keskiviikko 10. heinäkuu 2019

E-pillerit takaisin käyttöön! Help!!

Aloitin syömään e-pillereitä 16-vuotiaanan ensimmäisen poikaystäväni kanssa, sillä en oikein sillon ymmärtänyt niistä sen kummemmin, enkä osannut ajatella mitään haittatekijöitä tai riskejä. Vuosien mittaan mulle tuli kuitenkin kaikkien haittavaikutuksien myötä sellainen olo, etten halua laittaa kroppaani sellaisia määriä sinne kuulumattomia hormoneja – ja lopetin e-pillerit eron myötä 19-vuotiaana. Huomasin lopettamisen jälkeen että kropalla kesti todella kauan palautua tästä shokista, ja päätin silloin etten halua enää ikinä syödä e-pillereitä. Monet ”oireet” helpottivat vuoden sisään lopettamisesta, mutta esimerkiksi mun iho meni todella huonoon kuntoon, eikä ole vielä vuosienkaan jälkeen palautunut…

Noh, nyt aika on näköjään kullannut muistot kaikista niistä päänsäryistä, vatsaongelmista ja mielialanvaihteluista, että päätin uuden parisuhteen myötä aloittaa pillerit uudelleen. Oon syönyt vasta muutaman pilsun joten mitään vaikutuksia ei vielä huomaa, mutta suoraansanottuna oon aivan kauhuissani!! :D Koen kuitenkin e-pillerit helpoimmaksi vaihtoehdoksi tällä hetkellä, vaikka tuntuukin edelleen jollain tasolla että joudun myymään sieluni, ja leikin omalla kropallani, hahaha! En myöskään ehkä monien muiden tavoin odota kovin innolla sitä tissien kasvua mikä ainakin mulla on pillereiden myötä huomattavaa, sillä tykkään suht pienistä tisseistä ja siitä että voi olla hyvin ilman rintsikoita. Mulla oli ainakin kaksi kuppikokoa suuremmat tissit silloin kun viimeksi söin pillereitä. Help! :D

Uskon ja toivon että pillereiden mukana tulee kuitenkin nyt myös niitä hyviä juttuja, kuten säännöllinen kierto, puhdas iho ja tietysti se ehkäisy, lol. Oon kuitenkin todella epäileväinen ja varuillani sen suhteen mitä nyt tulee tapahtumaan, ja oonkin pyytänyt parhaita ystäviä sekä poikaystävää sanomaan mulle suoraan heti, mikäli mun käytös alkaa muuttua. :D Sanoinko jo että oon aivan kauhuissani? Positiivistä oli kuitenkin muuten myös se, että Helsingin kaupunki tarjoaa ilmaisen ehkäisyn vuodeksi kaikille alle 25-vuotiaille, joten kävelin vaan terkkariin hakemaan ensimmäisen satsin pillereitä.

Tuun varmasti raportoimaan tästä aiheesta lisää myöhemmin, sillä asia on mun itseni mielestä super kiinnostava ja tärkeä. Ja hei jos jollain on kokemusta vastaavasta hommasta, eli että aloittaa pillerit vuosien jälkeen uusiksi, niin saa kertoa kokemuksia täällä kommenteissa tai vaikka instassa! Oon todella iloinen kaikesta vertaistuesta mitä saan. :D♥︎

id-kuva

With love, Silja

 


70 Responses to “E-pillerit takaisin käyttöön! Help!!”

  1. Annika sanoo:

    Itse pillereiden syöminen tekee vähemmän hallaa sun kropalle, ku se että välillä lopetat ja alotat taas. Kropn kestää tottua tommosiin hormonimuutoksiin hetki.

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Tottakai, mutta oon siis lopettanut ne 2014, eli ei mitenkään että lopettaisin ja aloittaisin uudelleen vuoden sisään! 😊

  2. Alina sanoo:

    Ite oon syöny nyt kolme vuotta pillereitä/käyttäny ehkäisyrenkaita. Mulla ei oo ollu muita oireita kuin lihomista/nesteen kerääntymistä ja pientä itkuisuutta silloin tällöin. Mun tissit on kasvanut kolme kuppikokoa ja takapuoli kaksi vaatekokoa (hassua myös että lähinnä vain nuo alueet). Sinänsä pieni haitta ja monet onkin kommentoineet ”lucky you”, mutta vaikuttaa itsetuntoon koska en koe kroppaani omakseni. Aloitin pillerit 19-vuotiaana,joten lihominen voi toki olla myös normaalia aikuismaisten kurvien saamista eikä välttämättä liity lainkaan ehkäisyyn. Jokatapauksessa oon harkinnut lopettamista jo pitkään ja pohdin juuri että kumpi on suurempi haitta, tää turpoaminen vai ne lopettamisesta aiheutuvat mahdolliset oireet. Oon lopettamisesta siis vähintäänkin yhtä kauhuissani kun sinä tuosta aloittamisesta, joten yhdenlaista vertaistukea täältäkin suunnasta, I feel you!

    Niin ja onnea tuoreesta suhteesta, kaikkea hyvää teille😊

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Joo mä ymmärrän ton kroppa jutun hyvin, turposin kanssa viimeks ja se vaikuttaa tosi paljon itsetuntoon – tosin niin vaikuttaa huono ihokin lopettamisen jälkeen… Mulla lähti sitten lopettamisen jälkeen painoa joku yli 6kg pois puolen vuoden sisään! Tosi vaikeita ja monimutkaisia juttuja, itse toivon etten olisi koskaan edes alottanut haha..

      Kiitos <3

  3. Ansku sanoo:

    Minkä takia valitsit nuo pillerit, etkä esim. Minipillereitä? :)

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Kokeilin viimeksi minipillereitä ja ne sopi mulle vielä huonommin!! Turposin ihan älyttömästi ja päänsäryt vaan paheni :(

  4. Iko sanoo:

    Itse söin kyseisiä pillereitä joskus ja ajan mittaan tuli paljon haittavaikutuksia. Minulle sanottiin ehkäisyneuvolassa ettei kyseisiä pillereitä mielellään määrätä kuin niille joilla on aknea tai muuten helposti rasvoittuva iho koska yaz pillerit kuivattaa kehoa… tietysti jokaisella pillerit vaikuttavat eri tavalla :) mutta jos joskus mietit muita vaihtoehtoja niin zoely merkkisiä suosittelen ehdottomasti! Ovat ns luomu pillerit ja itse todennut ne todella hyviksi :)

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Ois kiva kuulla miten huomasit sen että ne kuivattaa kehoa?? Oliko siis kuivat limakalvot vai mitä? :( Mulle ei sanottu kyseisitä pillereistä mitään, ei muutenkaan ihan kovin tarkkaan kyselty mistään haha! Kiitos vinkistä, täytyy pitää Zoely nimi muistissa!!

