Heippa blogi, mulla on ollut niin ikävä sua! 😍 Viime viikot on menneet aivan älytöntä vauhtia, ja mulla on ollut hirveästi kaikkea kivaa tekemistä. Ehdin myös olla reilu viikon verran tosi kipeänä, ja siitä lisää alempana. Ajattelin kuitenkin hieman pohjustaa tätä postausta, koska tuli heti otsikosta niin negatiiviset vibat. Ehkä ärsyyntyminen on vähän kärkkäästi sanottu, mutta halusin listasin pari asiaa jotka mua on viimeaikoina harmittaneet muutamaan otteeseen. Koen että oon nykyään tosi laid back enkä useasti kerää kierroksia mistään, mutta nyt tekee kuitenkin mieli avautua näistä asioista:

Negatiiviset ihmiset! Jatkuva asioista huonon puolen etsiminen, valittaminen ja naama nurinpäin oleminen on niin äärettömän kuluttavaa – paitsi tälle ihmiselle itselleen, myös läheisille. On ollut myös todella inhottavaa huomata että joku ihminen joka on sulle tärkeä, on todella negatiivinen. Mä en ikinä tuomitse ketään, mutta oon tullut tälle oikeasti allergiseksi enkä pysty pitämään sellaisia ihmisiä enää mun lähipiirissä.

Koen että olin nuorempana itse myös jossain määrin negatiivinen, ja mietin usein että ”miks mulle käy näin”, otin herkästi asioista itseeni ja elämä tuntui epäreilulta. Ikinä ei oikeen ollut hyvä olla.. Mun entinen poikaystävä huomautti mulle tästä ja sai mut katsomaan peiliin sekä muuttamaan omaa asennetta ihan koko maailmankaikkeutta kohtaan. Se on ollut paras juttu mitä oon ikinä tehnyt, voin niin paljon paremmin ja elämä tuntuu kevyeltä. Vähän kuin ois rakastunut koko aika – tai siis niin oonkin, rakastunut mun omaan elämään. ♥︎ Life is what YOU make it, perus arkikin voi olla oikeasti ihanaa.

Nirsoilu! Mun mielestä ruokien suhteen nirsoilu nuorena on osa kasvamista (olin itse myös aika nirso teininä), mutta ei hitto että meinaa keittää yli kun aikuinen ihminen valittaa ääneen ruuasta eikä suostu maistamaan uusia juttuja. En ikinä kommentoi tätä asiaa kenellekkään jonka huomaan näin tekevän, mutta pään sisällä tekis vähän mieli ravistella. Enkä meinaa sitä että itse tykkäisin kaikesta ruuasta tai olisin aina täysin ennakkoluuloton, mutta siinä vaiheessa jos alkaa olla pitkä lista kaikkea mitä et suostu syömään tai halua maistaa, niin sanoisin että jotain on pielessä. Ihan sairaaan ärsyttävää koittaa löytää yhteistä lounaspaikkaa tai käydä syömässä ihmisen kanssa jolle ei kelpaa _mikään_. Miksei voi avoimesti kokeilla uusia juttuja, joskus voi yllättyä positiivesti ja saada elämään uusia elämyksiä.

Kipeänä oleminen! Mä en vaan voi uskoa sitä, että miksi olin toisen kerran lähes kuukauden sisään influenssassa. Ei siis mitään pikku nuhaa vaan full on korkea kuume viikon ajan! Syön nykyään todella terveellisesti ja huolehdin kaikin tavoin siitä etten vaan olisi alttiina millekkään taudeille, ja silti onnistuin kaksi kertaa ihan peräkkäin!! Toinen huomio tämän suhteen on se, että en oo ikinä syksyllä/talvella kipeänä, vaan ainoastaan keväisin. Sen takia oon kiinnittänyt tänä keväänä vielä extra huomiota siihen etten vilustuta itseäni vähissä vaatteissa. En tiedä mitään niin mälsää kuin olla hyvillä säillä kipeänä. Onneksi nyt oon jo tervehtynyt, mutta silti ihmettelen miten onnistuin tässä..

Vaikka postaus olikin tällä kertaa negatiivis-sävytteinen, toivon että sulla on ollut aivan ihana startti uuteen viikkoon. Itse pidän huomenna ”etäpäivän” koulusta, haha ja teen tehtäviä kotona aamupäivän. Sitten suuntaankin vapun viettoon! Mulla ei ole oikeastaan mitään kovin lukkoon lyötyjä pläänejä vielä, muutama oman perheen vappuperinne ja paras ystävä seurana. Odotan innolla!

