tiistai 05. toukokuu 2020

Heippa blogi!

Super pitkästä aikaa heippa blogi! Ihan rehellisesti motivaatio blogin suhteen on ollut nyt korona-aikaan erittäin hukassa, sillä elämä on ollut niin erilaista.. Ajattelin nyt tulla kertomaan pitkästä aikaa vähän enemmän mun kuulumisia ja tietty vähän fiiliksiä koronaan liittyen, sillä se liittyy kaikkeen niin vahvasti.

Mulla loppui työharkka 20.3. ja silloin jäin sitten ”karanteeniin” kotiin, sillä koulut yms. suljettiin jo hieman ennen. Rehellisesti tää oli mulle todella iso shokki, että yhtäkkiä ei ollutkaan mitään elämää ja olin pitkään todella allapäin tämän vuoksi. Oon introvertti ihminen ja oon jo muutenkin paljon kotona, mutta vastapainoksi tarviin ehdottomasti ne mun päivittäiset rutiinit kuten koulu, sali ja ystävien näkeminen, ravintolat jne – ne on mulle niitä asioita jotka pitää pään kasassa.

id-kuva

Viimeiset n. 7 viikkoa on kulunut lähestulkoon kokonaan eristyksissä muusta maailmasta, oon oikeestaan ollut vaan kotona tai poikaystävän luona. Poikaystävän tuki on ehdottomasti ollut tänä aikana ihan korvaamatonta, ilman häntä olisin tullut jo hulluksi. :D Hän on suostunut ulkoilemaan ja tekemään mun kanssa kaikkea kivaa mitä näiden rajoitusten puitteissa on pystynyt, ja siitä on ollut mulle todella iso apu ja oon niin kiitollinen. ♥︎

Tällä hetkellä olo on jo suht tottunut tähän, eikä oo enää hetkeen ollut sellaista pahaa ahdistusta päällä mikä alkuun oli. Oon esim. todella huono keskittymään mihinkään koulujuttuihin kotona ja alkuun itkin silmät päästä että en pääse mitään kursseja läpi, kun niitä pitää tehdä nyt itsenäisesti kotona. Kaikki on kuitenkin alkushokin jälkeen mennyt todella hyvin, ja koulujututkin on ihan viittä vaille valmiit jo! :) Nyt tuntuu että kyllä se elämä voittaa.

 

Seuraavaksi blogiin tulossa taas lisää ehkäisy-asiaa, sillä jouduin tosiaan tämän kaiken keskellä vielä vaihtamaan pois siitä renkaasta ja sekin on ollut yksi työmaa tässä viimeisen reilun kuukauden sisään… :D

 

With love, Silja


7 Responses to “Heippa blogi!”

  1. Essi sanoo:

    Hei kiva tosiaan kuulla taas tuosta ehkäisy asiasta! Itsekin tässä taas aloitin epillerit pitkästä aikaa ja ei taida sopia mulle. Rankkaa kun pitää kuitenkin kokeilla se 3kk. Oikuttelevan ihon takia aloitin vaikka vannoin joskus etten ikinä enää niitä hormoneja kehooni laita😂 nyt jo pelottaa joskus eteen tuleva niiden lopetus

    • lifeofsilja sanoo:

      Voi ei kurja kuulla! :( Jos sulla ei kuitenkaan tuu yhdistelmäehkäisystä migreeniä, niin suosittelen sitä ehkäisyrengasta! Siinä oli vähemmän hormoneja ja tietty vaikuttaa myös paikallisemmin + ei tarvii muistaa ottaa päivittäin niitä pilsuja. :D Mä tykkäsin tosi paljon siitä renkaasta, olisin jatkanut sen käyttöä ehdottomasti jos ei olis aiheuttanut mulle migreeniä… Sen kanssa myös olo oli paljon tasaisempi kuin e-pillerien :DD

  2. Essi sanoo:

    Mulla on ollut yli 10v migreeni ja ainakaan vielä ei pahentanut pillerit sitä! Pelkään vaan että renkaan kanssa iho taas räjähtää :( ja jotenkin sen laittaminen ja pois ottaminen hirvittää.

    • lifeofsilja sanoo:

      Oliko sulla siis migreeni jo ennen kun aloitit pillerit?? Mulla ei rengas vaikuttanut ihoon huonontavasti, oikeastaan vaan parani hetken käytön jälkeen. :) Laitto oli ekalla kerralla outoa kieltämättä, mutta tosi helppoa loppujen lopuksi. :)

  3. Koo sanoo:

    No et sä kyllä kovin introvertiltä kuulosta :D

  4. nenna sanoo:

    Ihanat kuvat, toi ruskee väri sopii niin hyvin sulle. Joo ruutinit pitää pään kasassa ja sit jos niitä ei yhtäkkiä oo niin ymmärän hyvin et voi alkaa ahistaa. Onneksi itse oon pystynyt käymään kokoajan töissä. Mut kyllä tää tilanne jossain vaiheessa helpottaa ja nyt ollaan jo poistamassa joitain rajoituksia.

  5. Maaria sanoo:

    Tuntuu, että ehkäisyyn ei ole oikein niitä täydellisiä vaihtoehtoja, joten kompromisseilla täytyy mennä. Pillereissä on kyllä tuo etu, että yleensä iho pysyy hyvänä, mutta eihän niitä hormoneja haluaisi välttämättä muista syistä syödä, kun on niitä negatiivisiakin vaikutuksia.

Kommentoi