tiistai 22. kesäkuun 2021

Kun kaikki ei oo 100%

Wau, en oo edes avannut mun blogia sitten viime vuoden syyskuun, eikä rehellisesti ole ollut edes ikävä – hommaa on ollut töiden, koulun sekä ylipäätään vaan elämän parissa niin paljon, että hyvä kun on pysynyt itse perässä, enkä varmaan aina ookkaan pysynyt. Nyt asiat ovat vähän rahoittuneet ja lähiaikoina mulla on muutaman kerran ollut sellainen olo että haluaisin taas kirjoittaa, tai lähinnä oksentaa tänne mun kevään kuulumiset, koska tää ei oo mitään niin kaunista. Kirjoittaminen oli mulle aina tapa käsitellä asioita, oli se sitten blogiteksti tai ihan vaan itselleni muistivihkoon kirjoittaminen.

Oon kertonutkin instagramin puolella että tämä viimeinen puolivuotta on ollut mulle todella raskas, sillä elämä on ollut niin hektistä ja oli todella kova paine saada koulujutut kasaan. Nyt kun koulu jutut on loppu ja oon käynyt ”vaan töissä”, on ollut vähän enemmän aikaa hengittää. Se on kuitenkin tarkoittanut mulle myös monien ikävien asioiden kohtaamista ja käsittelyä, joita pystyin siirtämään sivuun keväällä muiden kiireiden keskellä. No arvatkaa mitä kävi? Romahdin ihan täysin. Mun pitkään poissa olleet paniikkikohtaukset tuli kertaheitolla takaisin sekä oon kärsinyt kovasta ahdistuksesta ja uniongelmista.

Mulla on ollut kyllä ihan ala-aste ikäisestä saakka aina vaikeuksia nukahtaa, mutta kun uni on tullut, niin oon nukkunut sikeästi vaikka 12h putkeen ilman mitään ongelmaa. Nyt oon kuitenkin kärsinyt jatkuvista painajaisista mikä on mulle todella epätyypillistä sekä ruvennut heräilemään keskellä yötä. Päivisin oon sitten töiden jälkeen aina niin väsynyt, etten ole pysty tekemään enää mitään muuta. Oon saattanut lykätä esim kaupassa käyntiä monta päivää vaan koska mulla ei ole ollut voimia kävellä käytännössä tien toiselle puolelle.

Onneksi havahduin tähän aika nopeasti ja oon nyt käynyt työterveyden kautta lääkärillä sekä muutaman kerran juttelemassa ammattilaisen kanssa. Oon onneksi kokenut keskusteluista hyvää vastetta ja olo on alkanut jo helpottamaan. Pakko myöntää, että mulle oli jotenkin todella iso kynnys ns. ”hakea apua”, mutta yhtäkkiä alkoi vaan tuntua vahvasti siltä että en ole yhtään oma itseni, enkä nauti asioista enää samalla tavalla kuin aiemmin. Se säikäytti mut! Lääkäri kehoitti mua aloittamaan masennuslääkityksen tähän tueksi, mutta koen että oon saanut apua sen verran ihan keskustelemisesta että en halua lähetä sille tielle, enkä usko että saisin siitä hyötyä. En missään nimessä dumaa masennuslääkitystä sillä se voi olla erittäin hyvä apu jollekkin, mutta en kokenut että siitä olisi mun tilanteessa mitään hyötyä.

Tällä hetkellä mun vointi on jo parempi, mutta koen kyllä edelleen uupumusta ja on sellainen olo ettei kaikki ole vieläkään ihan 100% hyvin. Oon kuitenkin saanut sellaisen ”hyvän olon tunteen” takaisin ja saan taas nautintoa mulle normaaleista asioista. Siksi halusin myös nyt paremmassa voinnissa avata tätä asiaa ja sanoa kaikille joilla on rankkaa ihan mistä syystä tahansa, että kannattaa hakea apua ajoissa jaksamiseen. 🙂 Mä oon itse sellainen ihminen etten kerro oikein kellekkään mun syvimpiä fiiliksiä ja tunteita, ja juuri tällä tyylillä ne voi vaan joskus kasvaa liian isoksi möykyksi. Ammattilaiselle jutteleminen silloin tälläin olisi oikeasti todella hyväksi ihan kaikille ja se antaa uusia näkökulmia sekä auttaa asioiden käsittelyssä. Se on myös loppupeleissä vielä aivan eri kuin ystävän kanssa juttelu.