      • i.p sanoo:

        Itse olen Zoelya syönyt ja todennut sen hyväksi. Ikävä kyllä, Zoelya ei ole saanut MISTÄÄN sitten huhtikuun, koska tehtaalla on tuotantovaikeuksia ja zoelyn käyttäjien on täytynyt vaihtaa ja etsiä uusi ehkäisy. Tästä ollut juttua esimerkiksi Helsingin Sanomissa. :)

      • Iko sanoo:

        Esimerkiksi mulle tuli virtsaputkentulehdus kierre.. Vuoden aikana oli tosi monta kertaa ja antibiotin jälkeen uusi aina! En sillon osannu heti yhistää sitä mutta kun lopetin pillerit niin sen jälkeen ei ole ikinä enää ollu! Tosiaan ehkäsyneuvolassa kävin tämän vuoden alussa kun vihdoin uskalsin uudelleen kokeilla taas 4v jälkeen pillereitä ja siellä terveydenhoitaja osas mulle heti kertoo, että selvästi johtunut pillereistä kun ne just kuivattaa joillakin limakalvoja ja sitten tulee kyseinen kierre👎🏻 Harmi ettei sillon kukaan lääkäri osannu heti yhistää niihin.. Myöskin tuli alaselkä kipuja yms ja kaikki loppu heti lopettamisen jälkeen.

        • tanja sanoo:

          Mulla oli sama homma noista Yazzeista, useampia virtsatietulehduksia niiden käytön aikana, eikä myöskään osattu yhdistää.. Ei oo enää koskaa ollu sen jälkeen ku noi lopetin, lopetuksesta aikaa joku 6 vuotta varmaan. :D Muuten ei ollu muutaku perus mielialanvaihtelut, ja jonkun verran turvotusta.
          Kokeilin jossain vaiheessa myös minipillereitä, joita söin iloisesti parisen vuotta, toimi hyvin enkä huomannu mitään oireita, niiden kanssa vaan pitää olla tosi tarkka että ottaa säännöllisesti tasan samaan aikaan joka päivä, jotta ehkäisy toimii.

      • Santsu sanoo:

        Mulla just noi kyseiset pillerit kuivatti kehon (limakalvot) sekä pääsäryt oli voimakkaampia kuin koskaan aiemmin. Toivottavasti sun keholle sopisi paremmin kuin mulle, ärsytti kun piti se pillereiden vaihto rumba käydä monesti ennenkuin löytyi itselle sopiva merkki 👍

    • Laura sanoo:

      Joo, zoelyniä ei ole enää juurikaan saatavilla ja itsekin jouduin vaihtamaan tästä syystä pillerimerkkiä. Aina pitänyt zoelynistä ja harmittelin kun jouduin vaihtamaan pois, mutta nyt vaihdon myötä huomasin että halut on lisääntynyt, taino hommat ei ole enään niin kuivia. En osannut yhdistää kuivuutta pillereihin, ajattelin vain että vika on jotenkin miussa itessä, mutta eipä ollukkaan! :D

  5. Sini sanoo:

    Mulla vähän samat fiilikset e-pillereiden käytöstä että ei tekisi mieli niitä syödä mutta ovat niin helppo ehkäisymuoto…. tärkeintä on löytää itselle sopiva merkki ja hyvällä tuurilla se voi olla se ensimmäinen, mutta itse oon vuosien varrella joutunut kokeilemaan useampaa eri pillerimerkkiä.

    Itelle tärkeintä on just ettei oma fiilis oo koko ajan ihan paska ja toinen että kroppa ei muutu pillereiden myötä liikaa. Viimeksi käyttämäni pillerit turvotti ihan sikana vaikka oon hoikka ja tajusin tän parhaiten lomakuvista bikineissä viime kesältä ja oli kyllä järkytys itselle! Vaihdoin matalahormonisempaan vaihtoehtoon ja nesteitä lähti selkeesti ja sen myötä paino laski, thank god. Kannattaa kuitenkin se 3kk antaa mahollisuus noille pillereille ennen kun vaihtaa uusiin, koska kropalla kestää oma aikansa tottua ja monet sivuvaikutukset häipyy omia aikojaan alun jälkeen. Toki osa vaikutuksista voi alkaa myös vuosien käytön jälkeen eli omaa kroppaa ja fiilistä on hyvä pysähtyä ajoittain kuuntelemaan.

    Tällä hetkellä en itse kärsi mainittavista haittavaikutuksista näiden pillereiden kanssa, mutta voih kun toivoisin että keksittäisiin joku yhtä helppo, luotettava, edullinen ja hormoniton ehkäisykeino meille naisille! Tsemppiä kuitenkin sulle että nuo pillerit olisi sopivat, mielellään kuulisin lisää sit myöhemmin et miten ne on vaikuttaneet :)

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Joo meinaan nyt ainakin sen 3kk kokeilla näitä ja vaihdan sit jos tuntuu sille. Oon aikoinaan kokeillut kanssa paria eri merkkiä, ja tuntui sillon ettei kumpikaan sopinut… Pelottaa eniten se että muuttuu ihan psykoksi tai turtuu kaikki fiilikset ja kroppa turpoaa :D Oon kuitenkin sormet ristissä silti, sillä kuten sanoitkin niin pillerit on niin helppo ehkäisymuoto.

      • Niinu sanoo:

        Må oon huomannu pillerien vaikutuksen mielialassa, tai luulen sen johtuvan pillereistä. Ois kiva kuulla millaisia mieleen vaikuttavia tekijöitä sulla tai muilla on ollu pillerien vuoksi? Itse ainakin otan välillä asioita tosi raskaasti ja itken esim jos joudun jäämään yksin yöksi kotiin :D. Oon tosi tempperamenttinen ja herkka luonteeltani, ja ne piirteet vaan korostuu. Jos joku asia suututtaa niin ärsytykseni tunne on normaalia voinakkaampi ja sammakoita lentää suusta välillä ihan turhistakin asioista.

        • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

          Mulla oli just se et mielialat heitteli tosi paljon, olin perus iloinen ehkä joo, mutta saatoin suuttua ihan naurettavista asioista ja sit kuitenkin samalla oikeen mikään ei tuntunut miltään. Elämä oli sellasta tasaisen harmaata ja välillä sain itkukohtaukseen ihan ihme jutuista, ei siis surusta tai surullisista asioista. :D

  6. Jenni sanoo:

    Muistat vaan katsoa vähän miten syöt, nesteet tuppaa kertymään joten suosittelen runsasta vedenjuontia :D

  7. Minna sanoo:

    Kenen kanssa seurustelet?

