keskiviikko 18. heinäkuu 2018

Ruisrock 2018

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä?? Mä ajattelin vielä näin jälkikäteen jakaa vähän kuvia meidän Ruisrock viikonlopulta. :) Otettiin siis Natalian kanssa perjantaina 6. päivä junan nokka kohti Turkua, mun ihanaa kotikaupunkia. ♥︎ Oltiin haaveiltu tästä reissusta jo todella pitkään, mutta lyötiin suunnitelmat lukkoon vasta ihan viikkoa/paria ennen. Onneksi saatiin siis asua viikonlopun ajan mun isän luona, sillä koko Turku oltiin bookattu tietysti aivan täyteen, eikä mitään muuta majoitusta olisi ollut edes tarjolla. Lisäksi mulla meinasi tulla vähän mutkia matkaan kun Hipon hoitopaikka peruuntui sekä tulin kipeäksi..

Perille päästyämme käytiin ensimmäisenä heittämässä tavarat sekä Hippo kämpille, ja suunnattiin kauppaan. Oltiin ajateltu ostaa kunnon kivat brussitarvikkeet yms. mutta lopulta meidän kauppa kori näytti tältä. :D Smoothieita ja muroja it is!

Kauppareissun jälkeen alettiin kiireellä laittautumaan ja miettimään ensimmäisen päivän asuja. Mun asu tosin oli jo selvillä, sillä olin niin rakastunut tohon uuteen Zaran mekkoon. :D Ei tarvinnut siis onneksi kriiseillä vaatteiden suhteen.

Ainut moka jonka tein, oli huonot kengät! Tai ei oikeastaan huonot kengät, mutta mulla on ollut koko kesän vaan kaikkia kesäkenkiä jalassa, niin noi bootsit rupesi painamaan jo heti kättelyssä. Onneks löytyi helposti apteekki ja sain haettua rakkolaastareita, jotka kirjaimellisesti pelasti mun viikonlopun!

Perjantaina saavuttiin alueelle vasta vähän myöhemmin, mutta meillä oli tosi kivaa! Treffattiin kavereita, käytiin kuuntelemassa muutamat parhaat keikat ja kunhan nautittiin festaritunnelmasta.

Viimeisenä käytiin vielä katsomassa The Chainsmokerssia, mutta se oli ainakin mun makuun ehkä liian sairasta. :D Tykkään kyllä niihen joistain ”radiobiiseistä” mutta festarisetti oli vähän too much. Lähdettiinkin itseasiassa jo hieman ennen loppua pois, sillä haluttiin ennakoida eikä jäädä sinne pahimpaan ryysikseen. Suunnattiin kumminkin vielä hetkeksi Samppalinnaan jatkamaan, mutta pakko sanoa että siellä oli vähän huonoa palvelua, enkä siksi viihtynyt kauaa.

id-kuva

Lauantaina olikin ihana herätä uuteen päivään, kun olo oli aika fresh, eikä mistään darrasta ollut tietoa. :) Mulla oli tosiaan vielä antibioottikuuri kesken, enkä tästä syystä viitsinyt koko viikonloppuna pahemmin juoda.

Lauantaina mulla olikin puolestaan astetta pahempi asukriisi, ja jouduin koittamaan monta asua läpi. Päädyin lopulta keskimmäisessä kuvassa näkyvään mustaan mekkoon, sillä se tuntui niin tutulta ja turvalliselta. Sitten eikun taksi alle, käytiin nappaamassa Sara ja Lissu kyytiin, ja suunnattiin kohti vesibussia.

Lauantain sää oli ihan mahtava, ja jono vesibussiin todella pitkä. :D Otettiin siis tyttöjen kanssa odotellessa kuvia, puhuttiin edellisestä illasta ja sovittiin aikatauluja kyseiselle päivälle. Haluttiin lauantaina ottaa vielä enemmän irti itse festareista!

