tiistai 10. joulukuun 2019

Mieleinen joululahja -video!

Kaupallinen yhteistyö: Cocopanda

Onko sinun vaikea keksiä lahjaa poikaystävälle? Parhaalle kaverille? Veljelle? Takuunvarmasti onnistunut ja persoonallinen joululahja on henkilökohtainen hemmottelupaketti, johon olet itse miettinyt ja kerännyt kyseiselle henkilölle sopivia kauneudenhoito/hemmottelu -tuotteita. Oon itse totetuttanut tätä kyseistä joululahjaideaa esimerkiksi isälleni, jolla yksinkertaisesti on ihan kaikkea – hänelle käytännöllisten ja budjetissa pysyvien lahjojen ostaminen on näin ollen todella hankalaa!

Hemmottelupaketissa voi olla hyvin ihan mitä mieleen juolahtaa, kauneustuotteiden lisäski mukaan voi sujauttaa vielä vaikka tyypin lempiherkkuja. Lahjan voi helposti toteuttaa joko pienemmällä budjetilla, tai sinne voi ostaa enemmänkin laadukkaita juttuja – parasta on että saat itse päättää ihan kaikesta ja tehdä lahjasta juuri antajansa näköisen. ♥︎ Kenelleppä ei tulisi tälläisestä persoonallisesta lahjasta niin hyvä mieli?!

Kokosin myös Cocopandan valikoimista parille kaverille sekä poikaystävälle joululahjaksi pienet hemmottelupaketit ja ajattelin esitellä ne teille tällä kertaa videon muodossa. Pidemmittä puheitta tsekkaa video, ja nappaa talteen vinkit mikäli joululahjoja on vielä ostamatta! Mikäli video ei toimi upotettuna blogissa, näet sen myös täältä.

Linkit kaikkiin videon tuotteisiin:

Maybelline SuperStay Matte Ink – Visionary täältäBiovene Black Peel-Off Mask Men täältäKocostar Princess Eye Patch täältä /Ardell Glamour Fashion Lashes – Wispies täältäShelas Meikkivoidesivellin- Nestemäinen täältä /Cutrin Bio+ Energy Boost Shampoo for Men täältäNYX Professional Makeup Lid Lingerie Shadow Palette täältäMakeup Revolution 32 Ultra Eyeshadow Palette – Flawless Matte 2 täältäKocostar Foot Peeling Pack täältä

 

Huom! Kannattaa tsekata myös Cocopandan vuosittainen joulukalenteri, sillä siellä arvotaan jouluun asti joka päivä yli 300€ arvoinen tuotepaketti!! Lisäksi Cocopandan sivuilta löydät vielä oman joululahjaidea-sivun mikäli mun vinkit eivät uponneet. 😉

With love, Silja


maanantai 19. marraskuun 2018

Lemppari kosmetiikka uutuuksia!

Pitkästä aikaa vähän kauneusjuttuja!! Ajattelin kerrankin tälleen ihan vaan spontaanisti esitellä sekä kertoa teille parista uudesta jutusta, joista mä oon itse tällä hetkellä todella innoissani. 🙂 Kaikissa kosmetiikka jutuissa tykkään tällä hetkellä tosi paljon sellaisesta luonnollisen näköisistä lopputuloksesta, ja se ehkä käy tästäkin postauksesta ilmi.

Mun isoimpana haaveena olis tällä hetkellä saada naaman iho sellaiseen kuntoon ettei tarvitsisi käyttää meikkivoidetta _ollenkaan_, mutta aina tiettyyn aikaan kuusta mun naama niin sanotusti räjähtää, joten toistaiseksi on tarvinnut vielä turvautua meikkeihin. 😀 Ehkä jonain päivänä…

Ekana pari meikkipussin uutuutta, jotka on nyt olleet käytössä päivittäin. Ostin ton Urban Decayn Naked Skin meikkivoiteen ehkä reilu kuukausi takaperin, ja se on ollut siitä asti mun ihan lemppari. Ainoa miinus mulle on ollut se että kun mun iho on aavistuksen pintakuiva näin talvella, se saa välillä ihon näyttämään vähän kuivemmalta. Pitää muistaa hyvä kosteutus. 🙂 Hinta oli Stockkalla muistaakseni jotain 40€ luokkaa, ja tää tuntuu todella riittoisalta.

