halusin. Tunne oli meillä myös molemminpuolinen, tuntu vaan että joku tässä ei nyt mätsää niin kuin pitäis, ja pitkän taistelun jälkeen (pitäen sisällään esimerkiksi pariterapiassa käymistä sun muuta) päädyttiin elokuussa luovuttamaan ja erottiin. Sillon ensimmäinen tunne oli vaan helpotus, että se kaikki oli ohi eikä enää tarvinnut itkeä omaa pahaa oloaan joka ilta niin kauan että nukahti. Vasta ihan viime viikkoina ensimmäiset oikeet ikävän tunteet on alkaneet herätä, mutta edelleenkään mun olo ei ole läheskään huonoudessaan sitä luokkaa mitä se oli siinä suhteessa. Vaikeita aikoja pitkissä suhteissa tulee, mutta siinä vaiheessa kun se kestää vuoden, kannattaa ihan oikeasti miettiä onko siinä enää päätä tai häntää. Teidän ongelmia en tietenkään tiedä, mutta jos se suhde vie enemmän energiaa kun antaa niin kannattaa vakavissaan miettiä oisko parempi erillään. Se ajatus tuntuu ihan hirveältä, se ahdisti itseäkin ihan järkyttävän paljon kun mietitään vaikka vuosi taaksepäin, se ajatus ahdisti ihan viime hetkille asti niin paljon että paniikkikohtaukset ei ollu kaukana, mutta sitten kun se päätös tehtiin niin se helpotuksen määrä oli aivan valtava. Iso tsemppihali teille molemmille, tiedän ihan tasan tarkkaan ne tunteet mitä käytte todennäköisesti molemmat läpi <3 töitä pitää suhteen eteen tehdä, mutta raja pitää osata vetää!

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Kiitos paljon kun jaoit oman tarinan. Uskon että ero oli ihan oikea ratkaisu, vaikka se onkin ihan hirveetä aluksi ja vaatii paljon opettelua olla yksin. :( Ja kiitos tsempeistä <3

  17. S sanoo:

    Mä niin tiedän miltä susta tuntuu. Oon ite ihan samassa tilanteessa… 2 v oltu yhdessä ja niin paljon pahaa oloa riittää tähänkin parisuhteeseen, mutta silti sitä rakastaa toista sitäkin enemmän. Mulle tämä suhde ois iänikuinen, jos se vaan musta on kiinni, silti sitä välillä miettii voisiko olla onnellisempi ilman toista. Tiiän että tää parisuhde ei oo terve enää, mutta silti sitä ei halua vaan luovuttaa/ luopua toisesta. Voi kun kaikki ongelmat saisikin vaan katoamaan ja sais olla onnensa kukkuroilla.
    Tsemppiä mitä ikinä tapahtuukin! <3

  18. A sanoo:

    Ikävää, että olet surullinen. Toivottavasti saat/ saatte asiat selvitettyä. Sen enempää tilanteestanne tietämättä haluan kertoa, että samanlaisia ajatuksia läpikäyneenä itseäni auttoi, kun ymmärsin ongelmien perimmäisen syyn. En esimerkiksi tiennyt parisuhteen ”itsenäistymisvaiheesta”. Siitä lukemalla sain itse toivonkipinää työstää asioita ja nyt parisuhteemme on vahvempi ja avoimempi kuin koskaan. Toivotan sulle parempaa uutta vuotta!

  19. S sanoo:

    Miten teidän hääsuunnitteluiden käy nytten? Onko ero mahdollinen?

  20. Ella sanoo:

    Teidän ikäero ja Tatun lapset jo itsessään tuovat varmasti haasteita suhteeseen. Uskon että teillä on rakkautta ja intohimoa toisianne kohtaan, mikä pitää teitä yhdessä, mutta taustat ja elämäntilanne tuo varmaan haasteita. Mä ole ollut 6 vuotta nykyisessä suhteessa ja voin sanoa et kaksi viimesintä vuotta on ollu parhaat!! Meil on ollu vaikeita aikoja ja kaikkea tässä matkanvarrella, mutta nyt tuntuu että ollaan ”hiouduttu” yhteen ja ollaan molemmat onnellisia. Tsemppiä teille ja muista et ei kuitenkaan pidä kuluttaa itteään liian haastavassa suhteessa.

  21. J sanoo:

    Mulla kans samanlaisia tunteita omassa parisuhteessa. Tuodaan vielä toistemme parhaat ja pahimmat puolet esiin ja välillä miettii että kuuluuko parisuhteen tuntua tältä mutta kuitenkin rakastaa sitä niin älyttömästi että ne huonot hetken unohtuu nopeesti..

