Mun elämä muuttui alkusyksystä 2015 aika radikaalisti. Tein syksyn aikana ehkä elämäni vaikeimpia ja isoimpia päätöksiä, jotka on ollut todella vaikea pitää pois täältä blogista, sillä oon vuosien ajan tottunut jakamaan täällä kuitenkin niin paljon elämässäni tapahtuvia isoja juttuja; iloja sekä huolia. Vaikka oli kova halu kertoa teille kaikesta mitä mun elämässä tapahtui, pohdin kumminkin että nyt jos koskaan on oikeasti parempi pitää hieman matalaa profiilia kaikkien muutosten suhteen, sillä en halunnut minkään pilaavan tätä kaikkea uutta. Bloggaaminen on ollut haastavaa kun on joutunut rajoittamaan itseään niin paljon, ja kaikki luovuus on ollut ihan hukassa kun ei ole voinut kirjoittaa näistä asioista, jotka ovat olleet isoin osa elämääni viimeisen reilun puolen vuoden ajan. Nyt ajattelin kuitenkin hieman avata teille mitä kaikkea elämässäni onkaan oikeasti tapahtunut, sillä nykyään nämä viimevuoden elämänmuutokset ovat jo arkea.
Sen tiedättekin jo että aloin loppukesästä seurustelemaan. En olisi todellakaan voinut kuvitella että alan seurustelemaan piiitkään aikaan, sillä olin juuri oppinut nauttimaan yksinolosta, ja tuntui että kaikki elämässäni oli mallillaan. Mulla oli ihana pieni kämppä Helsingin ydinkeskustassa, mistä olin jostain 14-vuotiaasta asti unelmoinut – enkä ollut vastuussa kuin itsestäni sekä koirastani. Sain siis mennä ja tulla käytännössä ihan miten tykkäsin, ja elää täysillä omaa elämääni juurin niinkuin halusin. Mutta niinhän se menee että ”if you want to make god laugh tell him your plans.” 😀 Sillä elämääni asteli mies, jonka mukana koko elämä heitti aikamoisen kuperkeikan, ja vielä todella nopealla aikataululla. Jo pelkästään muutto toiselle paikkakunnalle oli mulle todella iso juttu, jota en aikaisemmin ollut suostunut edes harkitsemaan. Tämän lisäksi mulla olikin hetkessä yhden koiran sijasta kaksi koiraa – mutta kaikista isoin juttu joka suhteen mukana tuli, oli sellainen joka oikeasti muutti oikeastaan koko elämää.
Miehen mukana elämääni tuli nimittäin ns. ”kaupanpäällisiksi” kaksi lasta. Tiesin lapsista tietysti heti kun tavattiin, mutta en tavannut lapsia ennen kuin suhde alkoi vakavoitua, joten ajatus lapsista oli alkuvaiheessa epätodellinen, eikä sitä jotenkin osannut ottaa niin tosissaan. Sitten olikin jotenkin pieni shokki, kun aloin viettämään enemmän aikaa Porvoossa, ja lapsista tulikin todellisia. Mun mielestä lapsia ei kumminkaan edes kuulu esitellä heti uudelle ihmiselle, sillä ikinä ei alkuvaiheessa voi tietää tuleeko suhteesta mitään, ja lapsille on raskasta tutustua koko ajan uusiin kumppaneihin – tämän tiedän omasta kokemuksestakin. Mulle on ollut muuten tässä kaikessa tosi iso apu muistella omia kokemuksia vanhempien erosta, sillä oon sitä kautta pystynyt miettimään niin monet asiat lasten kannalta. Muistan vielä suht hyvin mitkä asiat mua ihmetytti tai ärsytti vanhempien erossa ja uusissa kumppaneissa, ja oon koittanut pyrkiä tekemään asiat paremmin.
Vaikka uusperheet ja kaikki siihen liittyvä on nykyään tavallaan ihan ”peruskauraa” ja yleinen asia, niin käytännössä asiat ovat kuitenkin paljon monimutkaisempia mitä nopeasti kuvittelisi, kun omalle kohdalle sattuu. Mä oon ainakin joutunut miettimään pääni sisällä paljon sellaisia asioita, joita en ihan kuvitellut tän ikäisenä (tai rehellisesti sanottuna ikinä) joutuvani käymään läpi. Tilanne on ollut mulle itselleni välillä tosi raskas ja stressaava, lapsista nyt puhumattakaan. Loppupeleissä kaikki on kuitenkin mennyt paremmin mitä edes odotin, ja munkin olemassa oloon on jo totuttu. On ollut välillä haastavaa löytää sellaista omaa paikkaa tässä kaikessa, sillä haluan tietysti olla lapsien mielestä kiva ja turvallinen ihminen, mutta kumminkin aikuinen jolla on auktoriteettiä. Kaverit onkin kyselleet multa että pidänkö itseäni lasten äitipuolena, ja oon aina vastannut että en todellakaan, sillä se nimi kuullostaa kauheen pelottavalta, mutta oon aika alusta asti halunnut olla meidän kotona heille se toinen aikuinen. Mä oon itseasiassa lasten isään verrattuna aika tiukka mitä tulee kasvatukseen, enkä hyväksy mitään huonoa käytöstä. Oon aina ensimmäisenä kertomassa ettei ruoka suussa puhuta jne. Heh.. 😀
Voisin jauhaa tästä aiheesta vaikka ja mitä, mutta postaus ei tulisi varmasti ikinä valmiiksi. Ehkä kuitenkin nyt ymmärrätte taas hieman paremmin mitä täällä meidän ”kulisseissa” tapahtuu, ja miksi mun bloggailussa on tapahtunut joitain muutoksia. 🙂 Lapset eivät tule kuitenkaan näkymään mun blogissa, enkä tule heistä sen enempää mitään kertomaan, mutta helpottaa mua kun voin kumminkin jatkossa avoimemmin kertoa meidän arjestakin, eikä tarvitse ”salailla” mitään. Niin ja jos ihmettelitte esimerkiksi meidän uutta hamsteria, niin sehän on lähinnä lapsille. 😀

With love, Silja