torstai 17. huhtikuun 2014

Hels Ink Tattoo

En tiedä oonko koskaan maininnut täällä blogin puolella, että oon aika ujo. Se on hassua koska tykkään ihan hirveesti tutustua uusiin ihmisiin, ja päästä erilaisiin uusiin tilanteisiin! Välillä mulle iskee oikeita ujouskohtauksia, jolloin en oikeen osaa tai uskalla sanoa/tehdä mitään! Välillä nää kohtaukset tulee tietenkin aivan väärään aikaan ja väärässä paikassa, kuten Thaimaassa kun olin ottamassa tatuointia…. Tatuoija ehdotti että tehdään näin ja näin, enkä osannut sanoa vastaan, vaikka tiesin että haluan sen toteutettavan toisella tavalla. Vaikka olinkin kovin tyytyväinen Thaikuissa ottamani tatskan työnjälkeen ja itse tatuointistudioon, oli tatuoinnissa jälkeenpäin yksi eräs mua kovasti harmittava seikka jonka takia en halunnut sitä täälläkään sen kummemmin esitellä. Tottakai siihen tottui aika nopeasti, ja se vilahti esimerkiksi instagramin puolella (täällä), mutta jotenkin koin noloksi ja häpeälliseksi esitellä tatuointia johon en ole tyytyväinen..

Tänään aamuni alkoi klo 9:30 kun suuntasin Jyrin kanssa tatuointistudio Hels ink:iin Katajannokalle! Käytiin siellä muutama viikko sitten sopimassa tatuoinneista ja käymässä läpi mitä mun ”vanhalle” tatskalle voidaan tehdä. Halusin taitavan tatuoijan jonka laatuun voi luottaa kun kyseessä on pikkutarkkan vanhan työn korjaaminen, ja päädyin pohdiskelun jälkeen siis Hels ink:iin ja Mitzuun! Tiesin itsekkin ettei tatuoinnista tule ikinä enää sellaista kun olin sen alunperin toivonut olevan, joten mietin muutamia vaihtoehtoja kuten peitekuvaa ja poistatusta – mutta päätin ensin kokeilla tätä pienintä mahdollista muutosta, eli toisen kirjaimen korjaamista. Mun hauista koristeli vielä eilen kirjaimet GC, mutta ihanan Mitzun ansiosta siinä on nyt GG, kuten sen alunperin kuuluikin olla. Tiesin tottakai alusta asti ettei kahdesta eri kirjaimesta saa millään tehtyä tasan samannäköisiä kirjaimia, mutta olen oikein tyytyväinen lopputulokseen, kun työ ei ollut mistään helpoimmasta päästä. 😀

Pakko myös mainita että liikkeessä oli molemmilla käyntikerroilla todella mukava ilmapiiri, joka on mulle tärkeetä. Monesti mulle tulee tatuoijista vähän liian ylimielinen kuva, mutta meidät otettiin kyllä todella hyvin vastaan ja koko tatuointi sessio oli kivusta huolimatta erittäin miellyttävä!

Itse tatuoiminen sattui ihan törkeesti, sillä Mitzu halusi ehdottomasti vahvistaa myös vanhat ääriviivat jotta kuvasta tulisi fresh, eikä uusia koukeroita huomaisi. Kipu oli siis varmaan 2x pahempi kun ensimmäisellä kerralla, koska tatuoinnin ottamisesta ei ole kuin pari kuukautta, ja se ei ollut vielä parantunut loppuun asti. 🙁 Onneksi kipu on vaan hetkellistä!

Kun mä olin valmis, Jyri ja Mitzu alkoi suunnitella Jyrille kuvaa joka tulee pikkuhiljaa täyttämään koko käden. Noin kahden viikon kuluttua pitäis piirrustuksen olla valmiina, ja sitten on Jyrille monta kivuliasta sessiota luvassa! 😀 Koska mä oon niin innoissani kaikista tatuoinneista ja niihin liittyvästä, aijon varmasti tehdä myös postauksen/postauksia Jyrin full sleeven valmistumistesta! 😛

Ja tälläinen on nyt lopputulos – johon olen oikein tyytyväinen! 🙂 Harmi että ensimmäinen tatuointi meni mönkään, mutta opinpahan ainakin varovaisemmaksi niiden suhteen.. Ja onneksi yksikään tatuointi ei ole aivan täydellinen, kuten ei niiden kantajatkaan.

