tiistai 22. kesäkuun 2021

Kun kaikki ei oo 100%

Wau, en oo edes avannut mun blogia sitten viime vuoden syyskuun, eikä rehellisesti ole ollut edes ikävä – hommaa on ollut töiden, koulun sekä ylipäätään vaan elämän parissa niin paljon, että hyvä kun on pysynyt itse perässä, enkä varmaan aina ookkaan pysynyt. Nyt asiat ovat vähän rahoittuneet ja lähiaikoina mulla on muutaman kerran ollut sellainen olo että haluaisin taas kirjoittaa, tai lähinnä oksentaa tänne mun kevään kuulumiset, koska tää ei oo mitään niin kaunista. Kirjoittaminen oli mulle aina tapa käsitellä asioita, oli se sitten blogiteksti tai ihan vaan itselleni muistivihkoon kirjoittaminen.

Oon kertonutkin instagramin puolella että tämä viimeinen puolivuotta on ollut mulle todella raskas, sillä elämä on ollut niin hektistä ja oli todella kova paine saada koulujutut kasaan. Nyt kun koulu jutut on loppu ja oon käynyt ”vaan töissä”, on ollut vähän enemmän aikaa hengittää. Se on kuitenkin tarkoittanut mulle myös monien ikävien asioiden kohtaamista ja käsittelyä, joita pystyin siirtämään sivuun keväällä muiden kiireiden keskellä. No arvatkaa mitä kävi? Romahdin ihan täysin. Mun pitkään poissa olleet paniikkikohtaukset tuli kertaheitolla takaisin sekä oon kärsinyt kovasta ahdistuksesta ja uniongelmista.

Mulla on ollut kyllä ihan ala-aste ikäisestä saakka aina vaikeuksia nukahtaa, mutta kun uni on tullut, niin oon nukkunut sikeästi vaikka 12h putkeen ilman mitään ongelmaa. Nyt oon kuitenkin kärsinyt jatkuvista painajaisista mikä on mulle todella epätyypillistä sekä ruvennut heräilemään keskellä yötä. Päivisin oon sitten töiden jälkeen aina niin väsynyt, etten ole pysty tekemään enää mitään muuta. Oon saattanut lykätä esim kaupassa käyntiä monta päivää vaan koska mulla ei ole ollut voimia kävellä käytännössä tien toiselle puolelle.

Onneksi havahduin tähän aika nopeasti ja oon nyt käynyt työterveyden kautta lääkärillä sekä muutaman kerran juttelemassa ammattilaisen kanssa. Oon onneksi kokenut keskusteluista hyvää vastetta ja olo on alkanut jo helpottamaan. Pakko myöntää, että mulle oli jotenkin todella iso kynnys ns. ”hakea apua”, mutta yhtäkkiä alkoi vaan tuntua vahvasti siltä että en ole yhtään oma itseni, enkä nauti asioista enää samalla tavalla kuin aiemmin. Se säikäytti mut! Lääkäri kehoitti mua aloittamaan masennuslääkityksen tähän tueksi, mutta koen että oon saanut apua sen verran ihan keskustelemisesta että en halua lähetä sille tielle, enkä usko että saisin siitä hyötyä. En missään nimessä dumaa masennuslääkitystä sillä se voi olla erittäin hyvä apu jollekkin, mutta en kokenut että siitä olisi mun tilanteessa mitään hyötyä.

Tällä hetkellä mun vointi on jo parempi, mutta koen kyllä edelleen uupumusta ja on sellainen olo ettei kaikki ole vieläkään ihan 100% hyvin. Oon kuitenkin saanut sellaisen ”hyvän olon tunteen” takaisin ja saan taas nautintoa mulle normaaleista asioista. Siksi halusin myös nyt paremmassa voinnissa avata tätä asiaa ja sanoa kaikille joilla on rankkaa ihan mistä syystä tahansa, että kannattaa hakea apua ajoissa jaksamiseen. 🙂 Mä oon itse sellainen ihminen etten kerro oikein kellekkään mun syvimpiä fiiliksiä ja tunteita, ja juuri tällä tyylillä ne voi vaan joskus kasvaa liian isoksi möykyksi. Ammattilaiselle jutteleminen silloin tälläin olisi oikeasti todella hyväksi ihan kaikille ja se antaa uusia näkökulmia sekä auttaa asioiden käsittelyssä. Se on myös loppupeleissä vielä aivan eri kuin ystävän kanssa juttelu.

With love, Silja


tiistai 12. toukokuun 2020

Yhdistelmäehkäisystä minipillereihin!

Kuten oon instagramin puolella jo kertonutkin, niin pari kuukautta sitten lääkäri kielsi multa kokonaan yhdistelmäehkäisyn käytön. E-pillerit tosiaan laukaisi mulle pahan migreenin, ja vaikka migreenit vähitellen väheni siitä, että niitä oli n. joka toinen viikko siihen että niitä oli enää kerran kuukaudessa tai parissa kuukaudessa, olivat kohtaukset silti niin pahoja että päätettiin, ettei ole turvallista näitä valmisteita enää käyttää. Mulla ei tosiaan ollut edes aurallista migreeniä, vaan ihan pelkkää toispuoleista kovaa päänsärkyä johon liittyi välillä oksentelua sekä pahaa hajuherkkyyttä.