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      En aijo tuoda tätä sen enempää, esille koska kyseessä ihan yksityishenkilö. :)

  8. Kiia sanoo:

    Moi! Varmasti jännittää uusi kokeilu, jos on muistoissa se, ettei edellinen käyttökokemus ollut niin hehkeää. Mutta iso peukku vastuullisuudelle☺️Oman työkokemukseni (äitiysneuvola) mukaan Yaz-pillerit eivät sovi kovin monellekkaan, ja aikoinani kokeilin näitä myös itse. Itselleni kyseiset pillerit eivät sopineet, mutta nyt olen syönyt pitkään Cypretyl-pillereitä. Pillereiden sopivuus on tosi yksilöllistä, ja juuri ne pillerit mitä itse syön, ei myöskään sovi kovin monelle. Mulla ne ei aiheuta mitään oireita, ainoana plussana iho pysyy todella hyvässä kunnossa. Mikäli huomaat ettei Yazit sovi sinulle, niin suosittelen kokeilemaan rohkeasti jotain toista valmistetta, sillä eri pillerit toimivat myös hyvin eritavalla eri ihmisille. Olet vielä nuori, ja yleisesti e-pillerit on hyvin turvallisia mikäli ei ole suvussa mitään rasitesairauksia. Tsemppiä sinulle syksyyn, ja kiva kun otit avoimesti tän aiheen esille!

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Mä oon ymmärtänyt että Yaz on yksi eniten käytetyimpiä merkkejä(?), eli varmasti suhteessa on myös paljon niitä kelle se ei sovi. Toivottavasti sopisi, se vaihtelukin on vähän raskasta. Kiitos <3

      • Noora sanoo:

        Mulle sopi Yazit aikoinaan tosi hyvin, ennen kuin vaihdoin ne ehkäisyrenkaaseen (vaan sen takia, että aloin olemaan huolimaton jokapäiväisen popsimisen kanssa ja aina matkalle lähtiessä unohdin pilleripaketin kotiin :D). Tällä hetkellä mulla ei ole mitään hormonaalista ehkäisyä, mutta olen ajatellut palata takaisin Yaziin. Nämä on niin yksilöllisiä juttuja. :)

    • Z sanoo:

      Sama homma, kaikilla kavereilla jotka syöneet näitä tabuja vuosien varrella on ollut erinäisiä sivuvaikutuksia ja jokainen lopettanut pillerihommat kokonaan. Itsellä Diane Nova että Cypretyl toimineet täysin oireitta ja kuullut parilta muulta samaa, mutta toki on yksilöllistä. Voi myös hyvin olla suhteessa käyttäjiin noi ongelmat, mutta halusin kompata siltä varalta ettei sovi ja haluat tsekata muita vaihtoehtoja.

  9. Emilia sanoo:

    Hei! Todella mielenkiintoista seurata tätä. Itse lopetin ehkäisyrenkaan käytön samasta syistä kuin sinä ja nyt kauhulla odotan mitä kaikkea oireita tästä seuraa. Iho on ainakin palanut 15-vuotiaan tasolle ja hiuksia on tippunut. Olenkin miettinyt, pitäisikö ehkäisyrenkaan käyttö aloittaa uudelleen, sillä sen kanssa on vaan ihon puolesta niin paljon helpompaa. Minulle ehkäisyrengas ei aiheuttanut isompia muutoksia, mutta tunteet tavallaan katosivat ja kaikki tuntui tasaisen tappavalta tylsyydeltä. En tiedä olenko valmis maksamaan tuota hintaa hyvästä ihosta, vaikka houkutus olisi suuri. :D

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Mä en itse kyllä aloittais uudelleen jos olisin sinkkuna. :) Tunnistan myös ton tasaisen tylsän elämän, toivottavasti ei käy niin nyt. :((

  10. susanna sanoo:

    Miks just e-pillerit? Niissä hormonimäärä vaihtelee päivän aikana (otat pillerin niin jonkin ajan päästä hormonipiikki, sit taas laskee). Huomattavasti halvempaa ja järkevämpää ottaa joku pidempiaikainen ehkäisy käyttöön. Esim hormonikierukka- tai kapseli, jotka vapauttaa hormoneja tasaisesti, eikä niitä tarvitse muistaa erikseen. Myös ehkäisyrengas vapauttaa hormonia tasaisemmin, toki vähän kalliimpi, kun pillerit ja kierukka/kapseli tms. Ehkäsyrengas myös tekee iholle hyvää. Sit on tietenkin kuparikierukka, joka on täysin hormoniton.

    Moni nainen saanu avun pillerien aiheuttamiin mielialaongelmiin, kun on vaihtanu johkin edellämainituista. Nykyään lääkäreiden pitäiskin suositella noita pidempiaikasia vaihtoehtoja. Mutta jotenkin ollaan niin totuttu niihin e-pillereihin, ettei tulla edes ajatelleeks muita vaihtoehtoja.

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Niin mulle suositeltiin e-pillereitä tai kierukkaa, mutta ajattelin että helpompi aloittaa tällä ja toisaalta kierukka kuulostaa mun korvaan ihan yhtä huonolta vaihtoehdolta. :( Koitan nyt sen 3kk tätä, ja sitten mietin ehkäisyrengasta, mikäli tuntuu ettei sovi ollenkaan. Sitä vaihtoehtoa mulle ei oo tosin koskaan edes ehdotettu.. :D

      • Heli sanoo:

        Suosittelen rengasta! Käytin yazeja pari vuotta ja vaihdoin renkaaseen. Syynä ehkä se, ettei tarvitse muistaa ottaa päivittäin. On sopinut itselle paremmin! Helppo käyttää ja ei ongelmia ihon, painon tai minkä muunkaan kanssa. Ei mullekaan kukaan ammattilainen tästä puhunut vaan kaverin kautta innostuin kysymään reseptiä renkaalle. :)

      • Jenna sanoo:

        Voin myös lämpimästi suositella rengasta! Ei mullekaan sitä perhesuunnitteluneuvolassa ehdotettu, itse kysyin. Aloitin Nuvaringillä ja nyt myöhemmin siirryin Ornibeliin, joka hitusen halvempi.
        Aloitin kylläkin ekan hormonaalisen ehkäisyn syömällä e-pillerejä ja ne ei yhtään sopinu mulle, lopetin sitte ne pitkäaikaisen suhteen päätyttyä (myöhemmin aloitin uudestaan, tosin renkaalla suosiosta). Ekat e-pillerit olivat nämä kuuluisat Yazit ja vaihdoin merkkiä ainakin kolme tai neljä kertaa, mikään ei tuntunut sopivan. Pahinta oli just se, et iteki huomas olevansa hormonihirviö, ihan mitättömistä asioista saattoi hermot mennä. Selkeestikään ne hormonipiikit, joita tulee pillereitä syödessä, ei sopinu vaan parempi vaihtoehto on nimenomaan se, että hormonia tulee tasaisesti pieniä määriä.

