sunnuntai 06. tammikuu 2019

New Eating Habits & Omega 3 Vegan // FitLine

 *Kaupallisessa yhteistyössä FitLinen kanssa.

Oon kertonutkin teille jo viime loppuvuodesta ohimennen että oon tehnyt paljon muutoksia mun ruokavalioon, ja oon huomannut paljon positiivisia vaikutuksia sen myötä. Oon mm. jättänyt lähes kaiken maidon pois (lukuunottamatta esim. juustoa silloin tällöin), sekä oon vähentänyt lihan syöntiä todella radikaalisti. Muutenkin mun tavoitteena on ollut syödä paljon puhtaammin ja terveellisemmin kuin ennen, ja oon oikeasti saanut tästä todella hyvin kiinni.

Oon nyt puolestaan tosi koukuttunut moniin terveellisiin ruokiin ja ruoka-aineisiin, esimerkiksi mun avokado-rakkaus on tuskin mennyt keltään ohi joka seuraa mua instagramin puolella. Muita mun koukutuksen kohteita ovat esimerkiksi kikherneet, kaikki erilaiset pavut jne. joista saa hyvin mm. proteiinia nyt kun lihaa tulee syötyä vähemmän.

Yksi asia jossa mun pitäisi ehkä tsempata mun ruokavalion suhteen on kala. En oo vaan ikinä oikeen ollut kalaruokien fani, ja kalaa löytyy tästä syystä mun lautaselta todella todella harvoin (ainoastaan sushin muodossa :D). Sen vuoksi oon oikeastaan aina syönyt Omega 3:sta ravintolisänä, ja tällä hetkellä mulla on ollut käytössä FitLinen vegaaninen Omega 3. Mietitte varmaan että miten se voi olla vegaaninen kun Omega 3-rasvahapot uutetaan yleensä kalaöljystä, mutta tämä Fitlinen versio on tosiaan valmistettu merilevästä, joka on myöskin hyvä omega 3:sen lähde. :) Omega 3 rasvahapot DHA ja EPA on tosi tärkeitä kehon toiminnalle, sillä ne tukevee sydämen ja aivojen normaaleja toimintoja. Tässä FitLinen tuotteessa on käytetty ainutlaatuista microSolve®-teknologiaa. Omega 3 rasvahappojen lähde on kestävä sekä ilman kalan makua ja meriperäisten saasteiden vaaraa.

id-kuva

Vaikka kannustan kaikkia muitakin oikeasti terveellisen ruokavalion pariin, haluan kuitenkin muistuttaa että myös herkuttelu on ok!! Mä sallin itselleni edelleen ihan kaikki herkuttelut silloin kuin mieli tekee, mutta oon huomannut positiivisena vaikutuksena sen, että kun syö monipuolisesti ja terveellisesti niin niitä pahimpia herkkuhimojakaan ei enää ole. Ennen saatoin vetää vaikka joka päivä pussillisen karkkia ja limsaa, nykyään en voi edes kuvitella että söisin sellaisia määriä herkkuja!

Aloin muuten joulukuun alussa kuvaamaan teille mun ruokia, ja ajattelin koota niistä ison postauksen jossa näytän kunnolla kattavien kuvien kera mitä kaikkea mä syön, ihan aamupalasta iltapalaan saakka. Kuvaaminen vaan vähän keskeytyi mun ulkomaanmatkan ja jouluruokien takia, mutta koita saada sen postauksen pian pakettiin. :P

With love, Silja


3 Responses to “New Eating Habits & Omega 3 Vegan // FitLine”

  1. Moikka!
    Kiitos postauksesta. Onko fitlinen kaikki tuotteet sopineet sulle? Mulla meni semmoisesta activize tms masu ihan sekaisin ja sen jälkeen en oo uudestaan uskaltautunut kokeilemaan tuotteita.

    yst. Pinja // http://www.pinaycoco.fi

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Eikä, ei kuulosta kivalle. Mulla ei oo ollut mitään ongelmia, mutta mulla ei kyllä oo muutenkaan mitenkään herkkä vatsa. Oisko se voinut olla jostain muusta? :/

  2. xod sanoo:

    Kiva kuulla lisää sun ruokavaliosta, kiinnostaa todella :)

Kommentoi