Sokoksen sivuilla siitä kerrotaan näin; ”Kevyt nestemäinen meikkivoide. Peittävyyttä ilman kompromisseja! Meikkivoide tuntuu kasvoilla erittäin kevyeltä ja luo upeasti hehkuvan, virheettömän, semi-matan lopputuloksen. Optisesti häivyttävät pigmentit häivyttävät ihon virheitä välittömästi vähentäen kiiltoa ja jättäen upean soft focus -efektin, joka näyttää ammattimaisesti kuvakäsitellyltä.”

Viime perjantaina sain Elloksen PR-lahjasta testiin myös ton Lumenen Instant Glow ns. bb-voiteen, joka mun on itse pitänyt jo jonkun aikaa ostaa, sillä oon kuullut siitä niin paljon hyvää. Oon kokeillut sitä nyt muutamana päivänä, ja tykkään ihan sairaasti. Se ei peitä mitään näppylöitä, mutta kosteuttaa ja tasoittaa hieman ihon sävyä. Tulee tosi terveen ja kuulaan näköinen naama.

Kaikki erilaiset kosmetiikkaboksit on  teille varmasti jo ennestään tuttuja, mutta mä oon saanut nyt pari kertaa Lookfantasticilta heidän Beauty Boxin. Oon tykännyt näistä oikeasti tosi paljon, sillä siellä ei tule mitään perus ”suomalaisia tuotteita” vaan oikeasti erilaisia tuotteita ja kivoja brändejä. 🙂

Lisäksi heillä on välillä myös limited edition erikoisboxeja, kuten kuvassa näkyvä MACin boxi joka tuli hetki sitten. Jokainen tuote tuolta oli sellainen joka pääsi mulla käyttöön! Näitä Beauty Boxeja saa tilattua täältä, mikäli kiinnostuit. 🙂

Mä oon ihan full-on hajuvesifriikki, ja niitä löytyykin kaapista aikamoinen kokoelma. 😀 Tämän uutuuden Cacharelin Yes I am -tuoksun löysin hetki takaperin kun järjestelin mun kaappeja. Oon siis saanut sen jostain PR-lahjana ja unohtanut olemassaolon kokonaan, mutta nyt avasin sen ja pakko sanoa etten muista koska oisin viimeksi rakastunut johonkin hajuveteen yhtä palavasti. Tein pientä taustatutkimusta, ja esim. Teen Vogue oli kirjoittanut että tämä kyseinen tuoksu on ollut Ranskan Sephora myymälöiden myydyin hajuvesi. 😉

Tuoksu on aika voimakas, ja mun mielestä ehkä enemmän iltatuoksu. Tää on jokatapauksessa ehdottomasti mun tämän talven lemppari. Kandee käydä tuoksuttelemassa. Sokoksella hintaa on nettikaupan mukaan 40€ / 30ml, ja lukee että Säkenöivä ja vaikuttava tuoksu, jossa yhdistyvät mandariinin ja vadelman vivahteet ambran ja valkoisten kukkien kanssa”.

Viimeisin juttu ei oo mikään tuote, vaan oon ruvennut haluamaan tosi luonnollisia kulmakarvoja. Mun lemppari ig tili kuuluu kuvien tytölle eli Ida Sjunnessonille (@idasjunnesson) ja mun mielestä hänen kulmakarvat on to die for (ulkonäön ja tyylin lisäksi) :(((! Mun kulmakarvat varmasti kasvais aika kivasti tohon malliin, mutta oon niin kärsimätön kasvattamaan niitä ja se välivaihe on ihan kamala, haha! Mitä ootte mieltä, sopiskohan mulle??

With love, Silja


tiistai 01. toukokuun 2018

Erilainen Gaalameikki

*Kaupallisessayhteistyössä Bronx Colors

Mä käytän nykyään todella harvoin vahvaa meikkiä, mutta pari viikkoa sitten ennen Indiedays Blog Awardseja meillä oli mahdollisuus halutessaan ottaa laittautumisen suhteen hieman iisimmin, ja istua suoraan meikkaajan tuoliin. Totta puhuakseni mä rakastan aivan yli kaiken olla meikattavana, ja usein annan meikkaajalle aivan vapaat kädet, sillä on kiva kokeilla erilaisia lookkeja. Tällä kertaa kuitenkin tiesin tasan mitä halusin, ja ihana Bronx Colorssin meikkitaiteiljia Katarina loihti mulle aivan upean gaalameikin.