  11. Johanna sanoo:

    Itse söin pillereitä melkein 10 vuotta putkeen, kunnes totesin että hitto miten paljon oireita ja ongelmia ne itselle aiheutti. Enkä myöskään kokenut että kropan täyteen hormoneja pumppaaminen oli enää se juttu (lisäksi ye-pillereistä sain aurallisen migreenin ja minipillerit eivät sopineet). Pienen selvittelyn jälkeen hormonittomaksi vaihtoehdoksi jäi kuparikierukka! Paras päätös ikinä! Nyt 5 vuotta takana, ei yhtään ylimääräistä hormonia kehossa, luonnollinen kierto eikä yhtään raskautta 👌 Menkat ovat hieman runsaammat kuin aiemmin, mutta pieni paha kaikesta muusta hyvästä. Ja itsellä ei tosiaan lapsia vaikka kuparikierukan usein kuvitellaan käyvän vain synnyttäneille.

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Mulle ehdotettiin hormonikerukkaa, mutta rehellisesti pelottaa se laitto kun on peloteltu niin paljon! :D Kiinostaa kyllä toi kuparikierukkakin, täytyy tutustua siihen lisää. Mä en kanssa haluais laittaa yhtään ylimääräistä hormonia mun kroppaan..

  12. Minski sanoo:

    Tää on oikeesti jännä! Mä alotin kyseiset yaz pillerit 2015 ja siitä asti olen syönyt niitä. Aluksi kivuliaat kuukautisten kivut loppui kokonaan ja väheni 2 päivään. N. Vuoden kuluttua kuukautiset hävis kokonaan ja elämä on ihanaa 😆 musta on ihan hassua lukea kaikkee sivuvaikutusts koska mulla ei oo tullut mitään! Ainoo plussa on just toi kuukautisten poisjäänti tai oikeastaan hyyyyyyvin pienet kuukautiset ja huomaamattomat. Kävin asiasta lääkärissökin koska olin ihan paniikissa että miksi, onko mussa joku vika 😄 lääkäri totesi että nauti elämästä, joillekin niin käy. En aio niitä lopettaa koskaan jos musta on kyse 😄

  13. Mari sanoo:

    Mä suosittelen lämpimästi Gynefix -merkkistä kuparikierukkaa. Se on ns. toisen sukupolven kierukka, muotoilultaan ja kooltaan paljon paremmin sopiva versus normaali kierukka, etenkin jos ei ole koskaan synnyttänyt. Ei oikeastaan mitään sivuvaikutuksia (ei edes menkkojen runsastumista kuten normaalissa kuparikierukassa), laitto ei sattunut pientä nippausta enempää ja kestää viisi vuotta :) Ja tosiaan täysin hormoniton.

  14. Muhku sanoo:

    Itse olen syönyt nykyisiä pillereitä jo 8v. Sitä ennen oli yazzit, joista tuli hirveitä mielialamuutoksia ja turvotusta. Nykyiset on just passelit mulle, toivottavasti uskallat rohkeasti testata muitakin valmisteita :)

  15. Sara sanoo:

    Mä söin noita kuvan pillereitä n vuoden ja se oli jälkeenpäin ajateltuna mun elämän kauhein vuosi! En sillon tajunnut sen johtuvan pillereistä, sillä olin syönyt jo muuta merkkiä useamman vuoden, mutta mulle tuli aivan kauheita mielialavaihteluita, raivo- ja paniikkikohtauksia (suht lieviä, mutta silti) ja välillä tunsin oloni niin masentuneeksi, että en jaksanut tehdä mitään. Lihosin myös 15 kg sillä nää kaikki mielialavaihtelut tuntui niin raskaalta et yritin lohduttaa itseäni ruualla… :( Mistään muusta pillerimerkistä ei tullut tollasia oireita!
    Vaihdoin lopulta pillerit hormonikierukkaan, sillä vaikka siinäkin on hormonia, se vaikuttaa vain pienellä alueella kropassa eikä koko kroppaan kuten aivoihin, miten taas pillerit vaikuttaa! Mulla on ollut kierukka nyt vuoden ja oon niin tyytyväinen etten enää ikinä aio ottaa pillereitä! Mun kroppa alkoi heti palautumaan pillereiden hormoneista, aloin huomaamaan mun kropassa kierron vaikutukset, kaikki limakalvot parani (kuivat silmät, kuiva nenä yms), iho ei ollut enää rutikuiva ja hiukset alkoi rasvoittumaan normaalisti kun ennen pystyin olemaan puoltoista viikkoa pesemättä hiuksia :’D

    Suosittelen siis lämpimästi kierukkaa tai edes vaihtamaan pillerimerkkiä! :)

  16. Eevi sanoo:

    Mulla on ollu hirveetä säätöö e-pillerienkaa. Ekat oli Cypretylit joka on tosi vahvahormoninen. Sit kokeilin Yasminii joka sopi. Vaihdettiin Zoelyyn kovien menkkakipujen takia koska zoelyissä monesti jää vuoto välistä. Vuoto joo lakkas, mutta kivut jäi ja sen lisäks suu kuivu ja mielialat heitteli. 3 viikon jälkeen vaihdoin takasin Yasminii, mutta nekää ei vieny kipuja hyvin ja mielialat alko vaihtelee ni viimisen kerran vaihdoin Dienoretteen. Ne tuntuu sopivan nyt hyvin. Oon käyny aina gynellä vaihtamassa pillerit koska ne tietää varmaan parhaiten minkälainen pilleri vois sopia. Toivottavasti sulle sopii nää mitkä nyt alotit että ei tarvii vaihdella 😊

  17. Kannatan sanoo:

    Moikka. Itse olin kanssa pitkään pillereitä vastaan, kunnes kävin pitkät keskustelut lääkärini kanssa. Senkin jälkeen vielä odotin pitkään, kunnes kropan vastoinkäymisten takia mun oli vähän pakko aloittaa pillerit. Ne ovat hyvä juttu mulle siksi, että takaan niillä paremman todennäköisyyden saada mahdollisesti jonain päivänä lapsia. Nyt oon 4 levyä syönyt pilsuja, ja vielä ei oo tullut haittoja. Päätös aloittaa pillerit oli hyvä ja tärkeä mulle. :)

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Kiva kuulla, toivottavasti pillerit sopii sulle eikä tule jatkossakaan mitään haittavaikutuksia!! :)

  18. Marizuela sanoo:

    Itse oon aina ollu todella skeptinen e-pillereiden suhteen. En ole 27-ikävuoteen mennessä koskenut niihi kertaakaan, en vain uskalla. Oon kuullu niin paljon huonoa, enkä tosiaan uskaltais syöttää mun keholle hormoneita – joita ei ole tutkittu tarpeeksi. Ollaan käytetty miehen kanssa kumia 5,5vuotta ja hyvin ollaan selvitty ilman mitään ylläreitä! Harkitsin yhdessä vaiheessa, kun mun menkat oli tosi epäsäännölliset ja vaihtelevat, mutta lisäsin liikuntaa ja aloin syömään terveellisemmin, ja nyt 6kk menkat olleet erittäin säännölliset ja kaikki viha niitä kohtaan kadonnut :D Mies myös kertoi alkuaikoina siitä, miten oli alkanut tapailla yhtä naista parikymppisenä ja ihan yhtäkkiä tää nainen vain sanoi, ettei mies ollut hänen tyyppiään enää ja sitten selvisi, että tämä nainen oli alkanut syödä pillereitä ja hän itsekin oli miehelleni todennut silloin, että miesmaku muuttunut täysin siitä(lucky me!), mitä se joskus oli. Mun mielestä toi on aivan v*tun perseestä. Että joku pilleri pystyy tuohon. Ja muuten, ei ole ensimmäinen kerta kun kyseisestä asiasta kuulen. Ties kuinka monet ihmiset seurustelee sellaisen kanssa, kenestä he eivät ”luonnollisessa” tilassaan välittäisi yhtään.

