maanantai 05. marraskuu 2018

Ajatuksia yksin asumisesta

Oon nyt reilu pari kuukautta asunut nykyisessä asunnossani, joten tää alkaa vihdoin tuntua kodilta. Sitä ennen mulla oli osa tavaroista Porvoossa, osa äidilläni ja niin pois päin – mikä oli kieltämättä aikamoista kaaosta ja teki todella huonoa päälle. :D

Ajattelin kirjoittaa nyt vähän mun fiiliksistä yksinasumisen suhteen tähän mennessä, sillä mä oon ehdottomasti ”parisuhdeihminen” ja nautin siitä kun saan jakaa arjen askareita ja fiiliksiä toisen ihmisen kanssa. Asia on kuitenkin ristiriitainen, sillä oon nyt huomannut monissa jutuissa tuntevani huojennusta siitä, että saan olla ihan omassa rauhassa ja tehdä asioita juuri niinkuin itse haluan.

+ Siivoaminen. Siivoan vain omia jälkiäni (ja Hipon), joten koti pysyy huomattavasti siistimpänä kun täällä ei ole mun lisäksi muita ihmisiä sotkemassa. Lisäksi kaikki tavarat ovat aina tasan siellä minne olen ne itse laittanut. :D

+ Sisustus. Ei tarvitse kysellä keneltäkään lupaa siitä, miten sisustaa. Oon ostanut mun basic Iittala astioiden lisäksi kaikkia vaaleanpunaisia kippoja ja kuppeja piristämään ruokahetkiä, lisäksi mun seinältä löytyy se iso Desenion pinkki taulu, ahh!

+ Oma rauha. Tähän pätee monta asiaa! Saan katsella omia lempiohjelmiani, tehdä töitä, levätä jne. ihan juuri silloin kun haluan, ilman mitään ylimääräistä säätöä.

+ Helsingin keskusta. Asuinpaikka vaikuttaa selkeästi tosi paljon mun mielialaan, ja oon huomannut olevani paljon pirteämpi ja iloisempi kun asun ”keskellä hulinaa”. Matkaamiseen ei kulu aikaa, vaan jokapaikkaan on lyhyt matka, sekä kaikki tarvittava on aikalailla kävelymatkan päässä.

– Ruuanlaittaminen. Yksin kokkaaminen on tuntuu turhalta ja ruokaa jää aina yli. Tästä syystä käytän usein Wolttia tai haen jostain ruokaa… Mun keittiö on myös super pieni mikä ärsyttää!

–  Nukkuminen. En tykkää/osaa nukkua kovin hyvin yksin. Mun mielestä on ihanaa nukahtaa jonkun viereen, ja tästä syystä oon nyt sitten antanut Hipon nukkua sängyssä. :D Ja tää on mahdollisesti tulevaisuuden kannalta iso virhe haha!

– Apu. Ei ole ketään auttamassa välillä kun tarttis apua. Toistaiseksi mitään lampun laittoa kamalampaa ei ole tapahtunut, mutta odotan jo innola sitä kun oon jossain kuoleman-flunssassa ja pitää itse käydä kaupassa ja kävellä apteekkiin… :D *Koputtaa puuta*

– Yksinäisyys. Ihan rehellisesti vaan on välillä tosi yksinäistä. Mä kaipaan sellaista perus keskustelua ja lähellä oloa, arjen jakamista sellaisen ihmisen kanssa ketä rakastat yli kaiken. :(

id-kuva

With love, Silja


sunnuntai 07. lokakuu 2018

Maailman surullisin fiilis

Lupailin Instagramin puolella kertoa teille vähän mun fiiliksiä, sillä en oo oikeastaan ikinä tainnut suoraan täällä blogin puolella tästä asiasta edes puhua. Ollaan siis Tatun kanssa erottu keväällä – olisko ollut toukokuussa, ja tää on ollut ja on edelleen mulle todella vaikeaa.. Kirjoitin jo tammikuussa teille tämän blogitekstin siitä, miten parisuhteessamme oli mennyt jo pidempään huonosti, ja kuinka paljon se on vaikuttanut muhun. Ihan samoin kuten siinä tekstissä sanoin, sanon myös nyt että mitkään asiat eivät mun mielestä parisuhteessa ole yksin vain toisen ihmisen vikaa – siihen tarvitaan aina kaksi ihmistä.

