tiistai 01. toukokuu 2018

Erilainen Gaalameikki

*Kaupallisessayhteistyössä Bronx Colors

Mä käytän nykyään todella harvoin vahvaa meikkiä, mutta pari viikkoa sitten ennen Indiedays Blog Awardseja meillä oli mahdollisuus halutessaan ottaa laittautumisen suhteen hieman iisimmin, ja istua suoraan meikkaajan tuoliin. Totta puhuakseni mä rakastan aivan yli kaiken olla meikattavana, ja usein annan meikkaajalle aivan vapaat kädet, sillä on kiva kokeilla erilaisia lookkeja. Tällä kertaa kuitenkin tiesin tasan mitä halusin, ja ihana Bronx Colorssin meikkitaiteiljia Katarina loihti mulle aivan upean gaalameikin.

Tämäkin meikki oli kuitenkin mun oman mukavuusalueen ulkopuolella, sillä olin keksinyt että haluan tällä kertaa sinisen smokey eye -tyylisen silmämeikin. Oon siis aina tätä ennen, pienestä asti inhonnut sinistä luomiväriä – mutta nyt kun sitä on näkynyt paljon sosiaalisessamediassa ja muodin parissa, rohkaistuin itsekkin kokeilemaan trendiä. :)

Bronx Colors on ihan juuri suomessa lanseerattu uusi meikkimerkki, ja heidän tuotteitaan on myynnissä Sokoksilla, Sokos Emotioneissa ja Sokos.fi-verkkokaupassa.. Saatiin myös muutamia meikkejä kotiinviemiseksi, ja sen verran mitä oon itsekkin niitä ehtinyt kokeilemaan, oon tykännyt! Myös gaalameikki oli kasvoilla tosi kestävä, ja se siis kestikin kasvoilla hyvänä läpi koko yön. Niin blogigaalan, kuin jatkotkin! :D Bronx Colors löytyy myös Instagramista, mikäli haluatte käydä tsekkaamassa; @bronxcolorsfinland!

id-kuva

Kuvat : Anni Korhonen 

Saan myös yhdessä Bronx Colorssin kanssa arpoa yhdelle onnekkaalle 5o€ arvoisen tuotepaketin, ja voit osallistua mukaan kertomalla mitä tykkäät mun meikistä! Uppoaako sininen meikki suhun? ;) Kilpailun tarkat säännöt löydät täältä, ja aikaa kilpailulle on 7.5. saakka! Paljon onnea arvontaan! ♥︎

With love, Silja


121 Responses to “Erilainen Gaalameikki”

  1. Helena sanoo:

    Sulle sopii kyllä tosi hyvin, en tiiä uskaltaisinko itse kokeilla :) ehkä joskus johonkin juhliin!

  2. Pauliina.K sanoo:

    Uppoaa ja näyttää erittäin hyvältä sinulla ^_^

  3. Anne sanoo:

    Näyttää tosi upeelta ja korostaa sun silmiä entisestään! Itsellä ei tuu kuitenkaan koskaan käytettyä sinistä, jotenkin sitä vaan vierastaa liikaa eikä uskalla edes kokeilla :D

  4. Päivi sanoo:

    Tosi upea meikki! Hienoa, että rohkenit kokeilla uutta trendiä. Itsekin tekisi mieli. Olisi ihana päästä meikattavaksi.

  5. Sara sanoo:

    Sopii sulle todella hyvin itse myös tässä keväällä ihastunut siniseen luomiväriin ja muutenkin siniseen väriin :)

  6. Henna sanoo:

    Kivan erilainen meikki verrattuna sun ”tavalliseen” lookiin :)

  7. Maiju sanoo:

    Smokey eyes ehdottomasti! Kuulto on myös kiva!

  8. Sanni sanoo:

    Tosi kaunis meikki ja sininenkään ei oo liian sininen! Sopii sulle hyvin! Ite kokeilin viimeeks meikkaajan tuoliin istuessa vähän vihertävää meikkiä, kuulostaa ehkä hurjalta mut oli kyl tosi kiva! :D Se toi oman silmän värin (vihree) ihan eri tavalla esiin!!

  9. Kati sanoo:

    Tosi kiva meikki, vaikken ehkä ite olekkaan niin tottunut sinistä käyttämään! Sopii varmasti yksinkertaisen asun kanssa hyvin :)

  10. Noora sanoo:

    Vau, tosi kiva ja sähäkkä meikki look! :) Olisin halukas itsekin kokeilemaan jotain uutta meikki rintamalla, josko sitä uskaltautuisi kesän tullen kokeilemaan vähän enemmän värejä omassakin meikissä. :)

  11. Elli sanoo:

    Upea meikki vaikka itselle olisi varmaan liian rohkea

  12. Sp sanoo:

    Sopii hyvin. Värikäs ja raikas.

  13. Satu sanoo:

    Tykkäään!!! Ihanan ”erilainen” ja näyttävä meikki :)

  14. anna s. sanoo:

    Vautsi, upean näköinen!

