torstai 29. elokuu 2019

Remember To Love Yourself

Muistan aina nuorempana kun mietin että mitä ihmettä tarkoitetaan itsensä rakastamisella, sillä mulla ei ainakaan ollut yhtään sellainen olo että rakastaisin itseäni. Mietin aina lähinnä omia vikojani, enkä ollut kovinkaan tyytyväinen missään itsessäni. Silloin elämä pyöri ehkä enemmän oman navan ja ulkonäköpaineiden ympärillä – halusin kuulua joukkoon ja saada hyväksyntää. Mutta viimeistään täysikäisyyden jälkeen alkoi tulla muutkin asiat elämässä tärkeiksi. Halusin alkaa kehittää itseäni enemmänkin siellä henkisellä puolella ja silmät alkoi avautua sen suhteen mistä elämässä on oikeasti kyse, ja mikä täällä on just mulle tärkeää.

Tällä hetkellä tykkään itsestäni enemmän kuin ikinä, voin sanoa että rakastan itseäni. En olis kyllä teininä uskonut että tämä tulee ikinä tapahtumaan. Se on vaatinut kuitenkin paljon vastoinkäymisiä, elämän opettelua ja ajatustyötä siitä, millaiseksi ihmiseksi haluan tulla. Oon huomannut että kun oon kasvanut henkisesti ja tullut ns. paremmaksi ihmiseksi omien tavoitteiden kautta, mun on paljon helpompi myös rakastaa itseäni, sekä olla sinut itseni kanssa kokonaisvaltaisesti.

id-kuva

Mulle on esimerkiksi todella tärkeää pystyä auttamaan muita ihmisiä pyyteettömästi, saan siitä hirveästi energiaa ja hyvää oloa itselleni. Myös meditointi on auttanut mua tosi paljon ajattelemaan asioita uudella tavalla. Ja sitten ylipäätään omien arvojen miettiminen ja toteuttaminen käytännössä on mulle tosi tärkeä juttu.

Mä mietin kyllä edelleen paljon omaa käytöstä ja sitä millainen ihminen olen – huomaan välillä miettiväni liikaakin niitä negatiivisia puolia. Haluaisinkin nyt muistuttaa teitä kaikkia keskittymään välillä omassa itsessä juurikin niihin hyviin puoliin. Esimerkiksi just tänään on tosi hyvä päivä miettiä susta itsestäsi vaikka nukkumaan mennessä 5 hyvää asiaa. Se on oikeasti joskus vaikeaa (varsinkin aluksi), mutta positiivinen ajattelutapa auttaa pidemmän päälle tuomaan positiivisuutta ja hyvää fiilistä, sekä parantaa suhdetta omaan itseensä. Kun opettelee näkemään asoissa aina ensin ne hyvät puolet, tulee elämästä paljon positiivisempaa.

 

Missä asioissa just sä oot hyvä? Millä piirteillä just sä erotut joukosta, mikä tekee susta sut? Mitä juttuja ihailet itsessäsi? Millaisia juttuja sä oot jo saavuttanut, joista oot joskus haaveillut? Mistä olet tänään kiitollinen?

 

Nahkatakki Boohoo / Toppi Zara / Vyölaukku Monki / Hame täältä* / Lenkkarit täältä*

*mainoslinkkejä

With love, Silja

 


tiistai 06. elokuu 2019

Ugly Location Outfit

Kaupallisessa yhteistyössä: Olympus

Vuorossa olisi toinen osa Olympuksen Ugly Location  Photo Challengeen, ja tällä kertaa ajattelin mennä vielä enemmän all in -ajatuksella! Pyysin mun ystävää Jannaa kuvaamaan nämä kuvat, ja tais muuten olla Jannalle ensimmäinen kerta kuvata tällä kyseisellä  Olympuksen PEN E-PL9 -kameralla + M.Zuikon 45mm objektiivillä.  

Juteltiin etukäteen kuvauspäivästä ja tietysti lokaatiosta. Sanoin Jannalle että ”No, Kalliossa ois yks liekkigrilli mikä olis mun mielestä siisti”, ja hauskaa oli että Janna tiesi samantien mistä paikasta puhun. Kuvien ideanahan on siis lyhkäisyydessään ottaa kuvat jossain ns. rumassa paikassa, joka kuitenki näyttää kuvissa siistille. Mun mielestä tää kyseinen grilli on rehellisyyden nimissä aika kamala, mutta silti siinä on samalla jotain siistiä, mikä oli jäänyt mun mieleen ja se tuo kuviin ihan erilaista street-henkisyyttä. Toinen kiva idea olis kuvata tässä piemeällä, loisteputkivalojen loistaessa.

Mun edelliset Olympus Ugly Location Photo Challenge kuvat löytyy täältä, vähän erilaisesta miljööstä. Mutta huomaatte silti ehkä jotain samankaltaisuutta, nimittäin mä myönnän tykkääväni näistä sotku”graffiteista”. :D

No mutta puhutaan vähän myös tästä kamerasta, eli Olympuksen PEN E-PL9:stä! Se on helppo ottaa mukaan minne vaan pienen koonsa ansiosta, ja erityisen tyytyväinen oon ollut siihen ulkomaanreissuilla, kun kameraa tulee kannettua mukana koko päivä. Se on kuitenkin mikrojärjestemäkamera, eli siihen saa vaihdeltua erilaisia objektiivejä, ja näin ollen sillä saa aikaan myös monenlaista jälkeä. Mä itse kuvaan lähes aina M.Zuikon 45mm objektiivilla, joka on erityisen hyvä muoto- ja muotikuviin.

Kamerassa on lukuisia hyviä ominaisuuksia, ja kuten oon aiemminkin kertonut, niin mun lemppari on Olympuksen nerokas itselaukaisu-ominaisuus, joka tapahtuu kännykän kautta. Saan otettua esim blogikuvia itsestäni tän toiminnon avulla niin helposti, etten voi kuvitellakkaan muuta tapaa. Puhelimen näytöltä näkee siis koko ajan livekuvaa kamerasta, ja näin ollen on helppo katsoa oikeat kuvakulmat jne. kuvan onnistumiseksi. Tätä toimintoa oon käyttänyt paljon myös ulkomailla kun on halunnut ottaa poikaystävän tai frendin kanssa yhteiskuvia jossain siistissä paikassa, jossa ei ole ollut muita lähettyvillä. Kuvat onnistuu takuunvarmasti! :)

Myös kuvien lähettäminen kamerasta kännykkään onnistuu tän Olympuksen appin kautta vaivattomasti  Wifin ansiosta.  Tää toiminto on myös ihan super, sillä voit ladata suoraan kameralla otetut kuvat parissa minuutissa esim. Instagramiin.  Oon todennut tän tosi hyväksi varsinkin mun äidin seurassa, joka haluaa julkaista kaikki otetut kuvat aina HETI. Hahaha!

Mikäli sulle heräsi jotain kysymyksiä kamerasta niin vastailen mielellään!

T-paita Zara / Shortsit Nelly.com / Vyölaukku Monki / Kengät Dr.Martens

Olympuksella on vielä hetken aikaa menossa huippu tarjous Verkkokauppa.comin kanssa, eli tämä kyseinen kamera + objektiivi setti lähtee nyt pelkällä kameran hinnalla. Tarjouksen alennus on siis 259,90€, mikä on aika huikea. Kampanja on voimassa vielä 15.8. saakka. Tsekkaa tarjous heti täältä!

With love, Silja