  22. Supsip sanoo:

    Oot aivan mielettömän rohkea kun kirjotat tälläsestä asiasta kaikkien luettavaksi. Et ole ensimäinen etkä viimeinen joka kokee näitä asioita, muista se silloin kun oikeen alkaa ahdistaa <3 Puhuminen auttaa aina. Joskus luonnostaan kaksi tietyllä tapaa erilaista ihmistä satuttavat toisiaan tahtomattaan ja tuo noidankehä on valmis. Silloin juurikin pitää joidenkin asioiden muuttua, ja kun oikeen haluaa ne saakin muutettua. Ainakin itse omalta osalta, toisen täytyy vain haluta tehdä juurikin sama asian eteen. Paljon voimia sinä ihana, muista että asiat järjestyy AINA! <3

  23. Liisa sanoo:

    Meillä kesti riitaisa suhde lähes 6 vuotta. Muistan ensimmäiset riitamme jo varmaan kuukauden tapailun jälkeen eikä se missään vaiheessa helpottanut. Meillä myös vaikeutti eri elämän arvot sekä kiinnostuksen kohteet. Suhde kesti kuitenkin monta vuotta kun rakkautta oli niin paljon ja hyvät hetket olivat niin hyviä, mutta riitely ja pahaolo söi sisältä. Ja olisi pitänyt erota jo monta vuotta aikasemmin, näin jälkeenpäin ajateltuna helppoa. henkisesti voin paljon paremmin (erosta kohta vuosi). Välillä ikävän hetki iskee mutta sitten ajattelen kuinka paljon paremmin voin kun ei ole sitä jatkuvaa raskasta taakkaa. Ei sen parisuhteen kuulu olla niin älyttömän hankalaa, ja joskus on osattava päästää irti.

  24. Hanna sanoo:

    Paljon tsemppiä ja tavallaan kiitos, että uskalsit kirjoittaa tälläsestä asiasta, mikä ei oo kiiltokuvamaista täydellisyyttä. Musta on surullista, kuinka nykyään kaikki asiat pitäis pinnalta silotella ja kaunistella, ja se pinnan alla oleva paha olo pitäis ikäänkuin piilottaa. Not,ei kenelläkään elämä mee aina suunnitellusti.

  25. E. sanoo:

    Ei vitsit, et arvaakkaan kuinka samanlainen tilanne on täällä menossa. Millään ei haluaisi luopua toisesta, mutta sekin ajatus vilahtelee päässä koska välillä tuntuu ettei muuta ole enää tehtävissä. Jälkeenpäin tosiaan usein miettii, että kuinka asiat olisi voinut tehdä paremmin..

    Tsemppiä, koitetaan kummatkin saada meidän suhteet raiteilleen.

  26. S sanoo:

    Ite oon kans kokenut ton saman. Se rakkaus, mikä voi niin repiä riekaleiks, mutta samalla tehdä maailman onnellisemmiksi naiseksi. Me päädyimme eroon minun aloitteestani, mutta silti joskus mietin, josko tein päätöksen, joka kasvattaa meitä molempia ja voisimme kasvaa ihmisinä ja joku päivä jatkaa tätä, mikä aikanaan jäi kesken. Kuitenkin eteenpäin on mentävä<3

  27. Nea sanoo:

    Tsemppiä <3 toivottavasti saatte asiat selvitettyä!

  28. Myy sanoo:

    Samassa veneessä sun kanssa, joten ymmärrän hyvin. Niin vaikeita juttuja ja mikä hulluinta, niin vaikea myöntää itselleen! Myöntämisestä se muutos lähtee ja itse asiassa se on ainakin mua helpottanut paljon, kun on pystynyt itselleen myöntämään totuuden. Halit <3

  29. bL sanoo:

    Vähän yleistäen, on kahdenlaisia parisuhteita; niitä, joissa rakastetaan intohimoisesti, mutta myös tapellaan intohimoisesti ja niitä, joissa ei ole niin suuria tunteita, ei hyviä, eikä huonoja.
    Tän postauksen perusteella epäilisin, että teidän suhde on tota ensimmäistä ja toivoa on, jos vaan oppii elämään sen asian kanssa. :)

    • Nope sanoo:

      Olen kyllä eri mieltä. Ennemminkin kyse on luonteista, jos suhteessa on kaksi tulista luonnetta, niin sekä hyvät että huonot tunteet tuodaan voimakkaasti esille. Jos taas suhteessa on kaksi tasaista luonnetta tai edes toinen on tasaisempi, ovat ilot edelleen yhtä voimakkaita, mutta riidat puolestaan maltillisempia.

      On väärin sanoa, että tunteet ei ole suuria vaikka osaakin riidellä ilman, että mennään henkilökohtaisuuksiin, viskotaan tavaroita tai huudetaan.