With love, Silja

Oon aina ollut enemmän seurustelevaa tyyppiä, kuin että nauttisin sinkkuelämästä. Voisin sanoakkin että oon seurustellut koko mun elämän ajan, enkä oikeastaan oo ollut sinkkuna kuin ehkä reilu puolisen vuotta ja silloinkin tapailin yhtä kundia. Tämä siis ennen viimeisimmän parisuhteen loppua viime keväänä. Nyt oon ollut sinkkuna parin kuukauden päästä jo vuoden (WTF!?!?!) ja vitsit, että oon nauttinut tästä. :D

Uskoisin että muutos on tapahtunut ennenkaikkea mussa itsessäni. Oon nykyään niin sinut itseni kanssa ja mun on tosi hyvä olla. Tuntuu että elämä on balanssissa, niin ei oo tarvetta väkisin löytää miestä elämään tuomaan sisältöä ja ”tekemään mut onneliseksi”. Uskon enemmänkin että joku kiinnostava ihminen tulee vastaan sitten joskus jos/kun on tullakseen, eikä mun tarvii etsiä ketään – en tarvitse nyt ketään.

Kun erosin ensimmäisestä poikaystävästäni 2014 vuoden lopussa, olin vielä aika hukassa ihmisenä. Eikä se nyt varmaan sinänsä ole mikään ihmekkään, kun olin silloin vasta 18-vuotias. Yhtäkkiä jäinkin ensimmäistä kertaa kunnolla yksin asumaan omaan kotiin, mulla oli paljon velvollisuuksia jne. Sanoisin että 18-vuotiaana on kuitenkin vielä ihan lapsi, ja ehkä se oma minäkuva sekä elämäntietämys ei ollut vielä kumminkaan kovin laajaa. Myönnän että mua vähän pelotti se aikuisten elämä vaikka olin mukamas elänyt sitä jo useamman vuoden. En oikein osannut olla yksin… Tutustuinkin sillon tosi paljon uusiin ihmisiin, joista iso osa on edelleen mun elämässä, ja lisäksi kävin jonkun verran treffeillä. Olihan se nyt 18 – 19-vuotiaasta tosi coolia, kun julkkismiehet pyyteli treffeille (hahaha), niin menin sitten väkisin. Ne treffit kyllä jäi mun puolelta siihen yhteen tai kahteen kahvitteluun aina. :D Oli sitten vaan helpompi tapailla yhtä kivaa kundia, vaikkei halunnutkaan seurustella.

Kuvissa 18v baby-Silja 2014 :D

Deittailun suhteen oon kyllä edelleen ihan samanlainen kuin sillon – inhoan sitä. Mutta erotuksena nykyään se, että en koe enää sitä tarvetta käydä missään treffeillä, oon siis ihan loner. :D Oon tässä lähemmäs vuoden aikana käynyt nyt kaksi kertaa treffeillä, ja kummatkin itseasiassa Tinderin kautta joskus viime syksynä haha. Kummistakaan treffeistä mulla ei sinänsä oo mitään pahaa sanottavaa, mutta toiset jäi kyllä suoraan niihin ekoihin treffeihin. Toista kundia oon tapaillut välillä, mutta oikeastaan enemmän kaverina. :)

Multa kysytäänkin tosi paljon että käytänkö mä Tinderiä ja siis mulla on se tälläkin hetkellä, en vaan oikeen osaa käyttää sitä. Mun mielestä se on siis ihan mahtava keino tavata ihmisiä, mutta kun mulle merkkaa vaan niin paljon enemmän luonne ja sellanen henkinen yhteys kuin toisen ihminen ulkonäkö, niin koen sen vähän haasteelliseksi. Niiden pelkkien kuvien perusteella on niin vaikea arvioida millainen se toinen ihminen on oikeasti, enkä jaksa juosta treffeillä. Eli joo, mulla on tinder mutta en käytä sitä. Ehkä pitäis suoraan poistaa se?

Pakko vielä kertoa tämä, nimittäin tossa yksi viikonloppu tapahtui myös jotain historiallista: mä juttelin baarissa yhden miehen kanssa, ja vaihdettiin jopa numeroita (ensimmäinen kerta ikinä). Mun parasystäväkin oli ihan järkyttynyt tästä, sillä mä oon se joka juoksee aina karkuun, jos joku koittaa edes tulla pokaamaan. Mutta jotenkin kiinnostuin vähän, ja koin että meillä myös klikkasi hyvin. No, odotelin sitten seuraavana päivänä että tästä miehestä kuuluu jotain, ja hän sitten soittikin mulle aamusta että ”Niin, unohtu muuten kertoa että mulla on tyttöystävä, mutta kiinnostaisko sua silti nähdä”! :))) Sinne meni siis viimeisetkin luoton rippeet miehiin, hahahaha. Nyt voin varmaan olla toisen vuoden sitten treffaamatta ketään. :D

With love, Silja