Toppi Sheinside (saatu)

id-kuva

 

with love, Silja


No Responses to “Hels Ink Tattoo”

  1. Enna sanoo:

    Siis wow, hyvähän tosta tuli:)

  2. JohannaL sanoo:

    Aivan ihana tuo vika kuva! <3

  3. Riikka sanoo:

    Toi vika kuva on tosi upee! Hippo on nii sulone, kuva o yksinkertane pelkistetty mutta kumminki niin että siitä tulee tosi jännä asetelma 😀 Eli loistokuva!

  4. Jenni sanoo:

    Moikka Silja! Itse tällä hetkellä pohdin kaikkien eri Helsingin tautointipaikkojen välillä ja mulla on jo pari hyvää mielessä missä kävisin tiedustelemassa paria uutta pientä tatskaa ja vanhan värien korjausta, niin mua kiinnostaiskin tietää että mitä hintaluokkaa tuo Hels Ink edustaa? 😀 Eli saisikohan pienen (1-2 sanaa) tekstitatuoinnin esimerkiksi 80-90 eurolla? Parissa tatskapaikassa missä olen käynyt niin oli ihan törkeen kovat hintapyynnöt verrattuna siihen mitä halusin niiden tekevän.

  5. Vilma sanoo:

    Mun mielestä on tosi kiva että uskallat myöntää virheesi, moni ei kehtais. Mun mielestä toi paranneltu versio on tosi makee! 🙂

    • lifeofsilja sanoo:

      Joo omien virheiden myöntäminen on monille kova paikka (mukaan lukien mulle) mutta tottakai mä yritän koko ajan ”kehitty” ihmisenä ja tälläiset loppujen lopuksi pienet jutut on aina hyvä alku. 🙂

  6. s sanoo:

    onko hipon kennel nimi siis kahdella G kirjaimella alkava vai G ja C?:) vai miten oli mahdollista muuttaa kirjain ihan eriksi jos tatuointi on nimen kaksi alkukirjainta?

    • lifeofsilja sanoo:

      Tatuoija vakuutteli mulle että niiden kirjainten kuuluu mennä noin, ja että se näyttää paremmalta… 🙂 Kennelnimi on siis kaksi osainen, ja kummatkin nimet alkavat G:llä.

  7. e sanoo:

    Toi viimenen kuva on iha älyttömän upee <3! Siis kirjottiko se tatuoija väärin noi kirjaimet vai mite en oikeen älynny .. 😀 ?

    • lifeofsilja sanoo:

      Tatuoija väitti mulle että sen kuuluu olla noin. 🙂 Kiitos!

  8. Jenni sanoo:

    WAU! Todella kaunis kuva susta ja Hiposta 🙂 <3 Jos olisin sä tekisin tosta taulun tai vähintääki laittaisin johonki pienempiin kehyksiin 🙂

  9. töpö sanoo:

    Aika huvittavaa valittaa noin pienestä tatuoinnista et sattuu 😀 ja kyllä tatuointi paranee ihan täysin 2 kuukaudessa jos sitä on oikein hoitanut. Itellä full sleeve parini alle kuukaudessa iha täysin.. Ja toki voi olla henk.koht juttu toi paraneminen mut kyl tommone pikku kuva tos ajas on jo iha parantunu, ellet oo pelleilly hoidon suhteen.

    • J sanoo:

      Jo on naurettavaa että joku ees kehtaa tulla valittaa siitä että tatuoinnin ottaminen sattui.. Mee vähä ittees 🙂

    • lifeofsilja sanoo:

      No kyllähän mä valehtelisin jos sanoisin ettei se tuntunut missään? Tottakai tatuoiminen sattuu, mutta kipu on suhteellista. 🙂 En tarkoittanut että mulla olisi ollut ongelmia kivun kestämisessä..

      Tottakai se oli ulkoisesti parantunut, mutta oletko itse käynyt noin nopean ajan jälkeen korjauttamassa? Tatuoija sanoi mulle jo ennen aloittamista että tää tulee sattumaan paljon enemmän, ja se piti paikkaansa. Kudokset ei kuulemma parannu niin nopeasti kuin pinta.

