keskiviikko 08. marraskuu 2017

Alavatsakivut ja epäsäännöllinen kuukautiskierto?

Mä ajattelin nyt kirjoittaa hieman henkilökohtaisemman tekstin, mikä normaalisti ei oo yhtään mun tyylistä. Blogi on kuitenkin ollut aina mulle vähän niinkuin päiväkirja, ja tänne kirjoittaminen auttaa mua käsittelemään asioita joita mun elämässä tapahtuu. JA vaikka mä oon sellainen ihminen joka pitää paljon sisällään eikä puhu kaikesta edes kavereille, niin näähän on kuitenkin loppupeleissä luonnollisia asioita, ja mun teksteistä voi ehkä olla jollekin jopa apua. Se olisi parasta.

Tosiaan kirjoittelin teille ohimennen keväällä kovista gynekologisista alavatsakivuista joista olin kärsinyt jo jonkun aikaa, ja joista olin todella peloissani. No, syitä on selvitelty erillaisissa kokeissa ja tutkimuksissa siitä asti ja joudun edelleen ramppaamaan kokeissa. Viimeksi eilen aamusta olin naistentautien poliklinikalla, eikä vieläkään mitään syytä koville kivuille ole varsinaisesti löytynyt.. Eilen mua oli tutkimassa kolme eri lääkäriä ja sain mukaan ”hyviä ja huonoja uutisia”. Yksi isoimpia asioita joita olin pelännyt, oli endometroosi – mutta ainakaan eilisessä ultraäänessä ei sitä näkynyt. Itseasiassa ultraäänessä ei eilen näkynyt mitään muutakaan ”pahaa” tai epänormaalia – sain siis tavallaan huokaista helpoituksesta. Sain eilisellä lääkärikäynnillä myös paljon vastausia kysymyksiini, ja olo oli niin helpottunut että en pystynyt pidättelemään kyyneliä kun lääkärin kanssa lopuksi käytiin asioita läpi.. Oli kyllä niin tunteikas päivä!

Vaikka varsinaista syytä kivuille ei vielä löydettykkään, lähti mun harteilta iso taakka. Oon tosi lapsirakas ja tiedän 100% varmasti että haluan omia lapsia vielä joku päivä. Se mikä mua eniten koko asiassa pelotti, oli juurikin se, että tutkimuksissa löytyisi jotain, minkä vuoksi en voisikaan saada lapsia. Vaikka kivut on tosi kovia, ja välillä on ollut päiviä etten pysty tekemään niiden vuoksi mitään, pelkäsin eniten juurikin tuota lapsi -asiaa. Se oli yksi isoimpia syitä minkä takia halusin koko tätä vyhtiä alkaa selvittämään.

Sain kumminkin lääkäriltä siinä mielessä ikäviä uutisia, että mun hormoonituotanto on todella sekaisin, eikä kroppa tuota tarpeeksi estrogeeniä. Lääkäri kyseli tarkkaan millaista liikuntaa harrastan jne. ja sanoi sitten suoraan, että mun kroppa ei toimi oikein sen vuoksi että olen alipainoinen. Tässä vaiheessa mun leuka meinasi loksahtaa lattiaan saakka. Teki mieli sanoa että olisit nähnyt mut vaikka vuosi sitten.. Pahimmillaan vaaka näytti 46kg ja olen ajatellut nyt olevani ihan normaalipainon rajoissa, mutta painon pitäisi kuulemma nousta vielä ainakin 2 kiloa lisää, jotta kroppa alkaisi toimimaan paremmin. Pakko myöntää, että tää on mulle aika vaikea asia. Mulla on jo nyt ollut omissa nahoissa vähän inhottava olo, enkä ole sellaisessa kunnossa kun haluaisin. Tuntuu että nyt mun pitäisi tavallaan valita oman unelmakropan ja terveyden välillä? Tietysti terveellinen ja monipuolinen ruokavalio on aina se mihin pyrin, mutta että nyt pitäisi vielä lihottaa?? Oon viimeaikoina ollut ihan kriisissä mun kropan kanssa ja  miettinyt että pitää alkaa katsomaan tarkemmin mitä suuhunsa laittaa jos vaikka saisi pari kiloa pois. En tiedä yhtään mitä tästä nyt pitäisi ajatella? Tuli ihan sellainen olo kun olisi joku syömishäiriö!

With love, Silja


perjantai 28. huhtikuu 2017

Kauneus on katsojan silmissä!