Tämäkin meikki oli kuitenkin mun oman mukavuusalueen ulkopuolella, sillä olin keksinyt että haluan tällä kertaa sinisen smokey eye -tyylisen silmämeikin. Oon siis aina tätä ennen, pienestä asti inhonnut sinistä luomiväriä – mutta nyt kun sitä on näkynyt paljon sosiaalisessamediassa ja muodin parissa, rohkaistuin itsekkin kokeilemaan trendiä. 🙂

Bronx Colors on ihan juuri suomessa lanseerattu uusi meikkimerkki, ja heidän tuotteitaan on myynnissä Sokoksilla, Sokos Emotioneissa ja Sokos.fi-verkkokaupassa.. Saatiin myös muutamia meikkejä kotiinviemiseksi, ja sen verran mitä oon itsekkin niitä ehtinyt kokeilemaan, oon tykännyt! Myös gaalameikki oli kasvoilla tosi kestävä, ja se siis kestikin kasvoilla hyvänä läpi koko yön. Niin blogigaalan, kuin jatkotkin! 😀 Bronx Colors löytyy myös Instagramista, mikäli haluatte käydä tsekkaamassa; @bronxcolorsfinland!

id-kuva

Kuvat : Anni Korhonen 

Saan myös yhdessä Bronx Colorssin kanssa arpoa yhdelle onnekkaalle 5o€ arvoisen tuotepaketin, ja voit osallistua mukaan kertomalla mitä tykkäät mun meikistä! Uppoaako sininen meikki suhun? 😉 Kilpailun tarkat säännöt löydät täältä, ja aikaa kilpailulle on 7.5. saakka! Paljon onnea arvontaan! ♥︎

With love, Silja


tiistai 06. maaliskuun 2018

24 hours with Urban Decay

Heippa murut! ♥︎ Moni teistä varmaan seurasikin perjantaina mun Insta Storyn puolella mini reissua Leville, jossa olin muutamien muiden bloggaajien kanssa Urban Decayn kutsumana. Koska mun perjantai oli kokonaisuudessaan todella kiireinen, en oikeen kerinnyt pohjustaa tän reissun tarkoitusta sen enempää, ja siksi ajattelin vielä tehdä oman postauksen meidän reissusta.

Oltiin tosiaan testaamassa tyttöjen kanssa juuri lanseeratun All Nighter peite- ja meikkivoiteen kestävyyttä kasvoilla, sillä tuote lupaa pitää naaman kuosissa koko bileillan ajan. Wow! Olin saanut etukäteen kotiin ison lähetyksen UD:n meikkejä, ja tein niillä koko meikin kotona ennen lähtöä keskustaan. Me ei oltu saatu etukäteen mitään infoa seuraavan vuorokauden tapahtumista, joka oli tosi jännittävää. Myönnän että mä oon ehkä sen verran ”kontrollifriikki” että tuskailin aika paljon tän asian kanssa. Toisaalta oli kuitenkin aivan ihanaa päästää kunnolla vapaalle ja odottaa jännityksellä mitä kaikkea aktiviteettiä meille on keksitty. 🙂

Yllä näkyy millaiseen meikkiin mä päädyin (ilman huulimeikkiä), ja pelasin tällä kertaa aika varman päälle sillä käytin monia tuotteita ensimmäistä kertaa. Ajattelin että voisin tehdä teille jonkun erillisen meikkipostauksen näitä tuotteita käyttäen, sillä löysin itselleni monia uusia suosikkeja sekä sain reissussa hyviä vinkkejä meikkien käyttöön!! Meidän ensimmäinen rasti oli Helsingin Stockmannin UD-pisteellä, jossa UD:n tytöt teki meille huulimeikin. Mä valitsin itselleni tuon oikealla olevan aika luonnollisen värisen Vice huulipunan sävyssä Naked.

Seuraavaksi lähdettiin kävelemään Kauppatorille päin, ja päädyttiin Escape Roomiin. Vitsi olin innoissani tästä, sillä oon pitkään jo halunnut päästä kokeilemaan sitä!! Meillä oli ihan huikea tiimi täällä, ja päästiin kuin päästiinkin pois! 😉 Aikaa jäi tosin vain 3 minuuttia, sillä vikassa tehtävässä sujui varmaan puoli tuntia.

Seuraavaksi meitä olikin ovien edessä odottamassa pitkä valkoinen limusiini, jolla lähdettiin ajamaan kohti…… Helsinki-Vantaan lentokenttää!!! Tässä vaiheessa jännitys alkoi tiivistyä porukassa entisestään, ja mietittiin kaikki yhdessä että mikä voisi olla määränpää?!