With love, Silja


keskiviikko 29. tammikuun 2020

Tulevaisuuden suunnittelua

Oon aina ollut ihminen joka elää vaan päivä kerrallaan, eikä mulla oo oikeastaan ikinä ollut minkään näköisiä tulevaisuudensuunnitelmia valmiina. En osaa sanoa mistä se on johtunut, mutta itse en ainakaan ollut silloin 14-vuotiaana yläasteella valmis valitsemaan mulle sopivaa polkua opiskelujen suhteen. En oikein ymmärtänyt silloin mun valintojen tärkeyttä tai ylipäätään elämää. Enkä usko että hirveän moni muukaan ymmärtää oikeasti, 14-vuotias on vielä ihan lapsi..

Näin jälkeen päin ajateltuna olisin ehdottomasti kaivannut paljon enemmän tietoa ja apua opettajilta/opolta sekä myös omilta vanhemmiltani jatkokoulutus-suunnitelmien tekoon, mutta toisaalta olenpahan oppinut asioita itselleni uskollisesti kantapään kautta. Oon kokeillut erilaisia aloja sekä kouluja, ja löytänyt sen oman polkuni nyt myöhemmin.

Mun mielestä milloinkaan ei ole liian myöhäistä kouluttautua alalle mikä itseä kiinnosta, eikä opiskelu ole ylipäätään missään elämänvaiheessa turhaa! Oon ollut ihan äärettömän surullinen siitä määrästä ilkeitä kommentteja ja keskusteluja joita oon saanut mun opiskelujen osalta. Itse oon ainakin kannustanut nimenomaan kaikkia mun ystäviä ja tuttuja rohkeasti palaamaan koulunpenkille mikäli jatko-opinnot yhtään kiinnostaa. Jos nykyinen ala ei ole sulle mielekäs, niin uskalla koittaa jotain uutta! Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi.

Niille jotka eivät tiedä, niin opiskelen siis tällä hetkellä toista vuotta lähihoitajaksi. Mulla alkoi maanantaina hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistämisen harkka, joka on viimeinen pakollinen harjoittelu. Sen jälkeen mulla alkaakin viimeinen vuosi ja erikoistuminen sinne suuntaukseen jonne itse haluan, eli mielenterveys & päihe -puoli. Oon aina ollut hyvin kiinnostunut ihmisen mielestä, ja miksi me toimitaan niin kuin toimitaan. Lähihoitajan koulutus on mun mielestä ollut toodella hyödyllinen ja silmiä avaava, mutta itse koen että haluan oppia ja tehdä jotain vielä enemmän. Oonkin nyt alkanut jo hyvissä ajoin etsimään mulle sopivaan korkeakoulua, ja meinaan siis jatkaa mun nykyisten opintojen päätyttyä suoraan toiseen kouluun! En puhu niistä ihan vielä enempää, sillä mulla on parikin eri linjaa&koulua jotka kiinnosta. Oon selaillut paljon erilaisia avoimia työpaikkoja, ja koittanut niiden pohjalta miettiä mitä voisin oikeasti tehdä koko loppuelämäni. Ja nyt musta tuntuu että oon löytänyt ne itselleni sopivat vaihtoehdot vihdoin. ♥︎

Mulla on tällä hetkellä niin iso motivaatio päällä, ja oon super tyytyväinen mun elämään just nyt. Olin kieltämättä muutamia vuosia ihan todella hukassa… Mun mielestä on jälkeen päin ajateltuna hassua että monet ihmiset haaveilevat esimerkiksi ns. ”bloggaajan elämästä” kun ei ole mitään säännöllistä työrytmiä ja voit maata himassa vaikka viikon putkeen jos siltä tuntuu. Voin kertoa että se ei oikeasti ole ollenkaan kadehdittavaa, vaan oikeasti pidemmän päälle masentavaa ja passivoittaa ihmistä. Nyt kun käyn säännöllisesti koulussa/töissä, salilla yms. niin elämä on 100% mielekkäämpää ja pääkoppa voi hyvin. En voisi enää ikinä kuvitella palaavani ”vaan kotiin”.

With love, Silja


maanantai 13. tammikuun 2020

Tavoite vuodelle 2020

Ajattelin aluksi, etten halua tehdä mitään uudenvuoden lupausta sillä mielestäni ne ovat usein typeriä, ja hölmöistä lupauksista tulee lähinnä ahdistus. Oon kuitenkin luonteeltani sellainen ihminen, että omien ajatusten ylöskirjaaminen on mulle tosi hyvä tapa pitää omista tavoitteista kiinni, oli ne sitten isompia tavoitteita elämään, tai ihan pikkujuttuja mitä pitää saada aikaan seuraavana päivänä, tai mitä pakata mukaan reissuun.