    Noin rajuja ne hormonit on. Jos pitäisi valita että joko pillerit tai kumi = kumi. Tai pillerit tai seksittömyys, niin ottaisin seksittömyyden. Pidän noita pillereitä melkein samana asiana kuin kunnon viinakännit. Ainut, että pillereiden jälkeen tod.näk. muistaa mitä on käyny edellisenä yönä – toisin kun alkoholin :D

    Kaksi sanaa; olen varovainen!

  19. Eve sanoo:

    Moi! Oon syönyt noita samoja yazeja pian 5-vuotta. Plussat: menkkojen alkaminen aina samaan kellon aikaan eli pystyy suunnittelen elämää, iho tosi hyvä, ei nostanut painoa eikä tuonut turvotusta.
    Miinukset: haluttomuus, tosi kovat mielialavaihtelut.

    Kun nämä jäljellä olevat pillerit loppuu, aion mennä kyseleen kuparikierukasta, sitä on moni kaveri suositellut ja voi käyttää putkeen sen 3-5v. Tuntuu kauheelta paljon näitä ylimääräsiä hormoneja on tullu syötyä. Jännä nähdä, kun niitä ei enää käytä niin milleen vaikuttaa persoonaan yms. Tsemppiä kokeiluun! :)

  20. Ldldld sanoo:

    Suosittelen kuparikierukkaa, joko gynefix tai flexi-t.

    Tällöin et tunge mitään hormoneja elimistöösi vaan olet kokoajan täysin luomu itsesi, vaikka ehkäisy on. Itsellä on ollut nyt 5 vuotta kuparikierukka ja vaihdan nyt uuteen taas 5 vuodeksi. Ei mitään, ei MITÄÄN huonoa sanottavaa! En enää ikinä ottaisi mitään muuta ehkäisytapaa. En edes uskaltaisi syödä e-pillereitä, koska lähisuvussa esiintynyt rintasyöpää.. tällöin ei suositella.

  21. Krista sanoo:

    En ole ikinä käyttänyt e-pillereitä, kavereilla ollut, ja kuullut vain huonoja kokemuksia! Minulla on ollut aina kierukka ja sen käyttö on ollut niin vaivatonta! Eikä sen laittaminen sattunut juuri yhtään, sen kyllä kestää!😃

  22. IM sanoo:

    Hei! Hyvä keskustelunavaus aiheesta. Voisin jakaa omia kokemuksiani vuosien varrelta.

    Itse aloitin ensimmäisen kerran e-pillereiden käytön yläasteikäsenä huonon ihon ja erityisesti kipeiden kuukautisten vuoksi (14 v). Pillerit tekivät olon tosi itkuiseksi ja eivätkä tuoneet toivottua helpotusta ja lopetinkin niiden käytön. Kokeilin yläasteen aikana paria, kolmea eri merkkiä.

    Aloitin vuotta myöhemmin lukiossa ollessani eri merkkiset e-pillerit (16 v). Tuolloin olin suhteessa, ja edelleen jatkuneisiin kipeisiin kuukautisiin toivoin myös saavani apua. Sain sen sijaan kuivat limakalvot ja jatkuvia päänsärkyjä, hienoa. :D Kaiken huipuksi sain pari voimakasta migreeniä, tai lääkäri epäili jopa TIA-tyyppistä kohtausta. Tänä aikana esim. toinen puoli kropasta puutui ja saman puolen kädestä hävisi voimat, kasvot olivat toispuoleiset enkä pystynyt puhumaan kunnolla (esim. en pystynyt muodostamaan sanoja niin kuin olisin halunnut, puhe sammalsi jne.). Lopetin ne e-pillerit saman tien hieman alle vuosi käytön aloittamisesta, kun lääkäri tajusi ja vahvisti näiden oireiden ja pillereiden välisen yhteyden. Tämä tietysti säikäytti kovasti. Itselläni ei ollut siinä vaiheessa tietoa, että tällaisia rajuja oireita voisi e-pillereistä tulla enkä osannut niitä epäillä, kun oireet ilmaantuivat ja lisääntyivät kuitenkin vaivihkaa. :( Sain siinä saman tien käyttöön minipillerit ehkäisyn jatkamiseksi, mutta niistä taas räjähti ekojen kuukausien aikana ihan kunnon akne, ja jätin nämäkin pois.

    Näiden kokemusten jälkeen en uskaltanut ottaa käyttöön moneen vuoteen mitään hormonaalista ehkäisyä. Kuukautiskivut kuitenkin jatkuivat ja sen lisäksi tuli erilaisia vuotohäiriöitä, ovulaatiokipuja jne., mitkä vaikuttivat aika paljon ihan normaaliin arkeen. :/ Tarpeeksi näistä kärsittyäni menin lääkäriin. Otin terveydenhoitajan ja lääkärin kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen kokeiluun toiset minipillerit (20 v). Ne toimikin monta vuotta tosi hyvin, kunnes alkoi taas minipillereistä huolimatta ”tulla läpi” ne aiemmat vuotohäiriöt.

    Odotettuani turhaan kierron tasoittumista menin uudelleen konsultoitavaksi ehkäisyneuvolaan. Sairaanhoitajan ja lääkärin kanssa käytyjen pohdintojen jälkeen otin sit lopulta kierukan (25 v). Olin tuon laiton jälkeen muutaman ekan viikon ihan törkeän kipeä, mutta kivut lakkasivat aikalailla tarkistuskäynnin jälkeen. Nyt viimeiset pari vuotta on ollut ehkäisyn lisäksi kuukautiskiertoon liittyvien vaivojen suhteen todella huoletonta: ei ole kipuja eikä vuotoja, en ole turvonnut mistään eikä tunne-elämä ole muuttunut suuntaan jos toiseen. Ihokin on hyvässä kunnossa ja olo omassa kropassa muutenkin hyvä.