Kentällä saatiin kaikki liilat kirjekuoret, josta selvisi reissun lopullinen määränpää.. Me lennetään KITTILÄÄN, eli määränpää olisi todennäköisesti Levi? Olin aiemmin päivällä sanonut Natalialle että en kestä jos mennään Hulluun Poroon kuuntelemaan jotain live musiikkia…. Natalia tsekkasi äkkiä Hullun Poron esiintyjät, ja tänään siellä olikin juuri perjantaina esiintymässä JVG! omgggg!

Leville päästyämme mentiin kuitenkin ensin syömään. Meille oli varattu ihana oma kabinetti Jängällä nimistestä lappiravintolasta, ja ruoka oli niin hyvää. Kuvassa näkyy alkupalana ollutta siikaa parilla eri tavalla. Pää ruuaksi oli vielä riekkoa parilla eri tapaa, ja jälkiruoka syötäisiin muualla…. Mutta missä? Kello oli tässä vaiheessa jo aika paljon, ehkä jotain yhdentoista luokkaa.

Ravintolasta lähdettiin kävelemään jälleen tuntemattomaan määränpäähän, ja päädyttiin yllätys yllätys Hullu Poro Arenalle!! Ei vitsi olin tässä vaiheessa iloinen, sillä pystyi olemaan aika varma että päädytään katsomaan JVG:tä. Mä harvoin fanitan ketään bändejä tai artisteja, mutta JVGtä oon halunnut päästä kuuntelemaan livenä niin pitkään kuin muistan. Meille oli varattuna oma upea aitio täydelliseltä paikalta keikan seuraamista varten. Eikä siinä vielä kaikki, vaan aitio oli täynnä jälkiruokaa ja juomia – oli karkkibuffaa ja kuppikakkuja jne.

id-kuva

Keikka oli ihan super hyvä ja tunnelma mimmien kanssa oli aivan katossa. Noin hauskaa iltaa mulla ei oo ollut aikoihin! 🙂 Tanssittiin koko ilta ja yö, sekä laulettiin ja huudettiin äänet käheäksi. 😀 Tutustuin myös pariin uuteen ihmiseen ja koko reissusta jäi niin hyvä fiilis. Osa porukasta lähti pian keikan jälkeen jo nukkumaan, mutta jäätiin sitten vielä muutamien tyttöjen kanssa jatkamaan iltaa. Löydettiin itsemme mm. laulamasta Britney Spersin Hit me baby one more timea karaokessa…….

Nää viimeiset kuvat tuskin paljon selittelyjä kaipaa…. Sängärin kautta lähdettiin sitten joskus ehkä puoli kolmen aikaa hotellille päin, ei ehkä tästä sen enempää. ;D Seuraavana päivänä käytiin vielä siellä Game of Thronesin lumi/jäähotellissa, mutta pakko myöntää että itse olin sen verran kamalassa olotilassa, etten ihan hirveästi jäänyt siitä kokemuksesta käteen. Jännä juttu sinänsä, koska en juonut mitenkään paljon edellisenä iltana. Jostain syystä mun kroppa ei silti tykännyt siitä ollenkaan.. 😀

Ihan super iso kiitos vielä Urban Decayn tiimille joka oli järjestänyt meille tämän upean reissun – ehdottomasti yksi parhaiten järjesetyistä ja hauskimmista blogireissuista jolla mä oon ollut. Uskon että meidän hyvä fiilis ja illan tunnelma välittyi teillekkin Insta Soryjen välityksellä? Niin ja UD:n All Nighter meikkivoide sekä peitevoide läpäisivät testin!! Mä kävin ainoastaan yhden kerran illan aikana korjaamassa meikkiä, joka näytti vielä neljän aikaa aamuyöstä todella hyvälle!