Mulle on ollut jo vuosia todella tärkeää kehittää itseäni ihmisenä, ja oonkin tällä hetkellä tosi tyytyväinen itseeni henkisellä tasolla – viime vuodet ovat kasvattaneet mua hirveästi ihmisenä, ja lisäksi koulusta oon saanut tosi paljon maailmankuvaa avartavia oppeja. Tiedostan tällä hetkellä mun omia heikkouksiani, mutta osaan olla myös ylpeä saavutuksistani! Se riittää.

Tänään mulle iski ajatus päähän kuin salama kirkkaalta taivaalta. Oon aiemminkin sivunnut tätä välillä esim. joissain mun insta storyissä, mutta; Haluan oppia olemaan enemmän läsnä, lopettaa turhan yliajattelemisen ja stressaamisen. Se on ehdottomasti mun yksi isoin ”ongelma” elämässä tällä hetkellä ja josta oon viime aikoina huomannut koituvan mulle turhaa haitta. Saatan stressata ja miettiä jotain pientä juttua etukäteen niin paljon, että menetän yöunet ja lisäksi koen että tavallaan pilaan itseltäni monia hyviä juttuja sen vuoksi että mua pelottaa heittäytyä ja yrittää. Pelottaa epäonnistua, pelottaa etten kelpaa omana itsenäni! Ajattelen kuitenkin että kaikki asiat tapahtuu syystä ja pitäisi vaan kulkea sinne minne elämä kuljettaa, mutta käytännössä sen toteuttaminen ei kuitenkaan toimi niin kuin haluaisin.

Mun mielestä tälläiset itsensä kehittämis -uudenvuodenlupaukset on hyviä, sillä tämän tyyliset muutokset eivät ole helppoja, ja niihin kuluu oikeasti aikaa. Siksi vuosi on hyvä aikaväli antaa itselleen omaksua uusia juttuja.

Viime vuonna opettelin olemaan sosiaalisempi, itsenäisempi ja se sujui mun mielestä tosi hyvin. Mua ei enää jännitä antaa tuntemattomille reittineuvoja kaupungilla ja nykyään mun mielestä on vaan ihanaa jos joku tulee juttelemaan niitä näitä bussipysäkillä. Ennen olin kauhuissani jos törmäsin naapuriin rapussa tai menin työtilaisuuteen josta en tuntenut ketään. Pikku askelin omaa vauhtia pääsin vuodessa yli näistä peloista, ja nyt ne tuntuvat lähinnä typeriltä. Uskon että myös mun yleinen olemus on muuttunut, sillä nykyään mulle tullaan juttelemaan kaupungilla lähes joka päivä. 😀 Se tuntuu tosi kivalta!

Onko sulla joku uudenvuoden tavoite/lupaus, ja miten ajattelit toteuttaa sen? 🙂

With love, Silja


keskiviikko 08. tammikuun 2020

-Ehkäisyrengas-

Multa on pyydelty ihan älyttömästi lisää postauksia liittyen ehkäisyyn, ja oon luvannut kaikille kysyneille kirjoittaa lisää, kunhan omat kokemukset ovat hieman karttuneet, joten täältä pesee. Pakko sanoa taas alkuun, että mun mielestä on vaan ihan super ihanaa miten paljon oon saanut teiltä viestejä tähän asiaan liittyen; niin tsemppejä kuin omia kokemuksia ja neuvoja. Kiitos siis tosi paljon kaikille blogiin kommentoineille ja instan puolella viestiä laittaneille, on ollut tosi suuri apu lukea teidän kokemuksia!! ♥︎

Kirjoitin viimeks mun fiiliksiä epillereistä ja ehkäisyrenkaaseen siirtymisestä – aiemman postauksen löydät täältä. Nyt oon käyttänyt tosiaan Ornibel ehkäisyrengasta sen 3kk joka on ns. minimi aika testata jotain hormonaalista ehkäisyä, jotta kroppa kerkee tottua siihen – ja itse näitä nyt testanneena haluan sanoa että mun mielestä jopa toi 3kk on todella lyhyt aika. Mun kroppa on ainakin käynyt kovan myllerryksen läpi, ja tuntuu että olo alkaa nyt vasta ehkä vähän tasoittua. Mun aiemmin syömissä Yaz e-pillereissä oli vaikuttavia hormoneja 0,02mg & 3mg ja Ornibel ehkäisyrenkaassa on 0,015 & 0,120mg eli huomattavasti vähemmän. Lisäksi ehkäisyrengas vaikuttaa paikallisesti kun taas epillerit menee koko elimistön läpi, joten pelkästään näistä syistä oli helppo päätös kokeilla seuraavaksi rengasta.

