sunnuntai 27. lokakuun 2019

#Vieläyksi jakso

Kaupallisessa yhteistyössä: Viaplay & Indieplace

Mä rakastan mun omaa aikaa, ja koen että tarviin sitä ehkä jopa vähän enemmän kuin keskiverto ihminen nykyään! Liiallinen ympäriinsä juokseminen ja muiden ihmisten kanssa oleminen väsyttää mua henkisesti, ja sen vuoksi mun on pakko saada välillä olla ihan vaan yksin kotona, omassa rauhassa.

Mulle paras tapa nollata tätä hektistä arkea koulun, töiden ja ihmissuhteiden välillä on siis ihan vaan puhtaasti se oma koti + hyvät leffat/sarjat. Voisin sanoa että oonkin Viaplayn suurkuluttaja, sillä mulla on oikeastaan aina kotona ollessa joku hyvä sarja sieltä käynnissä – ja viikonloppuisin useasti leffa pyörimässä. Mulla on myös ehkä jopa vähän pahana tapana uppoutua hyviin ohjelmiin ja siirtää esimerkiksi kotitöitä vähän myöhemmälle, kun on just nyt ”niin hyvä kohta menossa” – ja hei pyykkiä voi muuten pestä huomennakin! Mutta tuskinpa oon ainoa joka tätä harrastaa..? Aina on aikaa katsoa #VIELÄYKSI jakso. 😉

Oon kuitenkin monesti nykyään ottanut mun lemppari ohjelman mukaan kotiaskareiden pariin, sillä let me tell you – esimerkiksi tiskaaminen sujuu paljon vaivattomammin, katsellessa samalla läppäriltä jotain hyvää sarjaa.

id-kuva

Viaplayltä löytyykin laidasta laitaan kaikkea hyvää, ihan jokaiseen makuun. Nyt syksyn aikana sinne on tullut myös monia hyviä sarja-uutuuksia. Mä oon itse katsellut nyt viime kuukaudet Täydellisiä Naisia (enää yksi kausi jäljellä, heh!), ja seuraavaksi ajattelin startata yhden mun vanhan lempparin; Criminal Mindsin, jonka kaudet 1-14 on lisätty hiljattain. Sen lisäksi kiinnostaa mm. Ruotsalainen uusi draama-komedia sarja Rakasta mua, sekä The Walking Deadin 9. kausi jotka ovat kummatkin parhaillaan käynnissä! Tykkään myös katsella paljon dokkareita, ja mun lempparit eli National Geographicin dokumentit löytyy nykyään myös Viaplaystä!!

Leffoista puolestaan mun katselulistalla on hiljattain lisätyt Vice (Jossa näyttelee Christian Bale, ahh!) ja Idän pikajunan arvoitus sekä ajankohtaisesti Halloweeninä valikoimiin tuleva Halloween -se on tietysti pakko katsoa silloin!

Nyt kesän jälkeen on muutenkin tehnyt taas mieli vetäytyä vähän enemmän kotiin viikonloppuisin, joten Viaplay on ollut tavallistakin ahkerammassa käytössä. Vaikka onkin ihanaa käytä viikonloppuna syömässä, drinksuilla ja näkemässä kavereita, on silti ihan parasta myös käpertyä illalla poikaystävän kainaloon katsomaan hyvää leffaa herkkujen kera, villikset jalassa. ♥︎

 

Arvonta!! Arvon yhdessä Viaplayn kanssa yhden 2kk lahjakortin Viaplaylle. Osallistut arvontaan kertomalla mulle mikä on sun #VIELÄYKSI sarja (tai vaikka leffa) Viaplayltä, eli minkä ohjelman vuoksi sä skippaisit kotityöt? Ainakin sen ”yhden tunnin” ajaksi…. 😉 Arvonnan tarkat säännöt löytyvät täältä.

With love, Silja


tiistai 17. helmikuun 2015

Waterland 2015 arvonta

*Yhteistyössä Waterlandin kanssa

Ihan ekat isot bileet missä oon ikinä ollut, oli vuoden 2012 Pacifiquet Espoon Serenassa. Olin odottanut kyseisiä bileitä monta kuukautta kuin kuuta nousevaa, ja pari päivää ennen tulin pahasti kipeäksi. 😀 Halusin tietysti silti mennä, ja onneksi menin sillä ilta oli ihan ikimuistoinen. Uniikit puitteet, iloisia ihmisiä ja hyvää musiikkia – mitä muuta voi täydelliseltä bileillalta toivoa?

