Lupasin kertoa teille meidän alkuvuoden Costa rican reissulta vielä muutamia juttuja, ja aiemmin tässä postauksessa esittelinkin jo mun (ja meidän koko poppoon) lempi hotellin. Nyt esittelyvuorossa olis reissun surkein hotelli, ja itseasiassa järkyttävin ”hotelli” jossa oon ikinä ollut. Hotelli lainausmerkeissä siksi, että eihän tälläinen mesta oo hotellia nähnytkään, en tiedä mikä ois oikea sana sillä mun mielestä hostellikaan kuullosta näin pahalta, haha! Tiedän että tää postaus varmasti vaikuttaa vähän naurettavalta, ja mä ihan jäätävältä kermaperseeltä, mutta tää oli ihan oikeesti kamala mesta + että asennoitumisella on mun mielestä myös iso rooli. Jos olisin tietoisesti lähtenyt reissuun ns. reppureissaus -meiningillä ja sillä fiiliksellä että rahaa käytetään mahdollisimman vähän olisin varmasti ollut täälläkin mestassa oikeasti ihan fine (No okei, ehkä en)… Sanoin tuolla paikanpäälläkin että ei tuntuisi yhtään niin pahalta, jos olisi oikeat varusteet, eli vaan muutamat tarpeelliset tavarat messissä – eikä kaikki kalliit läppärit, kameravehkeet jne. jonka puolesta piti pelätä.
Huoneemme ovi oli nimittäin sellaista tekoa, että jopa mä olisin saanut sen helposti potkaistua auki, eikä olisi tarvinnut varmasti käyttää edes voimaa.. Huoneeseen ei siis todellakaan uskaltanut jättää mitään arvotavaroita, tai muutakaan tärkeää sillä rikollisuus ja murrot on tuollapäin maailmaa niiiin yleisiä, hienommissakin paikoissa. Myös hotellin henkilökunta (pari nuorta poijankloppia) vaikutti vähän siltä, että olis hyvin voinut käydä vaikka itsekkin huoneen putsaamassa, kun näkevät että lähdetään jonnekkin. 😀 Lisäksi ovessa oleva lappu jossa luki että huoneessa olevat tavarat ovat asiakkaan vastuulla, ei vienyt yhtään pois tätä epävarmaa fiilistä, vaikkakin tämä käytäntö ilmeisesti onkin jokaisessa hotellissa? Jotenkin ei oo vaan ikinä noin isolla/huomiotaherättävästi tota kyseistä ”sääntöä” lukenut missään, tai siis en ole kiinnittänyt siihen huomiota.
Huom! Kuvat eivät todellakaan tee huoneelle ”oikeutta”. Tästä syystä mekin mentiin halpaan, ja kyseinen paikka bookattiin..
Kun huoneen ovesta astui sisään, huoneestamme paljastui parisänky, heppoinen ”hylly”/yöpöytä, pieni ruokapöytä, yksi tuoli sekä huonosti toimiva kattotuuletin, joka nyt ei muutenkaan noilla läpötiloilla ihan hirveesti jeesaa. Sängyn vierestä pääsi kylppäriin, josta puolestaan löytyi tietysti ne tärkeimmät eli; wc-pönttö, lavuaari sekä suihku (josta ei tullut kuin kylmää vettä, mikä tietysti on tuollapäin ihan yleistä). Olin aluksi ihan fine huoneen suhteen, sillä tiestin että mitään viiden tähden luksusresorttia ei ollutkaan tälläkertaa odotettavissa, mutta lähemmän tarkastelun jälkeen mua alkoi kyllä suoraan sanottuna kuvottaa.. Huone oli oikeasti siinä kunnossa kun sitä ei olisi viikkoihin siivottu. Lakanat olivat todella likaiset, ikivanhat, ja siellä sun täällä möngersi mitä kummallisimpia ötököitä – myös seinissä ja katossa. Sängyn yläpuolella oleva ”ikkuna” eli siis pelkkä seinässä oleva aukko oli kyllä peitetty hyönteisverkolla, mutta siinä oli kauttaaltaan todella isoja reikiä, eli siis aivan plus-miinus-nolla. Vaikka mä en oo ikinä mitään ötököitä pelännyt, ja tiesin että Costa Ricasta jos mistä niitä löytyy, niin menin silti ihan älyttömään paniikkiin kun tyyliin mun kämmenen kokoinen torakka vilisti jalkojen välistä. Torakoitakin oon tottakai tottunut reissuilla näkemään, mutta en edes tiennyt että ne voi ihan oikeasti kasvaa tän kokosiksi!!! Tässä vaiheessa mulle oli aika selvää että tulevasta yöstä tulisi todella pitkä, ja taisin ilmoittaakkin että mähän en muuten täällä sit nuku. Kello vaan oli jo sen verran paljon, ettei ollut enää mitään mahista lähteä etsimään uutta yöpaikkaa – varsinkin kun oltiin vasta juuri saavuttu Puerto Viejoon, eikä edes tunnettu koko mestaa. Myös meidän ystäväpariskunta oli tästä paikasta sen verran järkyttynyt että valvottiin kaikki yhdessä koko yö ulkona, etsien uutta hotellia. Meillä tais olla tänne jopa viiden yön varaus, joka oli vielä kaiken lisäksi ollut aika kallis.