id-kuva

Ensimmäinen fiilis minkä muistan renkaaseen vaihdettuani oli se, että mun mieli kirkastui ihan huomattavasti. Sellainen jatkuva masentunut ja ”hällä väliä”-fiilis lähti kokonaan pois, ja tuntui että oon taas oma iloinen itseni. 🙂 Ihokaan mulla ei mennyt mitenkään huonompaan kuntoon sinänsä, vaikka muutamia yksittäisiä näppyjä on jossain välissä tullut. Kuvittelin ettei epillerit mitenkään kamalasti turvottaneet mua, mutta tosi nopeasti lopettamisen jälkeen lähti kaikki nestepöhötys pois, ja ainakin itse huomaan kropassa todella radikaalin eron. 😀 That being said, myös tisseistä lähti puolet pois… Nyyh, just kun olin ehtinyt tottua että kerrankin on tissit!

Ensimmäinen negatiivinen asia oli kuitenkin migreenit, jotka tuntuivat vain pahentuvan renkaan kanssa.. Ensimmäisen ehkäisyrengas-kuukauden aikana kärsin todella kovista migreeneistä viikottain. Jouduin olemaan koulusta pois päänsärkyjen takia, makasin vaan kokonaisia päiviä pimeässä huoneessa silmät kiinni. Oksetti ja tuntui että toinen puoli päätä halvaantuu. Uskon että tähän vaikutti kuitenkin eniten se hormonipitoisuuksien nopea lasku? Silloin kun joskus aikoinaan ensimmäisen kerran lopetin e-pillerit, kärsin myös ainakin kuukauden kovista päänsäryistä.

Toinen kuukausi olikin sitten taas henkisesti vähän nihkeämpi ja tuntui että fiilikset alkoi taas heitellä enemmän… Olin silti välillä iloinen ja välillä surullinen, vs. epillereiden kanssa mikään ei tuntunut millekkään (tai ainakaan hyvät jutut ei). Suutuin kuitenkin muutamista ihan pikku jutuistakin poikaystävälle, ja olo oli välillä ilman syytä surkea. Migreenit onneksi alkoi harventua huomattavasti, ja jopa taukoviikko meni kokonaan ilman migreeniä (mulla yleensä silloin pahin). Mulle tää toinen kuukausi oli epillereiden kanssa se pahin, joten järkeilin että myös renkaan kanssa kroppa on varmaan aika ”kriisissä”. Sekä pillereiden että renkaan kanssa tämä toinen kuukausi sellainen, että mietin ihan tosissaan lopettamista. Olo kuitenkin alkoi tasaantua loppua kohden.

3. kuukausi puolestaan on ollut jo paljon helpompi. Fiilis on ollut muutamia kertoja ehkä vähän turhan surkea ilman syytä, mutta migreenit on helpottaneet paljon, niitä on ollut ehkä 2-3 kertaa kuukauden aikana. Positiivista on myös se että epillerien mukana tulleet ihmeelliset menkkakivut yms. on kokonaan lähteneet, ja kroppa tuntuu taas ihan omalta. Rengas on myös paaaljon helpompi kun se pitää ainoastaan kerran ottaa pois ja laittaa takaisin kerran kierron aikana.

Viimeksi tänään puhuin hoitajan kanssa, ja sovittiin että jatkan nyt vielä renkaalla. Jos migreenit ei ala jäädä pois 4. kk aikana, niin sitten mietin uudestaan. Tosin, en usko että haluan lähteä kokeilemaan enää tämän jälkeen mitään hormonivalmistetta, että ehkä sitten täytyy miettiä esim. kuparikierukkaa. Musta tuntuu että oon stressannut mun kroppaa (JA PÄÄTÄ) jo aikalailla, vaihtamalla kahden eri valmisteen välillä.

With love, Silja


tiistai 08. lokakuun 2019

No ne e-pillerit!!

Oon saanut aivan älyttömän määrän kyselyitä ja viestejä koskien e-pilleri postausta, jonka kirjoitin tänne heinäkuun alussa. Olin silloin juuri aloittanut pillerit uudelleen vuosien tauon jälkeen, ja mua jännitti ihan törkeesti, koska oon ollut aina sitä mieltä ettei ole normaalia eikä luonnollista tunkea kroppaan sellaisia määriä sinne kuulumattomia hormoneja. Nyt oon syönyt pillereitä karvaa vaille 4kk ja ajattelin, että olis hyvä väli kertoa tämän hetken fiiliksistä, ja mitä kaikkea tässä on nyt tapahtunut!

