torstai 20. helmikuun 2020

From blonde to brunette

Instagramissa mua seuraavat ovatkin jo huomanneet ”pienen uudistuksen”, nimittäin värjäsin viime viikolla hiukseni varmaan lähemmäs 10 vuoden jälkeen taas ruskeaksi. Oon jojoillut mun hiusvärin kanssa nuorena useita kertoja, mutta sittemmin oon pysynyt pitkään blondina. Oon kuitenkin kaikki nämä vuodet aina välillä haaveillut ruskeasta, ja nyt päätin taas lähteä kokeilemaan miltä elo tummaverikkönä tuntuu.

Koska oon niin malttamaton kun oon, niin värjäsin hiukset ihan itse kotona. En tiedä onko sillä tälläisessä muutoksessa niin suurta merkitystä, mutta laitoin alkuun kevytvärin koska järkeilin että sen varmaan saisi kestoväriä helpommin pois, mikäli en tykkäisi lopputuloksesta alkuunkaan? Tiedä sitten onko totta. 😀

id-kuva

Noh, so far oon kuitenkin tykännyt tästä väristä kovasti ja se tuntuu tosi omalle, vaikkakin vielä on silti totuttelua joka kerta peiliin katsoessa, heh! Oon kuitenkin ajattellut että sitten kun väriä pitää käydä fiksaamassa (seuraavaksi kampaajalla!!), niin haluaisin siitä hieman vaaleamman ja vivahteikkaamman ruskean. Vaikka tykkään eniten tummanruskeasta tai lähes mustasta tukasta, niin mä rehellisesti vaan käytän jo niin paljon mustaa vaatteissa, että välillä olo on kuin gootilla nyt kun on vielä tumma tukkakin.

Mitäs ootte mieltä tästä muutoksesta?? Tähän mennessä ainoat negatiivis-sävytteiset kommentit on tulleet omilta vanhemmilta. 😀

With love, Silja


sunnuntai 27. lokakuun 2019

New Hair Color

id-kuva

Mulle tuli jo pari viikkoa sitten mieleen sellainen ajatus, että tekee ihan sairaasti mieli värjätä hiukset jollain kirkkaalla värillä, jotta saa vähän piristystä tähän harmauteen ja vesisateeseen. Musta on niin kivaa kun nykyään on näitä värejä jotka kestää hiuksissa vaan hetken aikaa, niin tälläinen pieni piristys on mahdollinen toteuttaa ilman sen suurempia miettimisiä.

Oon aina haaveillut sinisistä hiuksista, mutta sininen väripigmentti on sellainen jota ei saa vaaleasta hiuksesta millään pois (ei edes värinpoistolla) joten sen vuoksi oon aina hylännyt sen idean. Pinkki mulla puolestaan on ollut kerran aiemmin pari vuotta sitten, ja se lähti tosi hyvin ja nopeasti pois mun omasta hiuksesta.

Tällä kertaa valitsin sävyksi ”Peach”, vaikkakin mun mielestä tää lopputulos on aika pinkki.. Olisin toivonut sävyn olevan vielä enemmän oranssiin taittava, mutta lopputulokseen tietysti vaikuttaa esim. omien hiusten väri tosi paljon, ja voihan tää väri tästä muuttua vielä pesujen yhteydessä. 🙂 Loreal Washout väri lupaa pysyä hiuksissa viikon ajan, mutta will see…

With love, Silja


maanantai 21. lokakuun 2019

Ihan paras kuivashampoo!

Kaupallisessa yhteistyössä Erisan ja Indieplace

Mun perheeseen kuuluu henkilö, jolla on monikemikaaliyliherkkyys, ja tämän vuoksi pitää aina todella tarkkaan miettiä ettei vaan käytä mitään hajustettuja tuotteita ennen perhejuhlia jne. Oon monesti saattanut valmistautuessa pestä hiukset ihan vaikka normaalilla shampoolla ja sitten tajunnut myöhemmin, että ei muutakun uudelleen suihkuun.. Ihan kaikki tuotteet pitää olla tuoksuttomia, tai mielellään mahdollisimman vähän mitään kemikaaleja ylipäätään. Tästä syystä esimerkiksi hiustuotteet on yleensä jääneet kokonaan pois valmistautumisrutiineista.

