Mä aattelin kirjottaa tänään vähän erilaisen postauksen, nimittäin mun omia ajatuksia ulkonäköpaineista! Oon kertonut varmaan monestikkin tästä, mutta mulla on ollut aina vaikeuksia olla sinut oman kropan ja ulkonäön kanssa, ja oon nyt vasta viimeisten parin vuoden aikana alkanut oikeasti pitämään itsestäni sellaisena kuin oon. Kuten tiedätte, on mulla edelleenkin niitä ajanjaksoja kun oma peilikuva ei oo yhtään mieleinen, ja se vaikuttaa ihan yleisestikkin fiilikseen. En kumminkaan enää ajattele samalla tavalla miten nuorempana, ja oon tästä tosi iloinen. Toivon että voisin tällä postauksella ehkä tuoda edes ripauksen itsevarmuutta jollekkin nuoremmalle tytölle tai pojalle. :)♥
Kirjoitin aikalailla 2 vuotta sitten tämän postauksen, jossa avasin teille mun haaveita rintaimplanteista – halusin tosiaan niitä aikalailla siitä asti, kun ulkonäkö alkoi millään tasolla kiinnostamaan. Kirjoitin postauksessa että mulla itselläni on tarkka mielikuva siitä mikä on kaunista, enkä halua muokata itseäni sen vuoksi että joku muu pitäisi mua paremman näköisenä – mikä oli siis ihan totta, mutta tuleehan ne kauneusihanteet väkisinkin medialta jne. jossa se vaan on niin että seksi myy, ja ihmisten mieleen laitetaan joku tietty kuva siitä, mikä on kaunista ja millaiseen muottiin sun pitäisi mahtua. Eli vaikken ehkä suoraan ajatellutkaan että tekisin sen jokun muun takia, niin olihan se kauneusihanne mun päähän jostain tullut.. En kelvannut itselleni sellaisena kuin olen.
Halusin ennen muuttaa paljon asioita mun omassa ulkonäössä; halusin esimerkiksi paksummat ja pidemmät hiukset, ruskeamman ihon, pienemmän nenän, isommat silmät, ohuemmat reidet, pidemmät sääret, halusin ylipäätään olla paljon pidempi ja sitten tietysti ne isommat tissit, joiden piti olla lisäksi täydellisen pyöreät ja paljon ylempänä. Halusin siis suoraansanottuna muuttaa asioita, joille ei käytännössä voi tehdä mitään, ilman radikaaleja ja isoja toimenpiteitä. En nähnyt tai osainnut ilota ollenkaan niistä hyvistä puolista, jotka tekee musta just mut – uniikin!
Mun silmät aukesi oikeastaan vasta nykyisen parisuhteen mukana alle 2 vuotta sitten, kun huomasin ekaa kertaa aidosti että kelpaan just sellaisen kun oon. Aluksi mun oli oikeasti vaikeaa käsittää että Tatu ei halunnutkaan yhtään pidempää tyttöystävää tai tykännyt isoista tisseistä? Muistan vaan että mietin sen puhuvan mulle ihan paskaa, sillä kuka mies nyt ei haaveilisi tyttöystävästä joka on VS mallin mitoissa, ja jolla on isot silikoonit? Silloin olin niin tyhmä, että ajattelin että on vaan joku yksi muotti ”hyvännäköiselle” ihmiselle, eikä oikeasti tullut mieleenkään että makuja on yhtä monia, kuin on erilaisia ihmisiä. Nyt voin iloisesti kertoa teille, että mitään tiettyä muottia ei ole. :)
Mun mielestä omaan ulkonäköön on silti ehdottoman ok tehdä muutoksia, jos se saa sun olon aidosti paremmaksi. Mutta haluaisin muistuttaa teitä, että miettikää oikeasti ennemmin niitä puolia joista tykkäätte itsessänne, älkääkä käyttäkö aikaa niiden murehtimiseen joille ei välttämättä voi tehdä mitään. Joku kenellä on esimerkiksi pisamia, saattaa vihata niitä, mutta sitten taas moni on jopa valmis tatuoimaan niitä naamaansa saadakseen ne. :D Loppupleissä aina kauneinta on just se millaiseksi sut on luotu, ja jos sitä lähtee muokkaamaan, on aina mahdollisuus että se alkaa joskus harmittamaan kovaa. :)
Mua esimerkiksi harmittaa kovasti että oon joskus mennyt nyppimään mun kulmakarvat ihan viiruiksi, sillä nyt tekisin mitä vaan että saisin ne takaisin sellaisiksi, jotka mulla on luonnostaan. Sama homma hiusvärin kanssa…