Ensimmäiset muutokset aloin huomata suht nopeasti pillerien aloitusten jälkeen; iho alkoi kirkastua parin viikon jälkeen, se oli ensimmäinen huomio. Aika pian sen jälkeen alkoi tissit turvota ja kipeytyä. 😀 Näistä en ollut vielä moksiskaan, mutta kun tuli ensimmäisten lumetaplettien vuoro, sain 2vrk kestävän migreenin joka oli niin kova etten halunnut liikkua sängystä mihinkään. Mua oksetti ja kuvotti. Pakko tarkentaa etten oo siis kärsinyt aiemmin migreeneistä, vaan tämä on pelkästään e-pillerien aiheuttamaa!

Toisen pillerilevyn alussa pahin päänsärky katosi, mutta kuvotus-fiilis jäi pitkäksi aikaa. Tässä vaiheessa rupesin myös huomaamaan selviä muutoksia mielialassa, olo oli 24/7 todella masentunut ja surullinen. Suutuin ja otin itseeni ihan pienistäkin asioista ja yleinen olotila oli todella kurja. Sain raivareita ihan pienistä jutuista, joihin en tavallisesti takertuisi ikinä. Ei huvittanut tehdä yhtään mitään ja kaikki asiat tuntui vaan vaikealle. Toisen levyn puolen välin tienoilla soitin terkkariin äitini kannustuksesta, ja sanoin etten pysty enää syömään pillereitä. En vaan pystyisi kokeilla sitä 3kk annosta loppuun saakka, sillä negatiiviset tuntemukset olivat niin rajuja. Lääkäri määräsi mulle yhteistuumin ehkäisyrenkaan, joka piti ottaa käyttöön 2. liuskan loputtua. Hän huomasi vanhoista tiedoista, että multa on aikanaan lopetettu juurikin nämä Yaz pillerit pahojen migreenien sekä mielialanvaihteluiden takia….

Mulla oli kuitenkin jotain menoa jonka vuoksi päätin siirtää menkkoja ja siitä syystä otin tietoisen riskin, ja jatkoin kuitenkin vielä sen kolmannen pillerilevyn verran. Levyjen vaihteessa kärsin taas kovasta migreenistä, mutta sen jälkeen alkoikin tuntua siltä että mieliala alkaa tasoittua pikkuhiljaa. Tässä vaheessa mua alkoikin pelottaa taas uuden hormonin kokeileminen. Mullahan oli nyt ihan ok olo, hyvä iho jne jne. joten aloin miettiä että pitäisikö mun vaan kärsiä päänsäryistä jos kaikki muu on ihan hyvin? Sitten varattiin Vietnamin matka, ja mun e-pillerit olisivat loppuneet muutamaa päivää ennen kuin meidän lento lähti Suomesta. En uskaltanut ottaa riskiä että jokin menisi vikaan ehkäisyrenkaan kanssa reissussa, ja matka menisi pilalle, joten soitin taas lääkärille joka pienen suostuttelun jälkeen suostui määräämään mulle vielä yhden kuukauden annoksen samoja pillereitä.

Nyt alkaa olla sitten taas se aika käsillä kun mun pitäisi vaihtaa siihen helkutin renkaaseen. Oon koittanut punnita mun fiiliksiä pillereiden kanssa, ja vaikka olo onkin nyt ihan ok, niin tuntuu tosi ahdistavalta koittaa puntaroida erilaisten huonojen juttujen väliltä. Mietin eilen illalla mun tämän hetkistä fiilistä, ja vaikka pahimmat tunnekuohut ovatkin jo rauhoittuneet, niin en oo silti oma itseni enää. Oon tosi hermoheikko, stressaan ja itken edelleen ihan joka asiasta. Vaikka yleisfiilis on parempi, niin mulla on silti edelleen surullinen olo ja tunne siitä että ”kaikki ei oo hyvin”, vaikka pitäis kaiken järjen mukaan olla. Oon vaan niin tottunut pillerihin jo, etten huomaa tätä ellen rupea kunnolla pohtimaan omaa oloani. Tuntu että oon niin turtunut tähän huonoon fiilikseen ja en muista enää muuta, niin en osaa ajatella sitä..

On siis ehkä ihan hyvä vaihtoehto nyt kokeilla sitä rengasta, mutta oon silti ihan tosi peloissani. Tuntuu että oon joku koekaniini, joka joutuu testailemaan erilaisia lääkkeitä. 🙁 Pelkään myös uusia mielialanvaihteluita, ihon räjähtämistä jne. ja mulla on avuton olo siitä että mitä teen jos tämäkään ei sovi mulle? Vai voiko ylimääräiset hormonit edes sopia kellekkään oikeasti, vai turtuuko niihin vaan?

With love, Silja