      • töpö sanoo:

        Juu oon käyny jatkamassa lyhyemmän ajan jälkeen tatuointiani. Koska tosiaan sitä en kyl ois kestäny et hiha ois kerralla tehty 😀 olis mennyt putkeen yli 20h, ettää…. Mut tosiaan alle kuukaudessa tehtiin ja tottakai siinä korjailtiin myöhemmillä kerroilla edellisen kerran rajoja yms. eli juurikin niihin samoihin kohtiin tehtiin ja aika väliä oli n. 1 viikko. 🙂 En sanonut pahalla, nätti kuva sulla jne. mutta pisti vaan silmään toi. Toki sun ihos on varmasti erilainen ku mun ja voi parantuu eri tahtiin. Kuitenki tossa ajassa pitäis järjen mukaan kuva kuin kuva olla parantunut jo ihan sieltä syvältä asti, jos on jaksanut oikein hoitaa ihoaan 🙂 muuten mitzu oli kyllä hyvä valinta tekemään ton korjauksen! Tosi taitava kaveri, itelläki hänen tekemä kuva kädessä 🙂

  10. Sawia sanoo:

    Upee toi viimeinen kuva !! Ite otin alkuviikosta myös uuden tatuoinnin käteen..josta myös näyttää tulevan hiha 😀

    • lifeofsilja sanoo:

      Itsekkin haluisin kovasti, mutta ei oo mitään sellasta ideaa josta sais niin ison.. Ja muutenkin mun tatuoimiset tais olla nyt vähäks aikaa tässä. 😀

  11. miia sanoo:

    Harmi, ettei tatuointi alunperin oteutunut niinkuin piti.. mutta onni onnettomuudessa, koska mun mielestä toi tatuointi on nyt sairaan makee!

    • lifeofsilja sanoo:

      Niin 🙁 Onni onnettomuudessa tosiaan, ja muistanpahan jatkossa olla tarkkana.. 😀

  12. miumau sanoo:

    aika jännä et annoit tehdä periaatteessa ihan väärän tatuoinnin, tai en tiedä, musta itestä kokonaan väärä kirjain ei oo mikään ”pikkumoka” jonka ois voinu tehdä toisin 😀 tai siis eihän se oo sillon vähän väärin tehty vaan täysin väärä 😀
    mutta onneks sait korjautettua, tosi hyvä lopputulos! 🙂

    • lifeofsilja sanoo:

      No älä muuta sano, mutta tatuoija vakuutteli että toi on oikein..

      • milla sanoo:

        miten hitossa joku thaimaalainen tatuoija voi tietää, miten joku eurooppalainen kennelin nimi kirjoitetaan? vai ymmärsinkö väärin tän jutun, että minkä se tatuoija vakuutti olevan oikein kirjoitettu o.O

  13. Kata sanoo:

    Siis eikä…upea tuo sun ja Hipon kuva! Itsekin jos tatuoinnin ottaisin Mitzu voisi olla yksi vaihtoehto sillä mitä olen HelsInk ohjelmaa katsonut hänestä on välittynyt oikein ammattitaitoinen kuva. Onnea uuden tatskan kanssa! 🙂

    • lifeofsilja sanoo:

      Mitzu on todella hyvä, ja liikkeen uusi (?) vahvistus Schwarz tekee ihan uskomattomia mustavalko kuvia, varsinkin realistisia. 🙂 Kiitos paljon!

  14. Sipsi sanoo:

    Silja, mistä on tuo lasinen korukippo tossa ekassa kuvassa? 🙂
    http://lifeofsilja.indiedays.com/2014/04/07/our-home-part-2-kitchen/

  15. Laura sanoo:

    Oliko sulla muitakin tatuointeja kuin tuo yksi? Muuten hyvin onnistunut 😉

  16. Minttuli sanoo:

    Vika kuva. Sun kulmat. Täydelliset.
    Äääää mitä kaikkia tuotteita oot noihi käyttänyt???
    Miten muotoilet, mikä sävy äöööäää kerro kaikki

