sunnuntai 07. lokakuu 2018

Maailman surullisin fiilis

Lupailin Instagramin puolella kertoa teille vähän mun fiiliksiä, sillä en oo oikeastaan ikinä tainnut suoraan täällä blogin puolella tästä asiasta edes puhua. Ollaan siis Tatun kanssa erottu keväällä – olisko ollut toukokuussa, ja tää on ollut ja on edelleen mulle todella vaikeaa.. Kirjoitin jo tammikuussa teille tämän blogitekstin siitä, miten parisuhteessamme oli mennyt jo pidempään huonosti, ja kuinka paljon se on vaikuttanut muhun. Ihan samoin kuten siinä tekstissä sanoin, sanon myös nyt että mitkään asiat eivät mun mielestä parisuhteessa ole yksin vain toisen ihmisen vikaa – siihen tarvitaan aina kaksi ihmistä.

Tuntuu hassulta sanoa itsestään näin, mutta mä oon kovan pinnan alla oikeasti ihan todella herkkä ihminen. Musta tuntuu että paljon herkempi kuin suurin osa, en vaan näytä sitä ikinä ulospäin, en edes kavereille. Mä otan pääni sisällä asiat usein todella raskaasti, ja saatan jäädä miettimään jotain yhtä juttua todella pitkäksi aikaa. Ja koska mulla oli tässä parisuhteessa tosi arvoton olo niin pitkään, oon ollut ihan voimaton koko mun muussa elämässä. Hävitin itseni kokonaan kun koitin miellyttää vaan tätä toista ihmistä kaikin keinoin, ja tavallaan olla jotain mitä mä en oikeasti ollut. Mukauduin liikaa toisen toiveisiin ja kaikki ne paineet olla parempi ja parempi teki musta onnettoman.

Siinä missä 3 vuotta sitten suhteen alussa olin maailman onnellisin, todella tyytyväinen itseeni ja mun elämään, huomasinkin jossain vaiheessa että inhosin itseäni ja mulla oli joka päivä fiilis etten enää kelpaa. Silti vaan yritin ja yritin ja yritin yksin. Kunnes keväällä en vaan jaksanut enää, olin niin loppu. Mutta mistä tää johtui? Sitä en osaa sanoa itsekkään ihan tarkkaan. Kai siihen vaikutti monet asiat ja se, että ollaan ihmisinä loppupeleissä todella erilaisia. Mä aijon ehdottomasti käydä selvittämässä mun ajatuksia jonkun ammattilaisen kanssa. Se on paras apu mitä voi saada, että käsittelee kaikki tunteet huolella jonkun puolueettoman ja ulkopuolisen ihmisen kanssa.

Mä en olisi silti kaikesta huolimatta halunnut luovuttaa – se on varmasti mun isoin ongelma. Mä en ikinä osaa antaa periksi kun uskon johonkin juttuun, vaan oon valmis tekemään töitä viimiseen asti. Onneksi Tatu loppupeleissä teki tavallaan tän päätöksen mun puolesta ja sitten kun mulle tuli tilaisuus saada tämä mun oma koti, en voinut enää olla tarttumatta siihen.

Pakko myöntää että luin yksi päivä Jodelissa jotain keskustelua itsestäni, ja mulle tuli ihan törkeän paha mieli. Siinä puhuttiin just siitä että miks annan kuvaa että mulla on vaikeeta ja miks oon koko ajan ihan loppu vaikka en tee mitään erikoista, käyn vaan koulussa ja teen töitä kotona. Tiedän ettei näitä saisi ottaa itseensä, mutta kun oot oikeesti tosi rikki, niin nää anonyymien kirjoittelutkin vaan tuntuu 100 x pahemmalta. Haluan myös kertoa, että tän eron lisäski mulla on ollut yksityiselämässä paljon muutakin kamalaa samaan aikaan, joita en tuu täällä blogissa ikinä käsittelemään. Se on ihan totta että oon varmasti jollain tasolla masentunut ja ihan normaali arkielämä tuntuu mulle välillä todella raskaalta. En muista millon olisi viimeksi ollut päivä etten itkisi…