  30. H. Y. sanoo:

    Tiedän tai tunnistan ton parisuhdetyypin. Jos aiemmin elin suhteessa mikä oli lattea ja tapahtumaton, suorastaan harmaa, niin se seuraava oli vähintäänkin musta-valkoinen. Mulle helpoimmaksi osoittautui irrottautuminen lopulta kun uskalsin sen vaan tehdä. Mun mieli vaan huijasi ne hyvät asiat paremmiksi mitä ne oikeasti olikaan, mutta ne pahat asiat oli oikeasti todella pahoja. Esim. ikinä ei pitäisi joutua selittämään kumppanilleen toisen kunnioittamiseen liittyviä perusasioita tai joutua taistelemaan sellaisista asioista mitkä liittyy omiin arvoihin, kuten perheeseen, rahaan tai työhön. Jälkeen päin kun asioita tarkastelin kokonaan uudesta perspektiivistä, niin halleluja, mimmoseen prässiin itseni olin pistänyt ihan ehdoin tahdoin. Jollei ole aitoa syytä jäädä yhteen kuten lapset tai laina, niin kannattaa erota ihan oman itsensä vuoksi. Suosittelen tätä siksi, koska sen black and white parisuhteen jälkeen sitten lopulta löytyikin se jonka kanssa oikeasti haluan olla. Nyt tuntuu vielä pahemmalta et miksi kitkuttelin niin pitkään yhdessä sellaisen kanssa minkä kanssa tuli vain paha mieli.

  31. Risse sanoo:

    Tuo tilanne kuulostaa ikävältä.. Oletteko miettineet parisuhdeterapiaa? Yksikin käynti saattaa avata jotain mitä ei ole ennen itse huomannut ja edistää omaa oloa paljonkin. Käynnissä on se hyvä puoli, ettei se tarkoita että täytyisi päättää heti jatkaako tai eroaako.
    Joka tapauksessa tsemppiä:)

  32. T sanoo:

    Ikävä kuulla. Tosin tämän on jollain tavalla aistinut teksteistä ja kuvista jo pitkän aikaa, ettei kaikki ole hyvin. Oletko paljon yksin tai koetko olevasi yksinäinen? Kenenkään ei pidä kokea pahaa mieltä jatkuvasti. Toivottavasti saatte asiat käännettyä parempaan suuntaan.

  33. ebs sanoo:

    If it hurts,it ain’t love.

    Kannattaa miettiä.

  34. Sara S. sanoo:

    Olet Silja ihana, tsemppiä kaikkeen, vaikeita asioita ja jossakin muodossa parisuhdejuttujen kanssa itsekkin nyt kamppailen. Sisäistä rauhaa etsin itseni kanssa, henkistä tasapainoa, minkä olen jo osin saavuttanut, mutta osin se on jossain saavuttamattomissa enkä oikein tiedä mistä lähteä etsimään. Kamppailen ajoittain rajustikin ajatuksieni kanssa, enkä haluaisi näyttää sitä kumppanilleni. Silloin vetäydyn saunaan, ihan vaan pimeään istumaan, laitan kuulokkeet korville ja menen pieneen myttyyn. En halua että hän näkee. Mutta tiedän että näkee, vaikken haluaisi häntä satuttaa. Ei ole helppoa välillä… Mutta uskon että parempaa on edessä pian, tuska ei jatku ikuisesti.

    Et siis ole yksin ❤

  35. Nie sanoo:

    Itse uskon että kaikissa parisuhteissa on erilaisia kausia. Ja jos tähtää elämänmittaiseen suhteeseen niin ei voi välttyä siltä, että joskus mennään myös alamäkeä.. (Mutta toki jossain voi kulkea se raja, että suhteesta ei tule mitään ja pitää osata lähteä pois.)
    Itse olen ajatellut kuusi vuotta avioelämää takana, että tämä on tahdon asia. Ensihuuma on aina ensihuumaa, mutta pidemmän päälle avioliitossa on jos minkälaista aallokkoa. Mutta onneksi ne vaiheet vaihtelee, ja yhtäkkiä sitä taas näkee puolisonsa aivam uudenlaisena, ihanana ja viehättävänä ja ”ensihuuma” onkin yhtäkkiä taas..:) Vaikeina kausina täytyy vain pysyä vierellä ja uskoa siihen että paremmat päivät on vielä tulossa! :) Ja lopettaa riitely ja puhua asioista keskustellen. Meillä on yksi pieni lapsi ja nyt rakastetaan toisiamme enemmän kuin koskaan, vaikka raskausajan loppu ei mitään helpointa ollut. Tsemppiä!

