lauantai 14. toukokuu 2016

Pahaa mieltä ja ikävä luontoa

Mulla on jonkun reilun viikon ajan ollut ihmeellinen tyhjä olo ja tuntuu että olis jotenkin hukassa, vaikka mitään ei oo tapahtunut ja kaiken järjen mukaan kaiken pitäisi olla ihan hyvin. Oon ollu aina tosi kova stressaamaan ihan kaikkea ja pienetkin jutut saattaa jäädä häiritsemään mua tosi paljon – mutta yleensä tiedän kumminkin aina mistä huonot fiilikset johtuu, joten nyt oon ollut ihan kummissani.

Mulle tuli yks päivä kaiken muun huonon fiiliksen päälle vielä aivan kamala kroppa-ahdistus, ja vaikka vihaan yli kaiken lenkkeilyä, päätin että lähen vetämään jonkun ihan hirveen rääkki-lenkin. No lenkki ei jälkeenpäin ajateltuna todellakaan ollut hirvee, vaan ihana hengähdyshetki ja just jotain sellasta mitä kaipasinkin. Jätin kaikki ylimääräiset tavarat (kuten puhelimen) kotiin, ja lähdin yksin ulos ilman mitään tiettyä päämäärää pelkkä kotiavain taskussa. Muutamien mutkien jälkeen eksyin Laajalahden luonnonsuojelualueelle, josta löysin kauniin ja vanhan laiturin, jonka päähän menin hetkeksi istumaan ja miettimään. Tuntu aivan sairaan hyvältä ja kotoisalta olla yksin ja ilman kännykkää keskellä luontoa, kävellä pitkin pitkospuita ja lukea luontopolun eri eläimistä kertovia tauluja. En tiiä oonko ikinä tätä edes blogissa kertonut, mutta oon pienenä ollut oikeasti aikamoinen poikatyttö, ja luonto (varsinkin tiheät metsät ja meri) on ollut yksi mun suurimmista rakkauksista. Joo, en usko sitä enää itsekkään ja tuli jotenkin pettynyt fiilis itseensä, miten on muuttunut niin kaupunkilaiseksi. Mulle on edelleenkin tosi tärkeetä että asun lähellä merta, sillä se on mulle niin rauhottava elementti, mutta harmittaa ihan älyttömästi että kaikki muu rakas on jäänyt. Lapsena vietin kesällä pitkiä aikoja meidän suvun mökillä Porvoon saaristossa, mutta koko viimekesänä mä en edes ”ehtinyt” käymään siellä, sillä muut asiat oli mukamas tärkeämpiä… Hitto että voi tehdä huonoja valintoja!

Nyt mun on ollut pakko palata tonne usempanakin päivänä, sillä mulle on tullut joka kerta niin sairaan hyvä olo. Raahasin poikaystävänkin messiin kerran, ja sillä tais mennä ihan pata jumiin jossain vaiheessa, kun kerroin ihan innoissani kaikkia mun lapsuuden luontojuttuja ja bongailin eri lintuja (meriharakat♥), haha!

IMG_8307IMG_8292IMG_8287 id-kuva

Oon ennenkin maininnut tästä blogissa, mutta mua itseäni ainakin auttaa ihan älyttömän paljon se, että miettii asioista aina kaikki positiiviset puolet, eikä keskity niihin negatiiviisiin. Jos aina vaan valittaa ja miettii mikä on huonosti, se fiilis jää oikeasti päälle ja niin mulle on tainnut jostain syystä nyt käydä. Pitää muistaa olla iloinen ja kiitollinen siitä kaikesta mitä on ja mikä on hyvin, sekä koittaa päästä taas takaisin siihen positiiviseen moodin. Eiköhän kaikilla asioilla oo aina tapana järjestyä niinkuin on tarkoitus, ja liialla stressaamisella saa vaan itsensä rikki. Mitä ootte mieltä? :)

With love, Silja

/Mä en tiiä mikä ihmeen päiväkirja-postaus tää nyt on, mutta tuli jotenkin itelle hyvä fiilis kun sain kirjotettua tän. :D Hassua!


maanantai 28. heinäkuu 2014

Maalla vai kaupungissa?

 

En oo vissiin mitenkään kauheen selkeesti maininnut, että ollaan nyt käytännössä noin viikko asuttu vaan mun äidin luona! Se on kesälomamatkalla, joten me ollaan vallattu Jyrin ja Hipon kanssa koko kämppä. On niin helppoa kun pääsee suoraan pellolle kävelemään koiran kanssa, ja voi istuskella vaikka aamuun asti omalla takapihalla. Ollaan grillattu varmaan joka päivä, ja kutsuttu tänne kavereita kylään. Kaikkein parasta tässä on se, että meillä on oikeestikkin vaan n. 10 kilometrin matka kotiin, mutta silti tuntuu että oltais ihan landella. :D Vaikkei noista yllä olevista kuvista nyt hirveesti voi maiseman puolesta sanoa, niin ei kyllä mun mielestä uskoisi että kuvat on Helsingissä otettuja.. Tuolla me käydään aina kevelemässä iltaisin, ja Hippo saa kirmailla rauhassa pitkässä hihnassa, kun ei ole vastaantulijoista hirveesti pelkoa!

Asioita jotka täällä ”maalla” mua ärsyttää, on se että kauppaan joutuu kävelemään enemmän kuin pari korttelia, kaikki on muutenkin niin kaukana ja täällä asuu oikeastaan vain lapsiperheitä. :D Ehkä huomenna vois jo pakata kimpsut ja kampsut kasaan, ja palata Punavuoreen!  I know, musta on tullut ehkä vähän kaupunkilais-snobi, mutta kyllä mun sisäinen poikatyttö edelleen herää aina kun lähdetään tonne metsään kävelemään. Jyri tuleekin kohta töistä, ja oon suunnitellut pientä retkeä yksille hiekkamontuille. ;)

With love, Silja

Ps. Aivan ihana biisi Jenni Vartiaiselta, oon kuunnellu tätä repeatillä koko päivän! :D