  15. Jade sanoo:

    Upea meikki ja kaunis olet

  16. Heli sanoo:

    Vähän kammoa myös 90-luvulta, mutta… todella raikas näin kevään iltajuhlaan!!

  17. Sanna sanoo:

    Tosi hyvin sopii sulle, vau! Kivan erilainen

  18. hande sanoo:

    Sopii sulle tosi hyvin, oot niin kaunis :)

  19. Noora H sanoo:

    Kyllä tykkään sinisestä meikistä! Myös vihreä ja lila toimii mun silmille:)

    • Noora sanoo:

      …niin ja tuo sun meikki on jotenki tosi sähäkkä. Kyl väliin voi repästäki:)

  20. Niina sanoo:

    Uppoaa ja näyttää tosi kauniilta. :)

  21. Annie sanoo:

    Juurikin iltajuhliin sopii mielestäni hienosti :)

  22. Mirka sanoo:

    Keväinen, nätti juhlameikki

  23. tiian sanoo:

    Sopii sulle tosi hyvin!

  24. Janita Vänskä sanoo:

    Todella kaunis meikki sulla kuvissa! Itse tykkään tehdä sinisen sävyillä silmämeikin, koska se korostaa mun sinisiä silmiä :)

  25. Karoliina sanoo:

    Tykkään tosi paljon! Pitäisi itsekin kokeilla rohkeammin erilaisia meikkityylejä ja erityisesti silmämeikissä. Sopii todella hyvin toi sininen sulle :)

  26. Joan sanoo:

    Aivan upea meikki! Kyllä ammattilainen osaa, mut toki helpompaa kun on noin kaunis ihminen meikattavana <3

  27. Petra sanoo:

    Sopii kyllä sulle tosi hyvin! Itse kaipaan jotain vaihtelua juhlameikkiin niin ehkäpä tämmöistä tulen kokeilemaan pian :-)

  28. Naps sanoo:

    Sinulla näyttää hyvältä, itse näyttäisin varmasti naurettavalta :D

  29. Annika sanoo:

    Sininen silmämeikki ei kuulosta omiin korviin kivalle, liikaa muistoja… Mutta kiva on! Ehkä sitä uskaltaa kokeilla ;)

  30. Pauliina sanoo:

    Vau! Sinisestä silmämeikistä tulee mieleen 90 luvun lopun suttuiset sähkönsiniset viritykset mutta tää toimi. Oot upea :)

  31. Jonna sanoo:

    ihana silmämeikki, sopii sulle todella hyvin! :)

  32. Rosa sanoo:

    Sopii hyvin sinulle vaikken itselleni sinistä ensimmäisenä valitsisi :)

  33. Lotta sanoo:

    Tosi upee!!:-) ehkä vois tän perusteella uskaltautua itekkin kokeilee sinistä meikeissä :D

  34. Jenny sanoo:

    Näyttää todella hyvälle ja uskaltaisin itekkin kokeilla jos ammattilainen sen mulle tekis :)

  35. Saana sanoo:

    Meikki on just kiva, yönsininen sopii juhliin!

  36. Henna Kultala sanoo:

    Itse pidän värikkäistä silmämeikeistä! Sopii todella hyvin sinulle :)

  37. Jenna heinonen sanoo:

    Sulle sopii kyllä hyvin tumma meikki myös meikki on kiva!

  38. Jenna sanoo:

    Kivalta näyttää, voisin käyttää itsekin!

  39. Eellaa sanoo:

    Sopii tosi hyvin :)

  40. Marja Manninen sanoo:

    Sininen itsestä tuntuu vähän vieraalta mutta tässä sun gaala meikissä se näyttää niiiin hyvältä !

  41. Anni sanoo:

    Sulle sopii tosi hyvin :) pitäis itekkin kokeilla rohkeemmin värejä !

  42. Emilia sanoo:

    Itse ripsienpidennysten kanssa oon tosi laiska käyttämään luomiväriä, mutta sulla ainakin näyttää todella hyvälle, ehkä pitää rohkaistua kokeilemaan itsekin :)

  43. Jeanette sanoo:

    Silmämeikki ei ollut liian yliampuva vaikka intensiivinen olikin. Sopii sinulle tosi hyvin tuo sininen smokey eye! Ihana look:)

  44. Elli sanoo:

    Tosi kiva meikki, sopii sulle hyvin! Sähäkkä, mutta raikas.

  45. Suvi sanoo:

    Hieno meikki! :)

  46. Mikaela sanoo:

    On upea meikki ja sopii kivasti!

  47. M sanoo:

    Sopii sulle tosi hyvin! Kissamaisen kaunis :)

  48. Eve sanoo:

    Sopii hyvin, alussa kun luin että halusit sinisen meikin rupes arveluttaa mut lopputulos todella hyvä :)

  49. Ida sanoo:

    tosi kivan näkönen meikki!

  50. ninni sanoo:

    Siis täytyy todeta, että en ole itse käyttänyt juuri sinistä meikkiä koska niin monesti epäonnistunut saamaan siitä hyvän, mutta sinulla on onnistuneen näköinen!

Kommentoi