Mä itse oon taas aina rakastanut kaikkia tuoksuja, ja omistan varmasti jo pelkästään ainakin kymmentä erilaista hajuvettä. Oon kuitenkin huomannut nyt puolen vuoden aikana herkistyneeni todella paljon erilaisille tuoksuille.. Kuten oon kertonutkin, niin e-pillerit on laukaisseet mulle pahan migreenin, ja esimerkiksi juurikin voimakkaat hajuvedet saa nykyään mulle kovan päänsäryn ja pahoinvoinnin aikaan, joten harvemmin enää käytän mitään tuoksuja. Tästä syystä oon vaihtanut nyt myös mun omia, ihan päivittäisessä käytössä olevia kosmetiikkatuotteita (kuten meikinpoisoaineet, rasvat yms.) hajusteettomiin, ja oon tykännyt tosi paljon.

Olin myös todella innoissani, kun kuulin että Erisan on lanseeranut päivitäistavarakauppoihin ensimmäisen tuoksuttoman kuivashampoon, jolla on ihan Allergia-, Iho- & Astmaliiton myöntämä allergiatunnus. Wau, niin siistiä!

Pakko kertoa alkuun että mä oon itse aika nirso kuivashampoiden suhteen, sillä mun hiuslaatu on niin hento että monet kuivashampoot tekevät niistä jopa likaisemman ja tahmaisemman tuntuiset. Mun onnekseni Erisan-kuivashampoo toimii ihan törkeän hyvin mun omalle hiuslaadulle, ja siitä on nyt tullut mun vakkarituote. Hintakaan ei kirpaise lompakkoa, sillä sen löytää markettien hyllyiltä alle 6€ hintaan (250ml). Tuotetta voi käyttää kuulemma hyvin myös tummatukkaiset – ja mikä parasta, purkista löytyy myös 100ml matkakoko, joka kulkee kätevästi mukana laukussa ja reissuilla! 🙂

Tuote ei sisällä ollenkaan hajusteita, väriaineita eikä silikoneja, eli se sopii hyvin myös kaikille meille herkkähipiäisille. Tunnistat sen Erisanin uudistuneesta ja ihanan raikkaasta valko-sinisestä purkista, sekä allergiatunnuksesta.

Vinkkinä; ravista purkkia kunnolla ennen laittoa jotta tuote jakautuu hiuksiin tasaisesti!

With love, Silja


torstai 30. toukokuun 2019

Hiustenkasvatusprojektin tuloksia!

Kaupallisessa yhteistyössä: Biorion

Mun reilu kolmen kuukauden testijakso yhdessä Biorionin kanssa on nyt tullut päätökseensä, ja meillä oli Saijan, Lindan sekä kaikkien meidän testiryhmäläisten kanssa yhteinen hemmottelupäivä pari viikkoa sitten Hiusmuotoilu Inochi -nimisessä ihanassa kampaamossa. Kuvattiin sieltä pieni fiilisvideo jossa kerrotaan nopeasti meidän tuloksista, mutta ajattelin kertoa tielle vielä hieman kattavammin mun omista fiiliksistä.

Oon siis ollut aivan älyttömän tyytyväinen tuloksiin, joita oon saanut aikaan Biorion tuotteiden avulla. Mun hiukset on paljon terveemmät ja kasvaneet ihan hullua vauhtia. Ekan kuukauden jälkeen mulle alkoi kasvaa paljon uutta vauvahiusta, jota ei saanut millään kuriin. 😀 Ihan sama oliko hiukset auki vai ponnarilla niin pientä uutta hiusta törrötti joka suunnasta! Oon n. kuukauden välein tasoittanut hiuksia ihan reilulla kädellä, ja tuntuu että ne on silti paljon pidemmät kuin testin aloittaessani. Mun pääasiallinen tavoite on kuitenkin kasvattamisen lisäksi ollut saada kaikki kerroksittain leikatut (ja katkeilleet hiukset) yhtä pitkiksi, ja sanoisin että tämä on onnistunut hyvin. Muutamat etuhiukset ovat enää vähän muita lyhyempiä, ja seuravaan tasoituskerran jälkeen oon ns. maalissa tän tavoitteen kanssa. Jess!

Etsin teille ennen/jälkeen kuvat mun hiuksista, niin huomaatte mitä tarkoitan! Tämä ensimmäinen ennen -kuva on jo muutamia vuosia vanha, mutta mun hiukset oli aikalailla samassa kuosissa testijakson alkaessa. Hiukset olivat tosi erimittaisia ”hapsuja” ja etuhiukset olivan paljon muita lyhyemmät, kuten huomaatte.

