Thaikeittiö on ehdottomasti mun toinen lemppari, iki-ihanan meksikolaisen lisäksi. Rakastuin Thaimaalaiseen ruokaan oikeestaan vasta viime Thaimaan reissulla, vaikka onhan sitä toki ennenkin tullut syötyä. Viime viikolla mun alkoi jostain syystä tekemään ihan hirveesti mieli Green curryä, ja googlettelin lähistöltä muutamia Thaimaalaisia ravintoloita läpi. Harmiteltiin samalla Jyrin kanssa sitä seikkaa, ettei suomesta saatava thai-ruoka yleisesti ottaen ole kamalan erikoista, vaan useimmiten vähän niinkuin kiinalaista. Jostain kumman syystä päädyttiin tämän keskustelun jälkeen lähtemään kauppaan ja mä teinkin Green Curryn itse! Eikö ookkin hieno ratkaisu, varsinkin ihmiseltä joka kokkaa kunnolla ehkä 5 kertaa vuodessa, koska on niin tumpelo keittiössä…. 😀
Meinasin tosin luovuttaa heti alkumetreillä reseptiä etsiessäni, sillä omituisia mausteita sun muita ainesosia oli kaikissa netin resepteissä niin törkeästi.. Onneks löysin kuitenkin erittäin yksinkertaisen reseptin (tämän) jota sitten vielä hieman muuntelin omien mieltymysten mukaisesti. 🙂 Vaikka meninkin tällä kertaa ”sieltä mistä aita on matalin”, niin lopputulos oli ihan älyttömän jees, ja muistutti jopa oikeesti Thaimaassa syömäämme green curryä! 😀 Parasta oli kuitenkin se, että kaikki ainekset löytyivät meijän pienestä lähikaupasta, eikä tarvinnut mennä mihinkään isompaan kauppaan haahuilemaan! Myös valmistus sujui aika nopeasti ja vaivattomasti.
Ostin; paketin jasmiiniriisiä, 1 tölkin kookosmaitoa, 1 purkin vihreää curry-tahnaa, nippu sipulia, 2 paprikaa, 3 isoa limeä (laitoin 2), paketin chiliä sekä tietysti kanaa (450g).
Aloitin pilkkomalla kaikki ainekset omiin kulhoihinsa, jonka jälkeen laitoin ensin pannulle paistumaan paprikat sekä sipulit – kun nämä olivat saaneet hieman väriä pintaan, lisäsin mukaan kanan. Kun kana oli vihdoin kypsynyt, kaadettiin mukaan kookosmaito sekä lisättiin lime ja chili. Tämän jälkeen koko ”soppa” on valmis, ja jätetään hetkeksi hautumaan pienelle lämmölle. Annos jonka tein oli aika suuri (ehkä n. 4 hengelle), mutta puolustuksekseni voin sanoa että toi mun mies vetäisi lähes tulkoon kaiken. En tiedä ketään jolla olisi niin suuri ruokahalu, haha 😀
Muutama pieni moka kuitenkin pääsi sattumaan jotka haluan muuttaa ensikerralla tätä tehdessäni! Laitoin viimeksi koko purkin tota Santa Marian curry-tahnaa, mutta se oli hieman liikaa (liian suolaista). Ensi kerralla n. 3/4 riittää hyvin! Laitoin myös aivan liian vähän chiliä (3kpl), sillä pidän suht’ tujusta ruuasta (yleiseen suomalaiseen makuun verrattuna). Thaimaassa pyysin aina kaikki ruokani ”not spicy:nä”, mutta musta tuntuu että paikalliset loukkaantui, sillä mun ruoka oli aina kaikista tulisinta kun vertailtiin. 😀 No joka tapauksessa, tämä ei ollut yhtään tulista, eli ensi kerralla ainakin 5 chiliä! 😉
Ettekä muuten usko millä noi riisi-keot (??) tehtiin…. ;D Mutta joo, oli aivan ihanaa ja nyt kun kirjottelin tätä postausta aloin taas himoitsemaan tota. Eli voi olla että meillä syödään taas tänään green curryä!