tiistai 26. toukokuu 2015

New Hair Color By Wella

Yhteistyössä Wella ja a.k.a Luova

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päästiin eilen kampaamo a.k.a Luovaan äitini kanssa hemmotteluun, ja meidän kummankin hiukset värjättiin omien toiveiden mukaan uudella Wellan Couture Color -väripalvelulla (lisää postauksen lopussa). Mä oon jo hetken kaivannut jotain vaihtelua mun hiuksiin, mutta en oo oikein osannut päättää että mitä. Yritin epätoivoisesti selittää visiotani kampaajalleni Harrille, ja sitten ryhdyttiin hommiin. :D

P5255595OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kerroin että haluaisin hiuksiini hieman eloisuutta, ja tuoda väriä lähemmäs omaa luonnollista hiusväriäni, jotta kesällä ei tarvitsisi murehtia juurikasvusta – MUTTA halusin hiusten kuitenkin pysyvän vaalean puolella. Niimpä päädyttiin laittamaan tyveen ns. omaa väriäni ja liuttamaan sitä hieman pidemmälle, jottei raja juurikasvun ja muun hiusvärin välillä olisi niin selvä. Pituuksiin laitettiin muutamia tummempia raitoja ja yleisilmeeltään hiukset värjättiin todella tuhkaisen (tumman)vaaleaksi.

P5255635OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Äitini hiusväri puolestaan oli päässyt aika kellertäväksi, joten sitä lähdettiin taittamaan hieman luonnollisemmaksi sekä viileämmäksi kirkkaanvaaleaksi.

P5255627P5255643

Tässä kummankin lopputulosta heti paikanpäällä kuvattuna. Oma hiusvärini on luonnossa vähän erilainen kun kuvassa, tyvi on paljon tummempi ja latvat taas hieman vaaleammat! Koitan laittaa teille pian parempia, luonnonvalossa kuvattuja kuvia. ;) ♥

Toiveitasi vastaava kampaamokokemus

Uusi Couture Color -palvelukokonaisuus alkaa henkilökohtaisella konsultaatiolla, jonka aikana selvitetään sinun tarpeesi ja väritoivomuksesi. Tämän jälkeen kampaajasi suosittelee sinulle räätälöityä hiusväriä ja sekoittaa värit käyttämällä huippulaadukkaita tuotteita. Viimeisimmät tekniikat ja kampaajan ammattitaito takaavat huippuluokan värjäystuloksen, johon varmasti ihastut.

Jokaisella meistä on omat yksilölliset tarpeemme. Onpa tyylisi sitten luonnollinen ja hienostunut, viimeisimpiä trendien mukainen tai hyvinvointia korostava, Couture Color takaa täydellisen värin ja ainutlaatuisen palvelukokemuksen, joka vastaa tarpeitasi.

Couture Color -palvelu on saatavilla yksinoikeudella Wella Professionals -kampaamoissa.

id-kuva

With love, Silja


22 Responses to “New Hair Color By Wella”

  1. Avatar Aleksandra sanoo:

    aivan älyttömän ihana tukka! Just tuollaista itsekin oon haaveilu mutta kun joskus olen yrittänyt parturille selittää että juuresta hieman tummempi muttei liian näkyvästi, lopputulos oli järkyttävä lähes musta juurikasvu blondissa tukassa.. Tänne paikkaan en enään palannut.. :-D

  2. Avatar susanna sanoo:

    Hei! Mitä itseruskettavaa käytät? Mitkä olet kokenut parhaiksi? olen todella kalpean vaalea ja tarvitsisin itseruskettavan, joka ei ole oranssi :)

  3. Avatar :p sanoo:

    Aivan ihanat!! Sopii sulle mun mielestä paremmin kun kokoblondi :)

  4. Avatar idaelisa sanoo:

    Wau, ompas sun äitikin kaunis, niinku sinäkin! :) Ja tosi hyvännäkönen toi uus väri!