Lauantai päivä oli mun mielestä vielä parempi kuin perjantai, sillä liikuttiin enemmän alueella ja tehtiin kaikenlaista. Kävin kuuntelemassa eri artisteja ja treffasin muutamia tuttuja! Aurinko paistoi ja fiilis oli ihan huipussa. Illan pikkuhiljaa laskeutuessa mulle tuli vähän vilu, ja kävin vielä ostamassa jonkun fanihupparin! :D En edelleenkään tiedä minkä bändin/artistin paita on mutta eipä sillä siinä hetkessä ollut paljon väliä haha! Ainoa miinus oli se, että olisin voinut lauantaina lähteä hieman aiemmin, sillä väsyin vähän loppuillasta, eikä oma fiilis ollut enää niin kiva.

Kaiken kaikkiaan Ruisrock 2018 oli aivan super onnistunut, hyvin järjestetty ja jälleen kerran ilmatkin suosivat festarikansaa. :D Iso kiitos Ruisrockille lipusta jonka sain, sekä tietysti yhdestä kesän unohtumattomimmasta kokemuksesta! ♥︎

With love, Silja


tiistai 06. maaliskuu 2018

24 hours with Urban Decay

Heippa murut! ♥︎ Moni teistä varmaan seurasikin perjantaina mun Insta Storyn puolella mini reissua Leville, jossa olin muutamien muiden bloggaajien kanssa Urban Decayn kutsumana. Koska mun perjantai oli kokonaisuudessaan todella kiireinen, en oikeen kerinnyt pohjustaa tän reissun tarkoitusta sen enempää, ja siksi ajattelin vielä tehdä oman postauksen meidän reissusta.

Oltiin tosiaan testaamassa tyttöjen kanssa juuri lanseeratun All Nighter peite- ja meikkivoiteen kestävyyttä kasvoilla, sillä tuote lupaa pitää naaman kuosissa koko bileillan ajan. Wow! Olin saanut etukäteen kotiin ison lähetyksen UD:n meikkejä, ja tein niillä koko meikin kotona ennen lähtöä keskustaan. Me ei oltu saatu etukäteen mitään infoa seuraavan vuorokauden tapahtumista, joka oli tosi jännittävää. Myönnän että mä oon ehkä sen verran ”kontrollifriikki” että tuskailin aika paljon tän asian kanssa. Toisaalta oli kuitenkin aivan ihanaa päästää kunnolla vapaalle ja odottaa jännityksellä mitä kaikkea aktiviteettiä meille on keksitty. :)

Yllä näkyy millaiseen meikkiin mä päädyin (ilman huulimeikkiä), ja pelasin tällä kertaa aika varman päälle sillä käytin monia tuotteita ensimmäistä kertaa. Ajattelin että voisin tehdä teille jonkun erillisen meikkipostauksen näitä tuotteita käyttäen, sillä löysin itselleni monia uusia suosikkeja sekä sain reissussa hyviä vinkkejä meikkien käyttöön!! Meidän ensimmäinen rasti oli Helsingin Stockmannin UD-pisteellä, jossa UD:n tytöt teki meille huulimeikin. Mä valitsin itselleni tuon oikealla olevan aika luonnollisen värisen Vice huulipunan sävyssä Naked.

Seuraavaksi lähdettiin kävelemään Kauppatorille päin, ja päädyttiin Escape Roomiin. Vitsi olin innoissani tästä, sillä oon pitkään jo halunnut päästä kokeilemaan sitä!! Meillä oli ihan huikea tiimi täällä, ja päästiin kuin päästiinkin pois! ;) Aikaa jäi tosin vain 3 minuuttia, sillä vikassa tehtävässä sujui varmaan puoli tuntia.

Seuraavaksi meitä olikin ovien edessä odottamassa pitkä valkoinen limusiini, jolla lähdettiin ajamaan kohti…… Helsinki-Vantaan lentokenttää!!! Tässä vaiheessa jännitys alkoi tiivistyä porukassa entisestään, ja mietittiin kaikki yhdessä että mikä voisi olla määränpää?!