Siitä huolimatta että elän mun tähänastisen elämän raskainta aikaa, koitan silti pitää koko ajan positiivisen mielen ja tsempata jokaikinen päivä. Ja toivon teille kaikille pelkkää parasta, ihan sama minkä asioiden kanssa kamppailette tai mitä tahansa kirjoitatte musta anonyyminä. Koska kaikesta oppii jotain, ja mä oon kasvanut tän kaiken paskan myötä ihmisenä ihan älyttömästi. Oon tällä hetkellä tosi iloinen mun omista arvoista ja elämän asenteesta, ja se on se mikä saa mut jaksamaan tän kaiken.. <3

Toivotan kaikille kivaa huomenna alkavaa viikkoa, ja olkaa kilttejä toisillennen. Ikinä ei tiedä minkä asian kanssa joku saattaa kamppailla, vaikkei näytä sitä ulospäin.

With love, Silja

 


 


sunnuntai 30. syyskuu 2018

Laita hyvä kiertämään!

Yksi asia johon en oo ikinä bloggaajana tottunut, on se että ilmaista tavaraa tulee joka suunnasta. Mä innostun edelleen ihan yhtä paljon jostain meikkilähetyksestä, kuin sillon ihan ensimäisilläkin kerroilla. Fakta on kuitenkin se, että sitä kaikkea tavaraa ei vaan kerkeä ja pysty käyttämään, joten annan ison osan esimerkiksi juuri kosmetiikasta tai vaatteista ystävilleni tai perheenjäsenille. Silti tuntuu että sitä tavaraa jää tosi paljon nurkkiin pyörimään, ja oon miettinyt tosi pitkään että mihin haluan niitä tällä kertaa lahjoittaa.

Oon tykännyt mun koulusta paljon ja se on jo näin lyhyessäkin ajassa antanut mulle tosi paljon ajateltavaa elämästä ja arvoista. Meidän koulun yhteydessä sijaitsee esim. pitkäaikaiskodittomien asuntoloita, ja meillä on ollut sieltä asukkaita sekä työntekijöitä kertomassa heidän arjestaan. Kuunnellessa niitä juttuja pidättelin koko ajan kyyneliä, mutta silloin mulla tietysti välähti!

Kysyin voisinko pitää naisten yksikössä ns. hemmottelu päivän, joka pitäisi sisällään esim. kauneudenhoitoa ja meikkaamista. Lahjoitan tietysti kaikki tuotteet heille, mutta haluan nimenomaan myös mennä itse sinne viettämään aikaa, ja kuuntelemaan.

Mulla on jo valmiiksi tosiaan paljon kaikennäköistä tavaraa jota voin sinne viedä, mutta päätin vielä rohkaistua ja kysyä L’oréalilta, josko heillä olisi halua olla mukana tässä projektissa. Isoin tarve on kuitenkin varmasti kaikelle perustavaralle, eli shamppoille, rasvoille jne jne. sillä näillä ihmisillä ei ole varaa edes perus juttuihin – ja ilokseni sain todella nopeasti myöntävän vastauksen.

Kun lähetti sitten toi mulle paketit kotiin viikkoa myöhemmin, en voinut oikeasti uskoa silmiäni! Kaksi niin isoa ja painavaa laatikollista kosmetiikkaa, etten jaksa niitä edes yksin kantaa!! En oikeesti pystynyt enää tässä vaiheessa pidättelemään itkua, sillä musta on niin mahtavaa päästä toteuttamaan tätä – ja niin mahtavaa että tälläinen firma halusi lähtee auttamaan mua, ilman mitään vastapalvelusta. Joten super iso kiitos Suomen L’oréalin PR tiimille! ♥︎

Huomenna aamulla mulla ja parilla muulla tytöllä jotka halusi lähteä tähän mukaan on ensimmäinen varsinainen suunnittelupalaveri asian tiimoilta. Ja oon täällä nyt jo ihan innoissani!! En malttaisi enää odottaa että saadaan projekti kunnolla käyntiin! :) Mun mielestä on niin mahtavaa että mulla on oman työn kautta resursseja antaa jotain hyvää myös muille.

With love, Silja