    Aika laidasta laitaan on ollut siis kokemuksia tähän saakka (27 v) hormonaalisesta ehkäisystä. Pelkän ehkäisyn vuoksi en olisi ehkä uskaltanut lähteä noiden ”taukovuosien” jälkeen hormonaalisen ehkäisyn pariin, vaan kivut ja vuoto-ongelmat painoivat vielä lisänä siellä vaakakupissa. Tottakai nää on aina yksilöllisiä, mikä sopii kenellekin. Suosittelenkin käymään mahdollisuuksien mukaan useammalla kuin yhdellä hoitajalla/lääkärillä, tuota tietoa ehkäisystä tuntuu olevan aika eri lailla eri ihmisillä. Toivottavasti löydät itsellesi (ja parisuhteeseen) sopivan ehkäisymenetelmän! Muista kuunnella omaa kehoasi ja oloasi näissä jutuissa. Itse tiedät parhaiten oman kroppasi ja päätät, mihin oot valmis.

    Onnea ja rakkautta uuteen suhteeseen ja kaikkea hyvää muutenkin! ♥

  23. Rosa sanoo:

    Jos pillerit ei tunnu omalta jutulta, niin suosittelen kokeilemaan ehkäisyrengasta! En ymmärrä miksei ihmiset puhu siitä enemmän, sillä se on todella helppo ja ”oireettomampi” vaihtoehto, kuin tavallinen yhdistelmäehkäisypilleri. Rengaskin on yhdistelmäehkäisyväline, mutta hormoni imeytyy emättimen limakalvojen kautta tasaisesti, eikä itselläni ole esimerkiksi enää yhtä ainoata mielialanvaihtelua, mitä aiemmin pillereitä syödessä. Seksin ajaksi sen voi ottaa pois, mutta toistaiseksi emme itse ole kokeneet sitä tarpeelliseksi, sillä pehmeästä kumista tehty rengas ei ainakaan miehen mielestä tunnu seksin aikana laisinkaan :-) Unohtumisiakaan ei tarvitse pelätä, sillä rengas vaihdetaan kolmen viikon välein.

    Ja täytyy nyt muutenkin sanoa, että henkilökohtaisesta lääkityksestä puhuminen kirvoittaa aina kokemuksia kuin kokemuksia, ja silti täytyy muistaa, että jokaisen kroppa reagoi eri lääkkeisiin eri tavalla. Ei voi sanoa, että tietty pillerimerkki aiheuttaa kuivuutta ja masennusta ja lihomista, kun jollain toisella se voi olla aivan fine! Jos olisin itse kuunnellut Suomi24-palstan keskusteluita masennuslääkkeistä, en olisi koskaan varmaan aloittanutkaan lääkehoitoa, mutta kappas, itselläni osui ensimmäinen lääkitys nappiin. Kannattaa siis kuunnella omaa kroppaa ja mennä sen mukaisesti :-)

  24. PiA sanoo:

    Itse en enää uskaltaisi syödä, entiedä sun lapsihaaveista mutta söin 11vuotta pillereitä ja niiden lopettamisen jälkeen odottelin 9kk luomumenkkoja’ ja sen jälkeen alkoikin 3v rankat lapsettomuushoidot. Vaikka sanotaakin että e-pillerit ei vaikuta myöhempään hedelmällisyyteen niin oon vahvasti sitä mieltä että vaikuttaa!! Oon super onnellinen tosta pikku nyytistä joka viimenää nukkuu tossa vieressä, kun hetken jo luulin ettei se olis mahdollista. Mut ei enää ikinä hormonaalista ehkäsyä mulle, kuparikierukan laitan kun 4kk synnytyksestä tulee täyteen. 😊

  25. Maria sanoo:

    Hyvä pointti, mä käytin lukuisia pillerimerkkejä ja rengasta toistakymmentä vuotta ja yksikään ei sopinu, masennuin, kadotin halut, mikä kauheinta sain ihan hirveitä raivareita javitutti ihan oikeasti jokikinen hetki😥😡😥 yksikään lääkäri ei varoittanut että pillerit vois vaikuttaa niin rajusti eikä myöskään yhtäkään kertaa oo lääkärit kertonut pillereiden negatiivisista vaikutuksista, en tajua miten niitä tuputetaan jo ihan teineille eikä ainakaan mun kokemusten mukaan kukaan seuraa tai kerro miten mielelle voi käydä eikä niin nuorena välttämättä itse tunnista mikä on omaa luonnetta mikä ei. Täälä länsirannikolla terkkari yritti jopa vääntää vitsiksi mun mieli ongelmaa kun yritin selittää että pillerit ei toimi, vihjaili myös että jotkut syö rauhoittavia pillereiden kanssa!!!!!!!

  26. Maria sanoo:

    Täälä kans joka ääriskeptinen pillereiden kanssa, toistakymmentä vuotta käytin erilaisia merkkejä eikä yksikään sopinut ja kauheinta oli se miten ne muutti luonteen täysin päinvastaiseksi mitä oikeaseti olen, sain raivokohtauksia, itkukohtauksia, masennuin, harvasepäivä mietin kuolemaani, lisäksi katos seksihalut, paino nousi, vitutti ihan jokaikinen hetki jokaikinen päivä, yksikään lääkäri ei asiaa ota täälä länsirannikolla todesta, ei ainakaan silloin ottanut, ei myöskään kukaan kertonut että näin voi käydä (mietin esim sitä että jos nuorelle tytölle määrätään pillerit, niinkuin usein on, niin eihän sitä aina tiedä, tai en ainakaan itse vielä silloin tiennyt, että mikä on todellista omaa luonnetta ja mikä hormonien aikaansaamaa) Mä luulin vuosia olevani väkivaltainen kusipää mutta kun mies hommas sterilisaation vajaa kymmenen vuotta sitten on mun pää muuttunut normaaliksi ja raivoaminen ja huumorintajuttomuus on loppunut täysin. Mun kokemusten mukaan lääkärit vähättelevät näitä ongelmia, täälä ehkäisyneuvolassa yksi hoitaja yritti vääntää jopa vitsiksi kun kerroin näistä mielen ongelmista ja kun kuuli että mies on menossa steriin niin sekös vasta hauskaa olikin, ihan vitsiä piti asiasta yrittää vääntää, samalla myös vihjaili että jotkut käyttää rauhoittavia pillereiden kanssa :( Varmasti ne sopii joillekin mutta ei missään tapauksessa kaikille ja lääkärien pitäisi tajuta se!!! Kuukausi sitten lääkäri puoliväkisin tuputti mulle hormonikerukkaa vaikka kirjasi ihan mun tietoihin että hormonien käytön aikana olen itsetuhoinen, harmittaa kun en tajunnut kysyä siltä että ottaako sitten itse vastuun jos lääkityksen aikana teen itselleni tai jollekin toiselle jotain :( Nyt onneksi kohdunpoistojonossa, ilman yhtäkään hormonia!

