torstai 12. maaliskuu 2020

Girls trip to Stockholm

Me lähdettiin mun ystävän Idan kanssa viime perjantaina paljon odotetulle tyttöjen reissulle. Molempien kiireisten aikataulujen takia päädyttiin siihen että tehdään nyt vaan pikainen laiva-visiitti Silja Linellä Tukholmaan, ja päästään toivottavasti myöhemmin sitten jonnekkin vähän kauemmas lomalle (jos ja) kun tämä Korona-episodikin tästä toivonmukaan vähän rauhoittuu. Ollaan viime vuodesta saakka suunniteltu reissua Roomaan, mutta tähän väliin se ei nyt olisi onnistunut mitenkään päin.. Heh!

Laivareissu tuli kuitenkin ihan täydelliseen saumaan, sillä mulla alkaa olla työssäoppiminen loppusuoralla, ja on ollut kaikennäköistä stressiä päällä tässä viime aikoina. Naurettiin ihan super paljon ja vaihdettiin niin vapaalle, että sunnuntaina olo oli tosi levännyt kaikesta juhlimisestakin huolimatta. Teki hyvää saada ajatukset hetkeksi pois työ ja koulu jutuista.

id-kuva

Tukholma on aina vaan yhtä ihana, ja sääkin sattui hellimään meitä. ♥︎ Aurinko paistoi ja lämpötila huiteli jossain +6 asteen tienoilla, joten oli ihanaa kävellä kaupungilla. Mulla on aina tietyt jutut mitä haluan tehdä kun käyn Tukholmassa ja pääsin näyttämään Idalle kivoja juttuja ja mun lemppari paikkoja.

Kierreltiin myös monia kauppoja, mutta itseasiassa mitään ei tarttunut tällä kertaa Tukholmasta mukaan. Oon nykyään niin kriittinen kaikkien ostosten kanssa, ettei tee edes mieli ostaa mitään heräteostoksia! Kuitenkin esim. Birger Jarlsgatanin Zara Home on aina sellainen must paikka käydä ihastelemassa.

Kilometrejä päivästä kertyi reilut 15km, ja laivalle palattuamme oltiin aika loppu molemmat. Otettiin parin tunnin päikkärit jonka jälkeen mentiin syömään ihana sushi-illallinen. Sen jälkeen käytiin vielä pakollinen Tax Free kierros ja suunnattiin hyttiin laittautumaan iltaa varten. Mä ostin itselleni uuden hajuveden, lemppari sitruuna lakuja, poikaystävälle nuuskaa (LOL) sekä Ritualsin ihanan keväisen huonetuoksun kotiin.

Viimeisenä iltana haluttiin vielä mennä kunnolla tanssimaan ja meillä oli tosi hauska ilta. Mä en oo ollut tän vuoden puolella kuin kaksi kertaa ulkona, ja oon yleensä se joka haluaa ekana nukkumaan, mutta nyt jopa mä jaksoin bailata viiteen saakka. Tein varmaan jotain mun henkilökohtaista historiaa! ;D Nyt on hyvä kaikessa rauhassa keskittyä harjoittelun loppuun ja sitten on kyllä ehkä taas juhlan aihetta jos se sujuu kuten oon suunnitellut…

With love, Silja


tiistai 21. toukokuu 2019

Budjettitekemistä kesälle!

Kuten jo ehkä tiedättekin, niin harva asia saa mua niiin hyvälle tuulelle, kuin lämpö ja auringonpaiste! Oonkin ollut nyt ihan ekstaasissa viime perjantaista asti, kun ollaan saatu nauttia tästä upeasta kesäisestä säästä. Oon myös ollut ihan taukoamatta menossa, ja tänään oon ollut jo todella väsynyt, haha! Se huonopuoli hyvissä säissä kyllä on, että mä en oikein osaa rauhoittua, tai varsinkaan olla kotona.

Tänään pidettiin mun hyvän ystävän Idan kanssa piknik Sinebrychoffin puistossa. Käytiin hakemassa Kampista salaatit jne. ja istuskeltiin monta tuntia auringossa kuunnellen musaa ja jutellen tyttöjenjuttuja. Sitten jossain vaiheessa kun tuntui että nyt on istuttu tarpeeksi käytiin heittämässä kamat Iidalle, ja vuokrattiin vielä sähköpotkulaudat ja ajettiin niillä Kaivariin ja Hernesaareen, sekä pyörähdettiin kahvilla Carusellissa. Oli muuten meille kummallekkin eka kerta niiden potkulautojen kanssa, ja oli pienen alkukankeuden jälkeen se oli ihan super kivaa!! Ainoa miinus tässä päivässä oli se, että mä en muistanut aurinkorasvaa, ja oon tällä hetkellä kuin keitetty hummeri. :))) Noh, tyhmästä päästä saa kärsiä!

id-kuva

Välillä on kuitenkin vaikea keksiä lennosta jotain kivaa tekemistä, ja aina ei ole myöskään varaa laittaa hirveästi rahaa erikoisiin juttuihin, joten ajattelin listata teille pari pienen budejetin kesätekemistä, jotka on helppo toteuttaa ainakin täällä Helsingissä. :) Nää on mulle sellaisia joita lähtisin tosi mielelläni tekemään!

  • Pyöräretki jonnekkin kauniiseen paikkaan, kuten vaikka Seurasaareen! Ilmainen!
  • Piknik jossain Helsingin monista puistoista. Piknik eväät saa todella pienelläkin budjetilla, ja muista ottaa kotoota mieluiten omat lasit jne. jotta ei synny turhaa muoviroskaa!
  • Sähköpotkulautojen vuokraus, ihan super kivaa!! Me ajettiin tänään Voi -potkulaudoilla about 30min ja se maksoi n. 8€, perus minuuttitaksa taisi olla jotain 25snt.
  • Minigolf, tässä oon itse aivan surkea mutta se on silti kivaa ajanvietettä! Esim. Kaivopuiston minigolf on aikuiselta 9€
  • Elokuvailta parvekkeella! Niin kivaa kun tekee kunnon pesän peitoista ja tyynyyistä + sytyttää pari kynttilää! Ilmainen.
  • Retki jätskikioskille! Siinä on vaan jotain niin ihanaa lapsuus-fiilistä joka kerta. Hinta 2-5€
  • Päiväretki ihanaan Suomenlinnaan! Matka maksaa bussilipun verran, tai mikäli sulla on matkakortissa aikaa niin tietysti ilmainen.
  • Pidä ystävän kanssa porrastreeni Malminkartanon tai Paloheinän portaissa! Ilmainen.

 

With love, Silja