428749_10150685991029521_1065369789_ncollage1419389_10150681661804521_1971071660_n

Sittemmin järjestäjien päässä on tapahtunut hieman muutoksia, ja nykyisin nää ”samat” bileet kulkee jo toista vuotta nimellä Waterland. Tänä vuonna mä oonkin siis suuntaamassa ensimmäistä kertaa Waterlandeihin, ja voin kertoa että odotukset on aika korkealla! 😉 Jos totta puhutaan, on venaillut kyseistä tapahtumaa jo jonkun aikaa.. Ja mullahan on tunnetusti nyt jo hirveä stressi bikineistä sun muista jutuista, sillä tuolla jotkut oikeesti panostaa ”asuunsa”. Siksi haluaisinkin tänä vuonna laittaa päälle jotain vähän spessumpaa, enkä vaan niitä ihan perus bikineitä. Tai siis joo, bikinit laitan tietysti, mutta niiden kanssa pitää keksiä jotain siistiä. 😛 Mulla on muutama juttu jo mielessä, ja bikineitäkin on tällä hetkellä jo 3kpl varattuna kyseistä tapahtumaa varten. Voi olla että päätän vasta just ennen lähtöä mitkä niistä sitten laitan.. ;D

Sain ilokseni myös tänne blogin puolelle lippuja arvottavaksi, eli yksi onnekas voi voittaa itselleen 2kpl lippuja Waterlandeihin perjantaille 13.3.! Ei tarvii mitään sen ihmeempiä perusteluja, riittää että kommentoit toimivan sähköpostiosoitteen! 🙂 Huom! Tapahtuma on K18.

With love, Silja


maanantai 08. joulukuun 2014

3 different outfits with SOREL boots

Muistatteko kun tässä Indiedaysin ja SORELin yhteistyökampanjan postauksessa esittelin teille kahdet testiin saamani kengät? Valitsin itselleni testiin yllänäkyvät Medina II ja Slimshortie blanket bootsit, ja nyt sain vielä tehtäväkseni stailata ne kolmeen mun näköiseen asuun!

Ensimmäinen asu on mulle aika perus arkipäivän asu, kun ei ole mitään sen kummempia menoja. Rento pitkä paita, sukkahousut, pitkä&lämmin neule sekä nahkatakki. Itse en edes keksi tähän asuun hirveesti muita kenkävaihtoehtoja kun bootsi-malliset kengät, sillä ne tuo asuun sitä jotain. =) SORELin bootsit on täydelliset näihin vesi ja loska säihin, sillä ne ovat laadukkaat, vedenkestävät ja hyvät jalassa!

Tämä seuraava asu on myös aika casual, mutta juuri sellainen jonka voisin pukea päälle esim. kaupungille kun olen menossa treffaamaan frendejä tai vaikka syömään. Tyylikkäät korolliset kumpparit ovat naiselliset ja bootsien tavoin erittäin käytännölliset näihin meidän sääolosuhteisiin. ;D Mun mielestä näitä saa tuijotella aika kauan, ennen kuin hoksaa niiden olevan kumisaappaat!

id-kuvaKolmas ja viimeinen asu on sellainen jota käyttäisin koulussa. Mukavat farkut, ruutupaita sekä neule jonka voi ottaa helposti pois tarvittaessa. Mä kävelen aina kouluun ja takaisin, joten kenkien tulee tietysti myös olla mahdollisimman mukavat. 😛

Indiedaysin ja SORELin kampanjaan kuuluu myös lukijakilpailu, jossa teillä on mahdollisuus voittaa itsellenne omavalintaiset kengät SORELin mallistosta! 🙂 Voit osallistua mukaan tykkäämällä lempi kenkäparistasi kampanjasivulla (täällä). Lisää kenkä -juttuja löydät instagramista @SORELfootewar ja #SORELstyle sekä facebookista.