With love, Silja


maanantai 29. tammikuun 2018

My Holy Grail Beauty Products

Hello, toivottavasti sinne kuuluu hyvää! Mä oon ollut tänään vähän kipeänä mun vatsaongelmien takia, mutta tilasin juuri sen uuden kameran josta aiemmin kirjoittelin, ja nyt oon ihan innoissani koko päivän tsekkaillut sähköpostia, että koska tulee ilmoitus ”tuote on lähetetty”! Hahah! Onko muita jotka ei malta odottaa nettishoppailujaan, mä oon ainakin ihan super kärsimätön niiden suhteen..? 😀

Mun onkin pitänyt pitkään jo kuvailla teille mun omia suosikki kauneustuotteita tänne blogiin ja nyt sain vihdoin kuvattua ne teille. Postauksen ulkoasu ei oo mikään silmiähivelevän esteettinen, sillä toi ulkonaoleva harmaus jotenkin siirtyi kuviin asti ja niistä tuli muutenkin tosi tylsiä. Ajattelin kuitenkin nyt julkaista kuvat tälläisenään ja koitetaan keskittyä postauksessa enemmänitse tuotteisiin kuin kuviin, tällä kertaa. 😀 Postaus ei ole siis mitenkään sponsoroitu vaan valitsin sellaisia tuotteita joihin oon itse ollut oikeasti tosi tyytyväinen, siksi tässä ei todellakaan ole paljoa tavaraa mukana.

Pakko kuitenkin mainita että koska bloggaajana tuotteita tulee aina tosi paljon testiin, niin näistäkin muutama tuote on saatu testiin, eli en ole niitä itse ostanut. Nämä tuotteet on kuitenkin merkattu tuttuun tapaan pienellä tähdellä *, mutta ne on silti tuotteita jotka myös itse ostaisin. 🙂

Ensimmäisenä yksi mun luottotuote mitä tulee ihonhoitoon; Dermalogican Daily Microfoliant -kuorinta. Tää on ihan must have -tuote ainakin mulle, enkä itseasiassa oo ikinä kuullut tästä mitään huonoa. Ainoa miinus puoli tavallaan itselle on tuotteen kova hinta, mutta tää kyllä kompensoituu taas riittoisuudella. En edes muista kuinka kauan tämä purkki on mulla nyt ollut käytössä, mutta tuotteen käyttöiäksi on merkitty 2 vuotta, ja sanoisin että kohta ollaan lähellä. 😀

Kyseinen tuote on siis mikrokuorinta kasvojeniholle, jota voi sen erityisen koostumuksen ansiosta käyttää ihan päivittäin toisin kuin muita kuorintoja. Itselläni huomaan vaikutuksen kirkkaampana ja pehmeämpänä ihona. Daily Microfoliant ei sisällä keinotekoisia hajusteita tai väriaineita ja sopii mun tietojen mukaan ihan kaikille ihotyypeille.


id-kuva

Sitten kaksi lempparia Diorilta! Ylempänä One Essential* detox seerumi kasvoille, joka siis poistaa iholta kaikenlaisia saasteita, myrkkyjä jne. Tuote on mun mielestä todella tehokas, ja ihosta tuli ihan muutamien käyttökertojen jälkeen paljon kuulaampi ja freesimpi. 🙂 Tässäkin tuotteessa kovasta hinnasta hieman miinusta, mutta toimivuus on taas ihan eri luokkaa kuin mitkään muut samantyyliset kokeilemani seerumit.

Alempana Hydra Life Glow Better* -kasvonaamio/kuorinta yhdistelmä joka on ihan paras kun kasvot kaipaa hieman extra hehkua ja raikkautta. Se lupaa antaa täyteläisyyttä ja poistaa iholta myös väsymyksen merkkejä! Oon tykännyt tästä myös tosi paljon, mutta käytän tuotetta 1 x viikossa tai jos on sellainen olo että kaipaa extra freesausta. Kasvojen iho tuntuu heti raikkaammalta ja ”nuorekkaammalta”.


Näistä Bellavita* kasvovoiteista kerroinkin jo aiemmin yhteistyössä Orionin kanssa täällä, mutta ne on siitä asti olleet ainoita rasvoja joita enää käytän mun kasvoille. Kevyt päivävoide sopii hyvin meikin alle ja tosi rasvainen yövoide naamaan meikkien pesun jälkeen vaikuttaamaan yön ajaksi. Ihan täydellinen combo mun iholle ja tuotteet nousi heti ensi kokeilusta omiksi lemppareiksi. 🙂 Näiden sisältämä a-vitamiini on tosi hyväksi iholle. Suosittelen kuitenkin valitsemaan näistä sen hajusteettoman version, sillä tuoksu on himan.. vanhanaikainen. 😀 haha! Näissä on mun mielestä myös huippu hyvä hinta/laatusuhde.