No aamu seitsemän aikoihin mä taisin vahingossa nukahtaa sänkyyn muutamaksi tunniksi ja heräsin ehkä ysin aikoihin aivan hiestä märkänä. Olin nimittäin pukenut päälle pitkät housut, pitkähihaisen paidan, sukat jne. koska mua ällötti niin paljon.. Mihinkään ei tehnyt mieli koskea, enkä olis yhtään ihmetellyt vaikka tuolta olis saanut ties mitä luteita. Matkalaukkujakaan ei uskaltanut avata viittä sekunttia pidemmäksi ajaksi, ja muutenkin kaikkien niiden ötököiden keskellä oli ihan vainoharhainen olo – tuntui koko ajan että joka puolelta kroppaa kutittaa. Ei huhhuh, oli kyllä niin kamala kokemus ettette oikeasti voi edes kuvitella, tää kuullostaa varmaan niin liioitelluta.
No mun herättyä lähdettiin sitten heti selvittämään tilannetta respaan, ja pitkän kiistelyn jälkeen taidettiin joutua maksamaan vain muutamasta yöstä viiden sijaan (oltiin siis paikan päällä vain tämä yksi). Eikun matkalaukut jälleen kantoon, ja kävellen etsimään uutta hotlaa. Tietysti koko Puerto Viejo oli ihan loppuun bookattu juuri kuumimman sesongin aikaan, mutta piiitkän päivän jälkeen löytyi kumminkin ihan ok vaihtoehto. Kyllä oli aikamoinen tehtävä löytää se uusi paikka, mutta vaivan arvoinen. 😀 Tossa tilanteessa olin kyllä ihan valmis antamaan vaikka toisen käteni, että pääsis oikeasti edes hieman parempaan mestaan, ja sais nukuttua kunnon yöunet.
I feel u! Varmasti tuut saamaan joltain hipster”true reppureissaajilta” paskaa niskaan tästä postauksesta, mut ite oon sitä mieltä et jos lähtee lomalle, niin sen loman ei oo tarkotus olla mikään henkiinjäämistaisto. Puhtaat lakanat ja puhtaus on ihan oikeus vaatia, ja just vaikkette ollu varautunu mihkään 5 tähden lukaaliin ni tommoset homeelta haisevat torakkaloukut saattaa ottaa kyl päähän.
Hyh en ihmettele että lähditte! Itse asiakaspalvelijana matkailualalta ja joo kyllä sitä kuulee asiakkailta vaikka minkämoisista hotelliolosuhteista ja henkilökunnasta..hotellitkin aika hyvin osaa vedättää niiden kuviensa kanssa mitä sivuille lataavat :/
Ahdistaako sua se tuleva tv-ohjelma?
Ei sitä oo tulossa.
Hyi! Tällaisen ötökkäkammoisen pahin painajainen 😀 Pelkään jo ihan Suomessakin ampiaisia ja muitakin ötököitä ihan tarpeeks, tulisin varmaan hulluks tollasessa paikassa. Tietysti onhan se selvää, että Costa Ricassa varmasti on enemmän kaikenlaisia öttiäisiä ja ainakin isompia kuin Suomessa, mutta en mäkään kyllä olisi kovin tyytyväinen tuohon hotelliin ollut. :/
Hyi hemmetti, mulle ne ötökät ois ollu kyllä ihan viiminen niitti ja en ois enää kattonukkaan koko rakennukseen päin! 😀 Ei tosiaankaan kuulosta siltä, että liiottelisit tai sitten minäkin oon vaan niin ”kermaperse”. 😀 Hrr…
Herranjumala toi ötökkä 😀 mun mielestä jokaisella on lomallaan oikeus valita missä yöpyy, eli jos ei viihdy niin kamat just kantoon ja uuden paikan metsästykseen niinkun just teitte.
Ihme kitisemistä.. Joo ehkä ei ihan Suomen tasosta, mutta asuu niitä ihmisiä kadullakin ja ties missä.
Ei luoja. Eli jos meet lomalle, et saa valittaa mistään ”Ku asuu kadullaki ihmisii”. Niin just.
Naurattaa kun oot olevinas aina niin kokenutta maailmanmatkaajaa ja haluut aina rivien välitä välittää sellasta fiilistä että et oo kiinnostunu turistirysistä vaan haluut nähdä paikallista kulttuuria ja menoa 😀 sit kuitenkin oot näin järkyttyny kun joudut viettään yhden yön ton tasosessa hotellissa.