 

id-kuva

Biorion tuoteperhe!

Oon tällä hetkellä siis tosi tyytyväinen omiin hiuksiini, ne ovat paksumman tuntuiset kuin ikinä ennen, ja myös väri on kiitos Inochin juuri sellainen kuin toivoin – luonnollinen kirkas vaalea. Lisäksi hiukset alkavat olla kauttaaltaan tasapitkät/tasaiseksi leikatut. Tosin huomaatteko mikä tyvikasvu mulle on tullut jo nyt parissa viikossa?? Se on kyllä ollut ainoa huono puoli tämän testi jakson aikana, kun hiukset ovat lähteneet kasvamaan normaalia ahkerammin. 😀

Lopuksi vielä fiilisvideota meidän hemmottelupäivästä!

 

With love, Silja


tiistai 09. huhtikuun 2019

Hiustenkasvatusprojektin kuulumisia

Kaupallisessa yhteistyössä: Biorion

Koko Biorion tuoteperhe on nyt ollut mulla käytössä lähes vuoden alusta saakka, tukemassa mun omaa hiustenkasvatusprojektiani. Tiesin että kauniiden ja terveiden hiusten eteen mun pitää tehdä myös joitain uhrauksia, ja siksi multa leikattiin tammikuussa todella paljon huonoa hiusta pois. Koska pitkät hiukset on mulla tavoitteena niin tämä tietysti kirpaisi vähän, sillä pituudesta lähti niin huomattava määrä. Nyt oon kuitenkin monena päivänä ihmetellyt sitä, että mun hiukset on jo kasvaneet takaisin siihen mittaan mikä leikattiin! 😀 Sen huomaa myös erityisesti tyvikasvusta, jota saisi olla koko ajan värjäämässä… Sekin on jo kahteen/kolmeen otteeseen värjätty tänä vuonna, ja tuntuu että hiukset kasvaa nyt ihan hirveetä vauhtia.

Oon saanut myös paljon kehuja siitä, että hiukseni näyttävät hyvinvoiville ja kiiltäville! Siis kuvitelkaa, että mä oon saanut jopa muutamia viestejä koskien sitä, että mitä kiiltotuotetta käytän, kun hiukseni ovat niin kiiltävät. 😀 Oon myös itse tällä hetkellä tosi tyytyväinen sekä hiuksiini, että Biorionin tuotteisiin, uskon että niistä on ollut iso apu hiusten kunnon suhteen. Hiukset tuntuvat hyvinvoivilta ja ehkä jopa hieman paksummilta.

Törmäsin muuten myös yhdessä tapahtumassa juuri yhteen mun Biorion-testiryhmäläiseenkin, ja mun oli tietysti pakko käydä heti kyselemässä että mitä hän on tykännyt tuotteista. Mira kertoi ongelmakseen vähän saman vaivan mikä mulla itselläni on, eli hennot hiukset jotka ei tunnu hirveästi kasvavan, mutta hän kertoi myös että on tällä hetkellä ihan tyytyväinen, ja tuntuu että tuotteet ovat oikeasti auttaneet.

Jos haluat tutustua mun edelliseen postaukseen jossa kerron enemmän tuotteista, löydät sen täältä!

Tässä testaamisessa mua itseäni ehkä eniten jännitti se, että saanko tuotteet osaksi mun rutiineja – se on kuitenkin sujunut hyvin. Otan ravintolisän muiden vitskujen kanssa aamulla tai illalla, ja kylppäristä otin oikeastaan kaikki muut shampoot ja hoitoaineet pois, lukuunottamatta sävyttäviä tuotteita joita käytän ehkä kerran parissa viikossa. Hoitonestettä puolestaan oon käyttänyt hieman harvemmin, ehkä pari kolme kertaa viikossa kun hoidan muita ”spessumpia” kauneusrutiinejani.

Näissä postauksen kuvissa mun hiukset on muuten ihan fresh outta shower, eli vielä puoliksi kosteat ja ilman mitään tuotteita. Mä oikeastaan tykkään mun hiuksista silloin melkein eniten. 😀 Pesen tällä hetkellä hiukseni 2-3 kertaa viikossa vähän menojen mukaan, ja oon harkinnut taas että kävisin leikkaamassa huonoja latvoja pois, sillä hiukset kasvaa tosiaan sellaista vauhtia… 🙂

With love, Silja