Seuraavaksi hiustuotteita; Mun luotto lämpösuoja/muotoilutuote on ollut niin pitkään kun muistan Biozellin Keratin Heat and Styling Spray! Tää antaa samassa siis lämpösuojan hiuksille muotoilua varten, mutta antaa myös ainakin mun hennoille ja liukkaille hiuksille paljon volyymiä ja auttaa muotoilussa. Kiharat kestää tän kanssa mulla helposti pari päivää ja suoristetut hiukset pysyy suorina. Lisäksi tuotteessa on UV- ja kosteussuoja. Tää on myös hinta/laatusuhteeltaan ihan paras, sillä hinta on muistaakseni jotain 6€ paikkeilla!


Toinen mun luottotuote hiuksiin liittyen on jo vuosia olleet Batisten kuivashampoot. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin käyttäväni kuivashampoita välillä ihan vaan tuomaan volyymiä, joka taas kuivatti mun päänahkaa, kunnes sitten bongasin tän tuotteen takaperin!! Eli siis Oomph My Locks XXL Volume Spray, joka poistaa myös jonkun verran rasvaisuutta hiuksista, mutta se ei oo ihan niin raska päänahalle kuin perus kuivashampoot. Muistan vieläkin ekan kerran kun testasin tätä… Se ero muuten lättäniin hiuksiin, wau! 😀


Meikkien saralla taas en oo ollut tällähetkellä kovinkaan tyytyväinen mihinkään meikkivoiteeseen, mutta tää pikkuruinen MAC:in Pro Longwear -peitevoide on kulkenut mukana jo pitkään, eikä oo ikinä pettänyt. 🙂 Just hetki takaperin kun ostin taas uuden huomasin että hinta oli ehkä vähän noussut, mutta tää on kyllä myös tosi riittoisa tuote, jota oikeesti tarvii ihan super vähän. Siitä tulikin mieleeni että isoin ja oikeastaan ainoa miinus tän tuotteen kohdalla on toi pumppu, josta tulee aina liikaa kerrallaan… No kai se on ihan ymmärrettävää MAC:in näkökulmasta, muutenhan yksi purkki riittäis vaikka kuinka pitkäksi aikaa. ;D


En oo myöskään ollut tyytyväinen hetkeen mihinkään ripsiväriin sen jälkeen kun mun Elizabeth Ardenin Grand Entrace Mascara loppui, mutta tämä kuvassa näkyvä Max Factorin Lash Crown* ripsiväri palautti kyllä mun uskon ripsiväreihin. Tykkään aina kokeilla uusia ripsivärejä, mutta tää on kyllä sellainen yksilö mihin oon oikeesti nyt tykästynyt! Lopputulos on tosi pitkät ja kauniin erotellut ripset, ilman että niistä tulee sellaiset paakkukasat! Tää versio on ainakin vedenkestävä, ja tosiaan vaatii myös kaverikseen sen hyvän silmämeikinpoistoaineen jotta lähtee ripsistä mihinkään. Tän kanssa voi siis ihan huoletta painaa menemään vesisateessa ja noh, näissä suomen oloissa ilman pelkoa leviämisestä. 😀


Lopuksi vielä mun lempparit huulikiillot, koska oon ihan kamala huulikiilto-addikti… Tykkään aika läpinäkyvistä tai hieman vaaleanpunaisista/nudeista kiilloista ja tässä on mun lempparit rivissä. Ensimmäisenä Essencen minikiilto jotka on ilmeisesti jotain lapsille suunnattuja ja tää tulee sellaisessa söpössä kolmen kappaleen pakkauksessa. 😀 Se pakkaus maksaa varmaan jotain parin euron luokkaa, mutta koostumus on ihan älyttömän hyvä!! Ehdottomasti mun ykkös vaihtoehto, joka saa ainoan miinuksen tietysti tosta lapsellisesta pakkauksesta ja mini koosta…

Seuraavana Diorin Addict Lip Glow Pomade* joka on vähän huulikiillon ja -rasvan sekoitus. Love it! Tän koostumus on ihana, se hoitaa huulia ja tehden niistä tosi pehmeät ja silti antaa kivan hennon värin. En keksi mitään miinusta!

Viimeisenä Elloksen oma huulikiilto joka mulla löytyykin monessa värissä. Tää on aika tahmainen kiilto mutta tykkään silti kovasti. Mulla on varmaan jokaisessa laukussa aina yksi näitä mukana, eli sellanen tosi kiva perus kiilto joka sopii hyvin sellaisenaan tai vaikkahuulipunan päälle.


With love, Silja