With love Silja


keskiviikko 12. marraskuun 2014

All That Glitters? +Arvonta

Olen mukana Indeidaysin ja Seppälän ihanassa kampanjassa, jonka mukana pääsin tutustumaan Seppälän pikkujoulukauden juhlamekkoihin sekä asusteisiin! Tämä on osa Seppälän More party for less –kampanjaa, joka on käynnissä kaikissa Seppälä-liikkeissä marraskuussa 10.-23.11. Koska pikkujoulukausi on aina täynnä paljetteja ja glitteriä, olin tietenkin tästä mahdollisuudesta super innoissani, rakastanhan kaikkea kimaltavaa ja näyttävää.. 😉 Tarkoituksena oli löytää asu alle kuudellakympillä, ja sehän oli suht’ helppoa, sillä naisten juhlamallisto oli -20% alennuksessa! Lisäksi kaikki rintaliivit olivat nyt vain 12,95€, joten ehkä jotain lähti mukaan myös alusvaatepuolelta…

Mä itse luotan tunnetusti lähes aina mustaan, ja Seppälän tarjonta oli kuin mulle tehty. Valikoimassa oli paljon mustaa, mutta kuitenkin erilaisia tekstuureita ja yksityiskohtia, ettei asu jää turhan tylsäksi! Paljetteja, pitsiä, hapsuja = big love!! Ps. You can never go wrong with a little blck dress!

id-kuva

Sovittelin muutamia eri vaihtoehtoja, ja ihan ensimmäisenä mun huomion kiinnitti tämä alla näkyvä mekko. Oon etsiskellyt juuri tälläistä jo jonkun aikaa, sillä kireät ”makkarankuori”-mekot ei välttämättä ole aina kamalan juhlavia. Mekko oli kuitenkin pienimmästä mahdollisesta koosta huolimatta mulle hieman liian suuri, joten jatkoin sovittelua!

Seuraavana sovitukseen valikoitui yksi mun lemppari juhla-asu, eli jumpsuit! Mä en oo ihan hirveen kova tyttö käyttämään mekkoja, sillä mulla on helposti vähän alaston olo – joten juhlallinen haalari on aina hyvä valinta! Jumpsuit päällä ei myöskään tarvitse palella yhtä paljon taksijonossa, haha! ;D Rakastuin tässä eritoten tohon aivan ihanaan selkäosaan,  joka ei kuitenkaan ole niin syvä että tarvitsisi miettiä sitä iänikuista rintsikka-ongelmaa! Tässä vaiheessa tää oli mun ykkösvalinta, mutta päätin kuitenkin kokeilla vielä yhtä mekkoa..

Ja onneksi kokeilin, sillä heti tän päälle vedettyäni koin rakkautta ensisilmäyksellä!! Joo, tiedän mitä just hetki sitten kirjoitin niistä ”makkarankuorista” mutta pitkät hihat ja ei mikään ”ihan vesiraja” helma teki tästä just eikä melkeen täydellisen mulle. Vaikka suunnistin Seppälään paljetit mielessäni, lähdin kotiin kassi täynnä hapsuja! 😀 Rakastuin niin palavasti noihin hihoihin, ettei mitään järkeä – niissä on jotain vähän erillaista niiden ainaisten paljettimekkojen rinnalle. 🙂 Parasta tässä mekossa on kuitenkin se, että sen voi stailata erilaisia asusteita käyttäen moniin eri tilaisuuksiin! Mekko on Link:in mallistosta, ja maksoi 29,90€.

Lisäksi ostin saamallani lahjakortilla vielä ihanan alusvaatesetin! En ollutkaan ennen törmännyt ”wetlook” rintsikoihin tai stringeihin, joten olin ihan innoissani haha! Livenä ne näyttävät jopa nahkaisilta, mutta en valitettavasti tällä kertaa kuvannut niitä päällä.. ;D

Ja hei, kertomalla mulle kommenttiboksissa mikä näistä kolmesta vaihtoehdosta on sun mielestä hienoin, osallistut mukaan Seppälän 60€ arvoisen lahjakortin arvontaan!! Lahjakortin voittaja julkistetaan ensi viikon keskiviikkona, eli 19.11!

Myös Instagramin puolella on 3kpl lahjakortteja jaossa, eli jos haluat osallistua mukaan myös tähän, käy sovittamassa sinulle mieluisinta asukokonaisuutta Seppälässä, ja tägää kuva asustasi @seppalaofficial ja #seppalaparty! 🙂 Instagram arvonnan palkinnot jaetaan 24.11, eli kaikki 23.11. mennessä osallistuneet ovat mukana arvonnassa!

With love, Silja