  27. xod sanoo:

    Itse aloitin myös e-pillerit 16-vuotiaana, enkä tiennyt mitään mistään tarkemmin. Söin niitä todella monta vuotta, enkä huomannut sen kummempia haittavaikutuksia. Vuosi sitten lopetin, ja voi luoja, olisinpa tehnyt sen aiemmin! En edes tajunnut miten paljon ne vaikutti kaikkeen. Nyt jälkikäteen ajateltuna olin todella herkkä, itkin helposti, loukkaannuin ja kiukustuin, kivuliaita virtsatietulehduksia oli aina vuodessa useita, nestettä kertyi vartaloon, limakalvot oli välillä tosi kuivia, ymsyms. Nyt oon ollut tän vuoden todella paljon iloisempi kaikinpuolin, en tunne oloani niin masentuneeksi ja lannistu heti vastoinkäymisistä, seksielämä parantunut kaikin puolin, tukka kasvaa nopeammin ja paksumpana ja vaikka mitä! Oon todella tyytyväinen että lopetin, vaikka sitä pitkään epäröin ja harkitsin.

  28. kok sanoo:

    Et harkinnut ehkäisyrengasta? Mielestäni ihan ylivoimainen ehkäisyvaihtoehto. Ei tarvitse muistaa juuri ikinä ja hormonimäärä on niin pieni, että haittavaikutuksia tulee kaikista vähiten jos ollenkaan (itselläni ei ollenkaan, edes neljän vuoden aikana :) ). Tosi helppo ottaa pois seksin ajaksi ja muuten sen voi antaa olla ihan rauhassa sen kolme/neljä viikkoa putkeen.

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Siis mulle ei oo missään vaiheessa mun elämää edes ehdotettu sitä lääkärin/hoitajan toimesta, nää kommentit on saaneet kyllä kiinnostuksen heräämään, ja jos tuntuu 3kk päästä sille ettei noi pillerit sovi yhtään, niin kyselen varmasti enemmän ehkäisyrenkaasta. :)

  29. Jens sanoo:

    KOhta 10 vuotta syöty Yasminelle-merkkisiä pillereitä enkä ole huomannut mitään haittavaikutuksia. Elämä ennen pillereitä oli yhtä helvettiä kamalien runsaiden menkkojen kanssa.

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Hui!! Ootko ikinä miettinyt mitä toi tekee sun kropalle? Jos esim joskus haluat vielä lapsia tms. voi olla ettei sun kroppa toimi enää normaalisti kun oot syönyt noin pitkään :(

      • sandrasu sanoo:

        Tästä on ihan tutkittua tietoa että e-pillereiden syöminen ei vaikuta myöhempään raskaaksi tulemiseen. Paitsi tietenkin sillä tavalla, että jos niitä syö 40-vuotiaaksi asti niin ei muutenkaan tule kovin helposti enää raskaaksi. En heittelis tällaisia kommenteja ilman mitään faktapohjaa. Mä söin pillereitä 15 vuotta ja tulin raskaaksi ensimmäisestä kierrosta (vaikka yhden ihmisen kokemus ei tietenkään vastakaan mitään tieteellistä tutkimusta, siksi viittasin alussa niihin).

        • Jonnz sanoo:

          Tämä hyvin totta. On hyvin todennäköistä, että e-pillereistä tulee jo ekalla kierrolla raskaaksi. Ne ei vaikuta hedelmällisyyteen!! Ainoastaan, jos keho on tasattu pillereillä ja oma kierto on hyvin epäsäännöllinen, voi menkkojen epäsäännöllisyys jatkua tavanomaista pahempana jopa vuoden ajan. Tällöin raskaaksi tuleminen voi olla haastavaa! :)

      • Jens sanoo:

        Ainakaan tällä hetkellä ei ole biologisia lapsihaaveita :) syön myös kilpirauhaslääkkeitä (kilpirauhanen poistettu 3 v sitten) joka sekin saattaa vaikuttaa negatiivisesti hedelmällisyyteen.

        Ennen ku alotin pillerit niin mulla oli tosiaan ihan kamalan runsaat menkat, öisin piti käydä tunnin välein vessassa vaihtamassa side (tamponeja en ole ikinä oppinut käyttämään :/) ja menkat oli tosi epäsäännölliset, saattoi kestää kolme viikkoa, olla pois viikon ja alkaa taas uudelleen. Oli myös kamalan menkkakivut ja ei pystynyt olla koulussa menkkojen aikaan (istuessa tuli aina tunne, että menkat on tullu läpi).

        Välillä kokeilin olla ilman pillereitä, mutta parin kuukauden jälkeen palasin takaisin, koska menkat oli ihan yhtä kamalat kuin ennen pillereitä. Ja on kiva että ne ei tuu pillereiden myötä ikinä yllätyksenä, vaan tietää tasan sen päivän milloin ne alkaa ja voi tarvittaessa siirtää esim. reissun ajaksi :) ja menkat on pillereiden myötä tosi niukat ja kestää max. 4 päivää :)

        Eli täältä suositus pillereille, en ole muita kokeillut kuin Yasminelleja ja ne on kyllä toiminut täällä! :)

  30. Laura sanoo:

    Aikani kokeilin kaikkia mahdollisia pillereitä ja e-pillereitä:tuloksena masentunut ja itkuinen varjo entisestä iloisesta itsestään, kuivat limakalvot ja hiivatulehduskierre. Iho kyllä oli hyvänä ja pidin säännöllisestä kierrosta ja ehkäisylle oli tarve joten yritin aikani jatkaa. Kunnes sitten sain veritulpan olkavarteen ja taistelin hengestäni Kyssissä. Nyt on tulpan lisäksi poistettu osa kylkiluuta ettei sama kohta ahtautuisi uudestaan. Syyksi lääkäri sanoi ehkäisypillerit ja määräsi ne välittömästi lopetettavaksi. Ei ne ole luonnollisia tämmöisine vaikutuksineen :(

  31. St sanoo:

    Itse kokeilin teininä kahta eri e-pilleriä ja toinen tuntuikin sopivan ihan hyvin, mutta itseäni myös ahdisti hormonien syöminen ja lopetin n. 2v. syömisen jälkeen. Jälkikäteen huomasinkin kuinka paljon pillerit olivat sittenkin vaikuttaneet mielialoihini ja tehneet haluttomaksi (noh, ehkäisyhän se on jo itsessään 😄). Pahinta oli kuitenkin pillereiden poisjätöstä alkanut aikuisiän akne, joka kesti noin vuoden. Sen jälkeen en ole halunnut koittaa mitään hormonaalista ehkäisyä, vaikka nyt kahden lapsen jälkeen olenkin miettinyt hormonikierukkaa, mutta en jotenkin sitäkään haluaisi lähteä testaamaan, vaikka hormoni paikallisesti ja pienissä määrin erittyykin.