Kentällä saatiin kaikki liilat kirjekuoret, josta selvisi reissun lopullinen määränpää.. Me lennetään KITTILÄÄN, eli määränpää olisi todennäköisesti Levi? Olin aiemmin päivällä sanonut Natalialle että en kestä jos mennään Hulluun Poroon kuuntelemaan jotain live musiikkia…. Natalia tsekkasi äkkiä Hullun Poron esiintyjät, ja tänään siellä olikin juuri perjantaina esiintymässä JVG! omgggg!

Leville päästyämme mentiin kuitenkin ensin syömään. Meille oli varattu ihana oma kabinetti Jängällä nimistestä lappiravintolasta, ja ruoka oli niin hyvää. Kuvassa näkyy alkupalana ollutta siikaa parilla eri tavalla. Pää ruuaksi oli vielä riekkoa parilla eri tapaa, ja jälkiruoka syötäisiin muualla…. Mutta missä? Kello oli tässä vaiheessa jo aika paljon, ehkä jotain yhdentoista luokkaa.

Ravintolasta lähdettiin kävelemään jälleen tuntemattomaan määränpäähän, ja päädyttiin yllätys yllätys Hullu Poro Arenalle!! Ei vitsi olin tässä vaiheessa iloinen, sillä pystyi olemaan aika varma että päädytään katsomaan JVG:tä. Mä harvoin fanitan ketään bändejä tai artisteja, mutta JVGtä oon halunnut päästä kuuntelemaan livenä niin pitkään kuin muistan. Meille oli varattuna oma upea aitio täydelliseltä paikalta keikan seuraamista varten. Eikä siinä vielä kaikki, vaan aitio oli täynnä jälkiruokaa ja juomia – oli karkkibuffaa ja kuppikakkuja jne.

id-kuva

Keikka oli ihan super hyvä ja tunnelma mimmien kanssa oli aivan katossa. Noin hauskaa iltaa mulla ei oo ollut aikoihin! :) Tanssittiin koko ilta ja yö, sekä laulettiin ja huudettiin äänet käheäksi. :D Tutustuin myös pariin uuteen ihmiseen ja koko reissusta jäi niin hyvä fiilis. Osa porukasta lähti pian keikan jälkeen jo nukkumaan, mutta jäätiin sitten vielä muutamien tyttöjen kanssa jatkamaan iltaa. Löydettiin itsemme mm. laulamasta Britney Spersin Hit me baby one more timea karaokessa…….

Nää viimeiset kuvat tuskin paljon selittelyjä kaipaa…. Sängärin kautta lähdettiin sitten joskus ehkä puoli kolmen aikaa hotellille päin, ei ehkä tästä sen enempää. ;D Seuraavana päivänä käytiin vielä siellä Game of Thronesin lumi/jäähotellissa, mutta pakko myöntää että itse olin sen verran kamalassa olotilassa, etten ihan hirveästi jäänyt siitä kokemuksesta käteen. Jännä juttu sinänsä, koska en juonut mitenkään paljon edellisenä iltana. Jostain syystä mun kroppa ei silti tykännyt siitä ollenkaan.. :D

Ihan super iso kiitos vielä Urban Decayn tiimille joka oli järjestänyt meille tämän upean reissun – ehdottomasti yksi parhaiten järjesetyistä ja hauskimmista blogireissuista jolla mä oon ollut. Uskon että meidän hyvä fiilis ja illan tunnelma välittyi teillekkin Insta Soryjen välityksellä? Niin ja UD:n All Nighter meikkivoide sekä peitevoide läpäisivät testin!! Mä kävin ainoastaan yhden kerran illan aikana korjaamassa meikkiä, joka näytti vielä neljän aikaa aamuyöstä todella hyvälle!

With love, Silja