  5. Avatar Kata sanoo:

    Ihan hemmetin hyvä väri, sinun silmät oikein hyppäs esiin tuossa viimeisessä kuvassa!

  6. Avatar mondeo sanoo:

    Toi väri vanhentaa sua kauheesti:( ainakin noissa kuvissa. Jotenkin tosi tunkkainen väri. Aiempi sopi sulle täydellisesti.

  7. Avatar Pepa sanoo:

    Holy shit sulla on kaunis äiti O_o!!!

  8. Avatar anette sanoo:

    Onks sulla hyvät välit sun äidin kanssa? :P

  9. Avatar Eeva sanoo:

    Jes, sait tota harmautta vähän hiuksiin mistä joskus postasitkin! Hyvältä näyttää :)

  10. Avatar Henni sanoo:

    Tosi kivat hiukset, täydellisen väriset ja sopii sulle tosi hyvin:) +kerro äidilles terveisiä että hän on todella nuorekas!

  11. Avatar Henna sanoo:

    Oi miten kaunis äiti sulla on :)! ja säkin oot hurjan kaunis <3

  12. Avatar Myy sanoo:

    Oikein onnistunut lopputulos molemmilla. Nyt ymmärrän mistä olet kauneutesi perinyt. :)

  13. Avatar naurattaa sanoo:

    Naurattaa,että nopeeasti katottuna näin tossa vikassa kuvassa sut ja sun äidin toisinpäin. Katoin että sää olit sun äiti ja sun äiti sää. :D Myöhemmin katoin uudeestaan vielä ja huomasin, että olin kattonu vähä väärin ;D ei teissä paljoo eroa ole!

  14. Avatar Iisa sanoo:

    Millä perusteella päädyit tonne luovan kampaamoon?:)

  15. Avatar Minde sanoo:

    Toi Luova on siis niin ihana paikka! Oikein nautinnollista ja ammattitaitoista palvelua olen saanut. Tosin vasta ihan pari kertaa käynyt. Ootko itse käynyt siellä aiemmin/säännöllisesti?

    Kivat hiukset teille laitettiin!

  16. Avatar Salla sanoo:

    Jaiks :D Aiotko mennä viä korjaileen jotenkin vai ootko tyytyväinen?

  17. Avatar Maria sanoo:

    Todellakin onnistunut värjäys! Sävy on eloisa, mutta ihanan viileä. :) Ja varmaan pärjää aika pitkään, jos ei juurikasvu nyt erotu niin hyvin.. Sun äiti on kaunis. :)

  18. Avatar f sanoo:

    En tajuu tota et uusi palvelukokonaisuus? Miten niin uusi? Kyllä mua on joka ikinen kerta ku oon käynyt kampaajalla värjäyksessä konsultoitu että mitä mä haluan ja sekotettu mulle just sopiva väri? :D

  19. Avatar Jonna sanoo:

    Hmm en osaa sanoo sopiiko noi hiukset sulle.. Jotenki tottunu näkee sut aina niin blondina nii toi on kyl aika iso muutos (vaikkei nyt oikeesti oo mut siis sillee :D tossa alimmasa kuvassa ne kyllä näyttää iha kivoilta… Hmmm en tiiä :D pääasia et ite tykkäät :)

  20. Avatar enpu sanoo:

    Oikeesti, UPEA.

    <3

  21. Avatar miu sanoo:

    vitsit sopii varsinkin toi tummempi tyvi kun on samaa sävyä sun kulmien kanssa, ainakin tuossa alemmassa kuvassa! :) ja kiva että sait nyt vähän sitä hopeista ilmettä mitä toivoit siinä yhdessä postauksessa. oletko muuten kokeillut sitä paljon kehuttua olaplexia? itellä kanssa blondatut hiukset ja seuraavan kerran kun pitää varaa kampaaja-aika niin ajattelin kokeilla sitä jos vaan löydän jonkun lähikampaamon jonka valikoimiin se kuuluu.

  22. Avatar Sinituuli sanoo:

    Olet kyllä upea!

Kommentoi