  36. Meitsi sanoo:

    Hei! Teilläkin lähtökohtaisesti kyllä varmasti tosiaan vähän haastetta ikäerossa, lapset yms. Sekin totta mitä monet sanoi että
    Erilaisia vaiheita tulee suhteissa. Itsellä ollut muutama erilainen pitkä suhde ja jokaista puinut omassa päässä paljonkin mitkä jutut hyviä mitkä ei mitä meni pieleen yms yms. Suoraan sanottuna kahdessa ensimmäisessä pitkässä suhteessa jälkeen päin pielessä oli pahasti se toisen kunnioittaminen. Yksi tärkeimmistä
    Asioista suhteessa mielestäni. Kunnioittaa toisen tapoja, luonnetta, mielipiteitä ja erilaisuutta ja se että ei loukkaa toista. Eikä kukaan jaksa riidellä kokoajan. Tarpeeksi kun loukkaa toista siitä kierteestä ei pois pääse ja sydän muistaa ne kerrat kun toinen sanoilla tai teoilla satuttaa. Toinen hyvä mittari on onko hyviä päiviä enemmän kun huonoja? Jos ei mitä järkeä jatkaa ja satuttaa toista ja itseään enempää. Aikaa toipua erosta voi mennä pitkäänkin mutta sitä se on eikä kannata liikaa pelätä. Jos molemmat valmiita toimimaan toisin ja saada suhde toimimaan yhdessä voi se toki olla pelastettavissa. Voimia teille miten sitten asiat ratkaisettekin :)

  37. Mel sanoo:

    Kiitos! Tää ja nää kommentit auttoi ymmärtämään omia fiiliksiä monen asian suhteen. Sitä on jotenki helpompi peilata joskus toisen kautta omia asioita, vaikkei tietysti täsmälleen samanlaiset tilanteet oo.

  38. Lenia sanoo:

    Huh, tää on niin tuttua. Oon ite suhteessa nyt alkanutta neljättä vuotta, lisäksi kaukosuhde toiseen maahan.
    Tavattiin aikana jona mulla ei todellakaan mennyt hyvin, olin katoamassa täysin mielenterveydellisistä syistä. Mut hän ”avasi mulle ovet”, viittas että tonne päin sun täytyy kulkea että pääset eteenpäin. Hän ei vienyt kädestä pitäen, mutta oli mun tukena ja auttoi oivaltamaan niiiiin järkyttävän paljon viimeisten kolmen vuoden aikana, etten tosiaankaan tunnistaisi itseäni edes enää.
    Suhde oli alusta asti sanalla sanoen tulinen – me on aina oltu palavan rakastuneita, ja hän on kuin unelma, huomiova, ja puhuu mulle edelleen kuin oltais kaikkein turoeimmassa pilvilinnavaiheessa. Mutta kuitenkin suhteessa on ollut niin paljon pahaa mieltä, ja huomaa oikeesti miettivänsä usein, että onko tässä mitään järkeä. Mutta sitten kaikki on kuitenkin taas hyvin ja uskomattoman ihanaa. Asiasta on puhuttu (tai siis niistä ongelmista) ja osa niistä on todella syviä eikä niitä voi ”ratkaista”, ovat vaan asioita joiden kanssa on opittava elämään.

    Mutta vaikeeta siitä tekee se, että yhteiskunta tuputtaa koko ajan kuvaa, että ei se oo rakkautta oikeesti jossei kaikki oo ihan ruusuisia unelmia ja yhteisymmärrystä jne.
    Mut todellisuus on, että (toki poikkeuksia on, ja hyvä niille) kahta eri ihmistä on tosi vaikea lykätä loppuelämäkseen yhteen, ilman että mitään ristiriitoja tulis. Yleensä, jos niitä ei tule, toinen on alentuvainen toisen tahtoon. Ei millään löydy sellaista ihmistä, joka tykkäis ja ymmärtäis kyselemättä kaiken, mistä toinen pitää/ei pidä – tämän mielipiteet ja menneisyyden ja unelmat. Ne ei vaan ole kahdella ihmisellä samat. Ja kun helposti on odottanut täydellistä yhteensopivuutta, pettymys voi olla vaikee asia.

    Mut sitä se rakkaus onkin – kysymys siitä, välittääkö toisesta tarpeeksi, jotta noilla kaikilla eriäväisyyksillä ei ole väliä? Että jaksaa miettiä, minkä kanssa on itse valmis tulemaan toimeen, jotta elämä yhdessä vois toimia. Kuten sanoit, it takes two to tango. Suhteessa pitää just pystyä ymmärtämään, ettei se ole vaan minus elämä ja sitten tuo toinen joka sopeutuu siihen, vaan me kaksi, jotka yhdessä rakennamme jotain yhteistä, johon molemmat sovittaa itsensä.

Kommentoi