Tuon tasosia paikkoja osuu eteen kun reissaa esim. Aasiassa tai Etelä-Amerikassa eikä toi kyllä ole mikään järkyttävä poikkeus (siitä huolimatta että kuvat ilmeisesti kaunistelee totuutta hieman). Siinä ei oo mitään pahaa jos viihtyy paremmin neljän tähden hotellissa ja lötköttää mielellään päivät altaalla aurinkoa ottaen, mut jos vaatimukset ihanalle lomalle on tollaset, on vähän noloa puhua itsestään siihen tyyliin kun olis maailmankansalainen 😀 kyllä sun matkapostauksista pitkälle loistaa nimenomaan se turisti-leima siitä huolimatta että kohteet on astetta eksoottisempia, viihdytään kivoilla rannoilla ja poolilla juomassa drinksuja ja kehitetään kriisi kun ikkuna onkin pelkkä hyönteisverkko täynnä reikiä ja hotelli sattuu olemaan muutaman asteen paskasempi läävä 😀 ja tää kuva tulee sun matkapostauksista varmasti jokaselle joka ite on reissaillut muuallakin kun Alanyassa, joten jatkossa en ehkä niin kovasti korostais sitä kuinka kokenut reissaaja oot ja kuinka oot kaukana perusturistista.
Pystyn jo kuvitteleen kuinka piilovittuilevasti Silja tähän vastaa, kun osuu egoon 😀 Mut hyvin kirjotettu!
Olipas ihmeellinen kommentti. Olen itse asunut kaksi kertaa ulkomailla, joista toinen kerta oli Aasiassa. Mm. Näiden ulkomailla vietettyjen ajanjaksojen takia minulla on ystäviä oikeastaan kaikkialla maailmassa, ja edustan arvoiltani humaanimpaa, globaalimpaa arvomaailmaa kuin Suomen tämänhetkinen kokoomus-keskusta-persu Suomi. En samaistu juurikaan suomalaisten arkipäiviäisiin pikku ongelmiin, mutta keskellä eräitä karuja olosuhteita köyhimmissä Aasian maissa, koin kyllä yhteenkuuluvuutta ihmisten kanssa. Kaikkien näiden asioiden johdosta, koen todellakin olevani ensinnäkin Eurooppalainen, länsimaalainen, mutta myös maailmankansalainen ennen kuin suomalainen. Silti suomalaisuus on minulle tärkeää, ja tiedän olevani kuitenkin suomalainen, en vain jaa kovinkaan paljon niiden ihmisten kanssa, jotka esimerkiksi meuhkaavat turvapaikanhakijoista, tai eivät suvaitse erilaisuutta. Tästä kaikesta huolimatta, olen tottunut hyvään elintasoon, ja vaikka olen pariin otteeseen myös testannut ääriolosuhteita, ei se tee minusta mitenkään epämaailmankansalaista. Kyllä tuo maailmankansalaisuus rakentuu enemmänkin siitä, millaiset arvot sinulla, keitä kohtaan koet empatiaa, eikä siitä nukutko yösi mielummin slummissa kuin 4tähden hotellissa.
No hyi helvetti, ei kuulostanu liiottelulta 😀
No hyi, nuo kaikki ötökät luo kyllä varmaan aika painajaismaisen nukkumisympäristön! Onneksi pääsitte pois tuolta.
Huh huh, olihan hotelli. 😀 Mulla oli vähän samantapaiset fiilarit Meksikossa, kun vietin muutaman viikon Yucatanin alueella. Cancunissa sattui olemaan edullinen hotelli, mutta heti sinne mentyä selvisi, että tää ei ollut ihan sitä mitä tilattiin. Sijainti oli ihan slummialueen keskellä. Ötököitä ei sentään ollut ollenkaan, mutta huone oli kaikkea muuta kuin kuvissa ja näytti vähän siltä että hotellissa asui rikollisia ja vähän hämäräperäisempää jengiä. Joka paikka haisi ihan röökille ja päiväpeittoon oli tumpattu tupakoita useammankin kerran. Sit vielä oven kahva oli väännetty ympäri ja turvalukko/ketju ei mennyt edes kiinni. siinä vaiheessa sanoin että mulle riitti, väänsin pikku itkutkin. Kermaperse en ole, mutta vaihtoon meni yhden todella huonosti nukutun yön jälkeen. En saanut nukuttua kuin pätkissä, koska vahdin rikkinäistä ovea koko ajan. :/
Ymmärrän sua… Nepalissa tuli nukuttua torakoiden keskellä ja reikäisissä lakanoissa noin viikko. Meitä oli isompi porukka ja en ollut varaamassa ”hotelleja”. Onneksi kaksi muuta viikkoa meni vähän paremmissa paikoissa joskin niitä torakoita oli joka paikassa 😀 mun ötökkäkammo kasvo sen reissun aikana potenssiin sata. Oli ihan hieno maa noin muuten xD
Moooo 22.5.2016 21:47
Ahdistaako sua se tuleva tv-ohjelma?
VASTAA
Karo 27.5.2016 12:46
Ei sitä oo tulossa.
Onhan se tulossa syksyllä. Näin mainoksen jossa on silja.
Hyi! Siis mikään muu ei ole yhtä ällöttävää kun torakatja ötökät! Ei todellakaan kuulostanu liiottelulta toi sepustus. Hyi saakeli.