  17. Sara sanoo:

    mulle melkein kävi samanlailla kun sulle viime kesänä kun otin mun tatskan! halusin yläselkään sanan live ja nimenomaan pienellä alkukirjaimella kirjoitettuna, mut sit se tatuoija rupes vakuuttelee, et se ois paljon parempi isolla alkukirjaimella ja et tollein pienellä kirjotettuna se ois ”tylsä”. mä melkein jo myönnyin, mut sit pidin pääni ja oon jälkeenpäin miettinyt, et nyt kaduttais niiiiin paljon jos oisin myöntyny!

    mut toi sun tatuointi on tosi kiva ja tykkään sen merkityksestä! itekin haluisin jonkun meidän koiraan liittyvän tatuoinnin mut en oo vielä keksiny, et millasen 🙂

  18. Eva sanoo:

    Tajusinko oikein, että ensimmäinen tatuoija sanoi että tämä on g.g mutta eri ”fontilla” tehty jottA näyttäisi paremmalta? 🙂 ja sä halusit siis et ne olis melko samallaiset kirjaimet? 🙂 XD mutta hieno, ja alkuperäinenki oli hieno 🙂

  19. uuno sanoo:

    Ihan mieletön toi viiminen kuva!! Vau 🙂

  20. Ida sanoo:

    kivalta toi ainaki näin ulkopuolisen silmin näyttää, en tietenkään tiedä millasen tarkalleen olisit halunnu sen olevan, mut hieno tatuointi joka tapauksessa! ja apua toi vika kuva, upeita ootte molemmat 😀

  21. Ellb sanoo:

    mullakin kävi ikävästi tatuoinnin kanssa ja nyt suunnittelen sen poistattamista. Onneksi se on niskassa, joten hiukset peittää sen, mutta silti harmittaa:(

  22. miia sanoo:

    Aika jännä et eka sanoit olevas tyytyväinen tohon tatuointii ja nyt kuukausien päästä myönnät ettei asia ookkaa näin :Dd

  23. Janskuli sanoo:

    Hyvän tatuoijan valitsit! Itellä on 3/4 tatuointia Mitzun tekemiä ja hurjan tyytyväinen oon jokaiseen hänen tekemäänsä 🙂 Ja hyvää jälkeä teki taas, kuten aina 🙂

  24. Jenna sanoo:

    Vau ompa kyllä kivan näkönen! ja ihania kuvia taas 🙂 onko tolla tatuoinnilla mitää merkitystä, vai laitoiks ihan muuten vaan ? =)

  25. Ansku sanoo:

    En nyt ymmärrä miten se tatuoija voi vakuuttaa sulle et se on G C ? Jos tiedät että kenneli on GG? Apua… Vai oonko nyt nii tyhmä etten ymmärrä 😀 mut lopputulos on nyt hieno! Ja hyvä et sait korjattua 🙂

  26. Myy sanoo:

    Tuo viimeinen kuva on aivan käsittämättömän upea!

  27. marika sanoo:

    Mulla kävi niin, että luotin kaverin suosittelemaan ”tatuointiliikkeeseen”, joka oli myös halpa. Näin kaverille tehdyn kuvan johon hän sanoi olevansa tyytyväinen ja omasta mielestäni oli myös kivan näköinen. Nyt kaduttaa, että luotin tähän tatuointi paikkaan. Kyynerpään ja ranteen välissä komeilee aivan järkyttävän näköinen pääkallo tatuointi. Sitä tehdessä ajattelin jatkuvasti, että se on vielä kesken, varmasti tulee näyttämään vielä paremmalta. Enkä kehdannut siinä välissä sanoa tatuoijalle mitään. Ei mennyt kauaakaan kun kipu alkoi olemaan liikaa ja silmissäni sumeni ja tämän jälkeen oksensin. Tatuoinnin teko keskeytettiin ja sitä piti viimeistellä myöhemmin, uskaltauduin kuitenkin siinä vaiheessa sanomaan, että kuva ei ole sitä mitä halusin ja sanoin meneväni korjauttamaan sen muualle. Otin opikseni, ja nyt en enään yritä saada halvalla hyvää tatuointia. 😀 Onneksi tutustuin ihmiseen, joka on oikeasti taitava tauoija. Nyt on peitekuva suunnitteilla, että kehtaan kesällä liikkua lyhythihaisella. 😀

Kommentoi