  32. zara sanoo:

    Ehkäisykeinoja on paljon muitakin kuin e-pilleri. Kuten ehkäisykapseli, -rengas,-laastari sekä hormoni- ja kuparikierukka ja minipillerit. Sopiva ehkäisy löytyy vain kokeilemalla, se joka sopii jollekkin toiselle ei välttämättä sovi sinulle ja päinvastoin.

  33. Suvi sanoo:

    Ihan vain omasta näkövinkkelistä tätä pillerikeskustelua kommentoin. Aloitin Femoden-pillerit 16-vuotiaana,lopetin ehkä 17-vuotiaana, aloitin taas 19-vuotiaana ja lopetin ehkä 20-21-vuotiaana. Seuraavan kerran aloitin Qlaira-pillerit vuonna 2016 ja alun pientä painonnousua, joka sekin tasaantui itsestään, lukuunottamatta olen ollut tosi tyytyväinen. Elämäni helpointa aikaa kaikkeen menkkoihin liittyvän suhteen! Ellei kuulu varsinaisesti riskiryhmiin niin suurta huolta ei pillereiden suhteen pitäisi olla. Elämänlaatu voi jopa parantua pillereiden myötä. Hyvää vointia meille kaikille!

  34. Jonnz sanoo:

    Yaz:ia olen syönyt huimat 12v 😊 Hetken tauko oli välissä, mutta huomasin silloin vain negatiivisia oireita: ihon kunto huononi (yazia monesti käytetään näppyläiseen ihoon myös), mieliala heitteli, jolloin ilo oli suurempaa mut niin oli suru ja pms oireetkin. Olin ihan hirviö, itkin jatkuvasti ja olin vihainen/ärsyyntynyt. Vaikka hormonitoiminta ehti jo tasaantuakkin. Olen siis pillereillä tasaisempi, menkkoja ei ole (jes!) eikä siis oikeestaan menkkakipujakaan. Hyviä ja huonoja puolia siis.

  35. Lsk sanoo:

    Kyllä e-pillerit voi vaikuttaa negatiivisesti raskaaksi tulemiseen. Itselläni kesti pillereiden lopetuksen myötä 4 vuotta että kuukautiset taas alkoivat. Onhan tästä ihan tutkittua tietoakin.

  36. Nuna sanoo:

    Hei,
    Hyvä että nostit esiin tärkeän aiheen postauksessasi. Nuorille naisille annetaan mielestäni edelleen aika löyhästi infoa siitä, miten erilaisia vaikutuksia ehkäisypillereillä voi loppujen lopuksi olla. Vaikutukset ja sivuvaikutukset voivat tosiaan vaihdella laidasta laitaan. Itselläni ehkäisypillerit veivät siihen pisteeseen, että jouduin hetken pelkäämään jopa oman hengen puolesta – ne heikensivät kehoa ja provosoivat aivoverenkierrollisia ongelmia, joihin minulla oli piilevä alttius. Ymmärrän että parisuhteessa pillerit ovat helpompi ja osin turvallisempi vaihtoehto, ainakin miehen kannalta. Nainenhan sen riskin ottaa, ja valitettavasti pahimmassa tapauksessa perustervekin henkilö saattaa saada niistä vakaviakin oireita. Harkitsisin siis todella huolella pillerien uudelleen aloittamista tai syöntiä, tämä lämpimästi suositellen. Itse en uskalla enää käyttää minkäänlaisia hormonaalisia ehkäisymenetelmiä. Vaikeuttaa osaltaan elämää, mutta mielestäni riskit ovat liian suuret. Meillä jokaisella on kuitenkin käytännössä vain se oma terveys. Sitten kun se on mennyttä, niin aika vähän jää jäljelle.

  37. JN sanoo:

    Ekojen pillereiden jälkeen vaihdoin Merciloniin kun ensimmäiset aiheuttivat tosi paljon iho-ongelmia, Mercilon pitänyt ihon ihan super hyvänä. Ainahan voi sanoa lääkärille jos aiheuttaa ongelmia ja lähteä vaihtamaan merkkiä, kaikki ei kaikille sovi :) toivottavasti löydät sopivan !

  38. Veera sanoo:

    Itse syönyt pillereitä kohta vuoden PUTKEEN, päivittäin, ilman mitään taukoja. Hormonivalmisteet (pillerit, kierukka) on endometrioosin ja muiden sairauksien hoitoon tarkoitettuja myös, joten eivät tosiaan vaikuta lapsen saantiin tai muuten olis keholle vaarallisia.

  39. Susanna sanoo:

    Moi! Kertokaahan lisää Gynefix ja muista vastaavista kuparikierukka kokemuksista! Onko epämiellyttävää asentaa, tuntuuko käyttö, onko ollut haittavaikutuksia/positiivisia vaikutuksia? Itse jouduin lopettamaan pillerit, koska iho ja limakalvot kuivuivat ja menkkojen jälkeen aina iho aivan ”rikki”ja tästä seurasi jatkuva rasvailu kierre kortisoni voiteilla yms.

  40. Saila sanoo:

    Mä lopetin myös yasminelle e-pillerit nelisen vuotta sitten ja nyt tarkoitus aloittaa niiden syöminen uudelleen. Lääkärissä otin itse puheeksi, olisiko tällä kertaa hormonikierukka parempi kuin e-pillerit, koska lähisuvussa ollut veritulppaa. Olin käyttänyt e-pillereitä 8 vuotta, eikä minkäänlaisia oireita (paitsi mielialanvaihtelut välillä) ollut. Lääkäri totesi, että voin huoletta aloittaa pillerit, koska tuossa ajassa olisi jo veritulppa tms tullut jos olisi ollut riskiä. Lisäksi lääkäri sanoi, että hormonikierukka aiheuttaa paljon enemmän tiputteluvuotoa, joten tämäkin isoin syy, miksi valitsin lopulta pillerit. Aloitin pillerit teini-iässä ensimmäisen kerran, joten silloin en huomannut rintojen kasvua tms, olin pikemmin laiha. Iho oli todella hyvässä kunnossa. :) E-pillereistä ei huonoja kokemuksia :) en tiedä mikä ero yaz ja yasminelle-pillereissä on, mutta tuo jälkimmäinen todettu hyväksi!

  41. Ansku sanoo:

    Itse kokeilen monia pillerimerkkejä vuosien aikana, aluksi oli just toi Yaz. Olin turvonnut ja suoraan sanoen raivohullu.. sitten gyne suositteli kokeilemaan ehkäisyrengasta (nuvaring). Vapauttaa hormonia tasaisesti, enkä ainakaan itse (eikä mies) ole kokenut renkaasta haittaa. Nyt jo varmaan 5 v ollut käytössä, en voi kuin suositella verrattuna pillereihin!

    • lifeofsilja lifeofsilja sanoo:

      Mä koitan nyt tän 3kk tätä Yazia, ja jos on vielä sit samat fiilikset niin oon miettinyt just tohon Nuvaringiin vaihtoa! :)

Kommentoi