Tuntuu hassulta sanoa itsestään näin, mutta mä oon kovan pinnan alla oikeasti ihan todella herkkä ihminen. Musta tuntuu että paljon herkempi kuin suurin osa, en vaan näytä sitä ikinä ulospäin, en edes kavereille. Mä otan pääni sisällä asiat usein todella raskaasti, ja saatan jäädä miettimään jotain yhtä juttua todella pitkäksi aikaa. Ja koska mulla oli tässä parisuhteessa tosi arvoton olo niin pitkään, oon ollut ihan voimaton koko mun muussa elämässä. Hävitin itseni kokonaan kun koitin miellyttää vaan tätä toista ihmistä kaikin keinoin, ja tavallaan olla jotain mitä mä en oikeasti ollut. Mukauduin liikaa toisen toiveisiin ja kaikki ne paineet olla parempi ja parempi teki musta onnettoman.

Siinä missä 3 vuotta sitten suhteen alussa olin maailman onnellisin, todella tyytyväinen itseeni ja mun elämään, huomasinkin jossain vaiheessa että inhosin itseäni ja mulla oli joka päivä fiilis etten enää kelpaa. Silti vaan yritin ja yritin ja yritin yksin. Kunnes keväällä en vaan jaksanut enää, olin niin loppu. Mutta mistä tää johtui? Sitä en osaa sanoa itsekkään ihan tarkkaan. Kai siihen vaikutti monet asiat ja se, että ollaan ihmisinä loppupeleissä todella erilaisia. Mä aijon ehdottomasti käydä selvittämässä mun ajatuksia jonkun ammattilaisen kanssa. Se on paras apu mitä voi saada, että käsittelee kaikki tunteet huolella jonkun puolueettoman ja ulkopuolisen ihmisen kanssa.

Mä en olisi silti kaikesta huolimatta halunnut luovuttaa – se on varmasti mun isoin ongelma. Mä en ikinä osaa antaa periksi kun uskon johonkin juttuun, vaan oon valmis tekemään töitä viimiseen asti. Onneksi Tatu loppupeleissä teki tavallaan tän päätöksen mun puolesta ja sitten kun mulle tuli tilaisuus saada tämä mun oma koti, en voinut enää olla tarttumatta siihen.

Pakko myöntää että luin yksi päivä Jodelissa jotain keskustelua itsestäni, ja mulle tuli ihan törkeän paha mieli. Siinä puhuttiin just siitä että miks annan kuvaa että mulla on vaikeeta ja miks oon koko ajan ihan loppu vaikka en tee mitään erikoista, käyn vaan koulussa ja teen töitä kotona. Tiedän ettei näitä saisi ottaa itseensä, mutta kun oot oikeesti tosi rikki, niin nää anonyymien kirjoittelutkin vaan tuntuu 100 x pahemmalta. Haluan myös kertoa, että tän eron lisäski mulla on ollut yksityiselämässä paljon muutakin kamalaa samaan aikaan, joita en tuu täällä blogissa ikinä käsittelemään. Se on ihan totta että oon varmasti jollain tasolla masentunut ja ihan normaali arkielämä tuntuu mulle välillä todella raskaalta. En muista millon olisi viimeksi ollut päivä etten itkisi…

Siitä huolimatta että elän mun tähänastisen elämän raskainta aikaa, koitan silti pitää koko ajan positiivisen mielen ja tsempata jokaikinen päivä. Ja toivon teille kaikille pelkkää parasta, ihan sama minkä asioiden kanssa kamppailette tai mitä tahansa kirjoitatte musta anonyyminä. Koska kaikesta oppii jotain, ja mä oon kasvanut tän kaiken paskan myötä ihmisenä ihan älyttömästi. Oon tällä hetkellä tosi iloinen mun omista arvoista ja elämän asenteesta, ja se on se mikä saa mut jaksamaan tän kaiken.. <3

Toivotan kaikille kivaa huomenna alkavaa viikkoa, ja olkaa kilttejä toisillennen. Ikinä ei tiedä minkä asian kanssa joku saattaa kamppailla, vaikkei näytä sitä ulospäin.

With love, Silja