maanantai 25. maaliskuu 2019

My Dating Life

Oon aina ollut enemmän seurustelevaa tyyppiä, kuin että nauttisin sinkkuelämästä. Voisin sanoakkin että oon seurustellut koko mun elämän ajan, enkä oikeastaan oo ollut sinkkuna kuin ehkä reilu puolisen vuotta ja silloinkin tapailin yhtä kundia. Tämä siis ennen viimeisimmän parisuhteen loppua viime keväänä. Nyt oon ollut sinkkuna parin kuukauden päästä jo vuoden (WTF!?!?!) ja vitsit, että oon nauttinut tästä. :D

Uskoisin että muutos on tapahtunut ennenkaikkea mussa itsessäni. Oon nykyään niin sinut itseni kanssa ja mun on tosi hyvä olla. Tuntuu että elämä on balanssissa, niin ei oo tarvetta väkisin löytää miestä elämään tuomaan sisältöä ja ”tekemään mut onneliseksi”. Uskon enemmänkin että joku kiinnostava ihminen tulee vastaan sitten joskus jos/kun on tullakseen, eikä mun tarvii etsiä ketään – en tarvitse nyt ketään.

Kun erosin ensimmäisestä poikaystävästäni 2014 vuoden lopussa, olin vielä aika hukassa ihmisenä. Eikä se nyt varmaan sinänsä ole mikään ihmekkään, kun olin silloin vasta 18-vuotias. Yhtäkkiä jäinkin ensimmäistä kertaa kunnolla yksin asumaan omaan kotiin, mulla oli paljon velvollisuuksia jne. Sanoisin että 18-vuotiaana on kuitenkin vielä ihan lapsi, ja ehkä se oma minäkuva sekä elämäntietämys ei ollut vielä kumminkaan kovin laajaa. Myönnän että mua vähän pelotti se aikuisten elämä vaikka olin mukamas elänyt sitä jo useamman vuoden. En oikein osannut olla yksin… Tutustuinkin sillon tosi paljon uusiin ihmisiin, joista iso osa on edelleen mun elämässä, ja lisäksi kävin jonkun verran treffeillä. Olihan se nyt 18 – 19-vuotiaasta tosi coolia, kun julkkismiehet pyyteli treffeille (hahaha), niin menin sitten väkisin. Ne treffit kyllä jäi mun puolelta siihen yhteen tai kahteen kahvitteluun aina. :D Oli sitten vaan helpompi tapailla yhtä kivaa kundia, vaikkei halunnutkaan seurustella.

Kuvissa 18v baby-Silja 2014 :D

Deittailun suhteen oon kyllä edelleen ihan samanlainen kuin sillon – inhoan sitä. Mutta erotuksena nykyään se, että en koe enää sitä tarvetta käydä missään treffeillä, oon siis ihan loner. :D Oon tässä lähemmäs vuoden aikana käynyt nyt kaksi kertaa treffeillä, ja kummatkin itseasiassa Tinderin kautta joskus viime syksynä haha. Kummistakaan treffeistä mulla ei sinänsä oo mitään pahaa sanottavaa, mutta toiset jäi kyllä suoraan niihin ekoihin treffeihin. Toista kundia oon tapaillut välillä, mutta oikeastaan enemmän kaverina. :)

Multa kysytäänkin tosi paljon että käytänkö mä Tinderiä ja siis mulla on se tälläkin hetkellä, en vaan oikeen osaa käyttää sitä. Mun mielestä se on siis ihan mahtava keino tavata ihmisiä, mutta kun mulle merkkaa vaan niin paljon enemmän luonne ja sellanen henkinen yhteys kuin toisen ihminen ulkonäkö, niin koen sen vähän haasteelliseksi. Niiden pelkkien kuvien perusteella on niin vaikea arvioida millainen se toinen ihminen on oikeasti, enkä jaksa juosta treffeillä. Eli joo, mulla on tinder mutta en käytä sitä. Ehkä pitäis suoraan poistaa se?

Pakko vielä kertoa tämä, nimittäin tossa yksi viikonloppu tapahtui myös jotain historiallista: mä juttelin baarissa yhden miehen kanssa, ja vaihdettiin jopa numeroita (ensimmäinen kerta ikinä). Mun parasystäväkin oli ihan järkyttynyt tästä, sillä mä oon se joka juoksee aina karkuun, jos joku koittaa edes tulla pokaamaan. Mutta jotenkin kiinnostuin vähän, ja koin että meillä myös klikkasi hyvin. No, odotelin sitten seuraavana päivänä että tästä miehestä kuuluu jotain, ja hän sitten soittikin mulle aamusta että ”Niin, unohtu muuten kertoa että mulla on tyttöystävä, mutta kiinnostaisko sua silti nähdä”! :))) Sinne meni siis viimeisetkin luoton rippeet miehiin, hahahaha. Nyt voin varmaan olla toisen vuoden sitten treffaamatta ketään. :D

With love, Silja