Mä aattelin kirjottaa tänään vähän erilaisen postauksen, nimittäin mun omia ajatuksia ulkonäköpaineista! Oon kertonut varmaan monestikkin tästä, mutta mulla on ollut aina vaikeuksia olla sinut oman kropan ja ulkonäön kanssa, ja oon nyt vasta viimeisten parin vuoden aikana alkanut oikeasti pitämään itsestäni sellaisena kuin oon. Kuten tiedätte, on mulla edelleenkin niitä ajanjaksoja kun oma peilikuva ei oo yhtään mieleinen, ja se vaikuttaa ihan yleisestikkin fiilikseen. En kumminkaan enää ajattele samalla tavalla miten nuorempana, ja oon tästä tosi iloinen. Toivon että voisin tällä postauksella ehkä tuoda edes ripauksen itsevarmuutta jollekkin nuoremmalle tytölle tai pojalle. :)♥

Kirjoitin aikalailla 2 vuotta sitten tämän postauksen, jossa avasin teille mun haaveita rintaimplanteista – halusin tosiaan niitä aikalailla siitä asti, kun ulkonäkö alkoi millään tasolla kiinnostamaan. Kirjoitin postauksessa että mulla itselläni on tarkka mielikuva siitä mikä on kaunista, enkä halua muokata itseäni sen vuoksi että joku muu pitäisi mua paremman näköisenä – mikä oli siis ihan totta, mutta tuleehan ne kauneusihanteet väkisinkin medialta jne. jossa se vaan on niin että seksi myy, ja ihmisten mieleen laitetaan joku tietty kuva siitä, mikä on kaunista ja millaiseen muottiin sun pitäisi mahtua. Eli vaikken ehkä suoraan ajatellutkaan että tekisin sen jokun muun takia, niin olihan se kauneusihanne mun päähän jostain tullut.. En kelvannut itselleni sellaisena kuin olen.

Halusin ennen muuttaa paljon asioita mun omassa ulkonäössä; halusin esimerkiksi paksummat ja pidemmät hiukset, ruskeamman ihon, pienemmän nenän, isommat silmät, ohuemmat reidet, pidemmät sääret, halusin ylipäätään olla paljon pidempi ja sitten tietysti ne isommat tissit, joiden piti olla lisäksi täydellisen pyöreät ja paljon ylempänä. Halusin siis suoraansanottuna muuttaa asioita, joille ei käytännössä voi tehdä mitään, ilman radikaaleja ja isoja toimenpiteitä. En nähnyt tai osainnut ilota ollenkaan niistä hyvistä puolista, jotka tekee musta just mut – uniikin!

Mun silmät aukesi oikeastaan vasta nykyisen parisuhteen mukana alle 2 vuotta sitten, kun huomasin ekaa kertaa aidosti että kelpaan just sellaisen kun oon. Aluksi mun oli oikeasti vaikeaa käsittää että Tatu ei halunnutkaan yhtään pidempää tyttöystävää tai tykännyt isoista tisseistä? Muistan vaan että mietin sen puhuvan mulle ihan paskaa, sillä kuka mies nyt ei haaveilisi tyttöystävästä joka on VS mallin mitoissa, ja jolla on isot silikoonit? Silloin olin niin tyhmä, että ajattelin että on vaan joku yksi muotti ”hyvännäköiselle” ihmiselle, eikä oikeasti tullut mieleenkään että makuja on yhtä monia, kuin on erilaisia ihmisiä. Nyt voin iloisesti kertoa teille, että mitään tiettyä muottia ei ole. :)

id-kuva

Mun mielestä omaan ulkonäköön on silti ehdottoman ok tehdä muutoksia, jos se saa sun olon aidosti paremmaksi. Mutta haluaisin muistuttaa teitä, että miettikää oikeasti ennemmin niitä puolia joista tykkäätte itsessänne, älkääkä käyttäkö aikaa niiden murehtimiseen joille ei välttämättä voi tehdä mitään. Joku kenellä on esimerkiksi pisamia, saattaa vihata niitä, mutta sitten taas moni on jopa valmis tatuoimaan niitä naamaansa saadakseen ne. :D Loppupleissä aina kauneinta on just se millaiseksi sut on luotu, ja jos sitä lähtee muokkaamaan, on aina mahdollisuus että se alkaa joskus harmittamaan kovaa. :)

Mua esimerkiksi harmittaa kovasti että oon joskus mennyt nyppimään mun kulmakarvat ihan viiruiksi, sillä nyt tekisin mitä vaan että saisin ne takaisin sellaisiksi, jotka mulla on luonnostaan. Sama homma hiusvärin kanssa…

With love, Silja