Kuten oon aiemminkin kertonut niin kaikkien eri ehkäisyvalmisteiden kokeileminen on mun mielestä tosi inhottavaa, ja koska selkeästi oon näille valmisteille aika herkkä, en tykkää koko ajan vaihdella niitä.. Olin migreeneitä lukuunottamatta todella tyytyväinen ehkäisyrenkaaseen joka mulla oli käytössä ennen tätä kieltoa. Se oli helppo ja sopi mulle muuten hyvin! Ei tarvinnut muistaa ottaa pillereitä päivittäin ja myös mieliala oli tasainen sekä kroppa toimi ihan normaalisti alun jälkeen!

id-kuva

Noin 1,5kk sitten vaihdoin Ornibel ehkäisyrenkaasta hoitajan mukaan ”uudenlaiseen” minipilleriin, joka on merkiltään Slinda (en tiedä käytännössä miten se eroaa muista minipillereistä). Oon joskus 17 – 18-vuotiaana käyttänyt jonkun aikaa Cerazette-minipillereitä ja en tykännyt niistä yhtään, sillä ne keräs mun kroppaan ihan järkyttävän määrän nestettä. Sen vuoksi hoitaja ehdotti mulle tätä uutta merkkiä.

Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy mun iho meni heti ensimmäisenä huonoon kuntoon. Kummatkin posket & ohimot on täynnä ihmeellistä pientä hormoninäppylää. Not happy about it at all. 😀 Toinen vaikutus minkä huomasi heti parinviikon käytön jälkeen oli taas sellainen ihan kamala surullinen fiilis 24/7, vaikkei mikään ollut oikeasti huonosti – tää sama tuli kanssa sillon niistä Yaz e-pillereistä. Surullinen fiilis on nyt vähän helpottanut 1,5kk käytön jälkeen, mutta edelleen purskahdan kyllä itkuun todella helposti.. Katsottiin mm. poikaystävän kanssa jotain jenkkifutis sarjaa ja aloin itkeä ihan täysillä kun yksi pelaaja teki hienon maalipotkun…….. Ihan perus?

Tähän mennessä muita sivuvaikutuksia ei oo oikeestaan ilmennyt, ehkä vähän tuntuu että kroppa kerää nestettä muttei kuitenkaan vielä mitenkään hälyttävästi. Plussaa on se ettei yhtäkään migreenikohtausta ole enää tullut, mutta sellaista normaalia pientä päänsärkyä on kyllä vähän väliä.

Tällä hetkellä alan olla oikeesti aika loppu tähän rumbaan, ja nämä pillerit on kyllä tasan viimeinen valmiste mitä mä kokeilen. Annan aikaa sen 3-4kk kropan tottua ja mielialanvaihteluiden rahoittua ja pidän peukkuja että nämä mulle sopisi, mutta sitten annan kyllä hormonivalmisteiden lopullisesti olla jos nämäkään ei mulle sovi. 😀 Oon testannut nyt 10kk aikana kolmea eri valmistetta ja tähän vedän mun rajan..

With love, Silja


tiistai 05. toukokuun 2020

Heippa blogi!

Super pitkästä aikaa heippa blogi! Ihan rehellisesti motivaatio blogin suhteen on ollut nyt korona-aikaan erittäin hukassa, sillä elämä on ollut niin erilaista.. Ajattelin nyt tulla kertomaan pitkästä aikaa vähän enemmän mun kuulumisia ja tietty vähän fiiliksiä koronaan liittyen, sillä se liittyy kaikkeen niin vahvasti.

Mulla loppui työharkka 20.3. ja silloin jäin sitten ”karanteeniin” kotiin, sillä koulut yms. suljettiin jo hieman ennen. Rehellisesti tää oli mulle todella iso shokki, että yhtäkkiä ei ollutkaan mitään elämää ja olin pitkään todella allapäin tämän vuoksi. Oon introvertti ihminen ja oon jo muutenkin paljon kotona, mutta vastapainoksi tarviin ehdottomasti ne mun päivittäiset rutiinit kuten koulu, sali ja ystävien näkeminen, ravintolat jne – ne on mulle niitä asioita jotka pitää pään kasassa.

id-kuva

Viimeiset n. 7 viikkoa on kulunut lähestulkoon kokonaan eristyksissä muusta maailmasta, oon oikeestaan ollut vaan kotona tai poikaystävän luona. Poikaystävän tuki on ehdottomasti ollut tänä aikana ihan korvaamatonta, ilman häntä olisin tullut jo hulluksi. 😀 Hän on suostunut ulkoilemaan ja tekemään mun kanssa kaikkea kivaa mitä näiden rajoitusten puitteissa on pystynyt, ja siitä on ollut mulle todella iso apu ja oon niin kiitollinen. ♥︎

Tällä hetkellä olo on jo suht tottunut tähän, eikä oo enää hetkeen ollut sellaista pahaa ahdistusta päällä mikä alkuun oli. Oon esim. todella huono keskittymään mihinkään koulujuttuihin kotona ja alkuun itkin silmät päästä että en pääse mitään kursseja läpi, kun niitä pitää tehdä nyt itsenäisesti kotona. Kaikki on kuitenkin alkushokin jälkeen mennyt todella hyvin, ja koulujututkin on ihan viittä vaille valmiit jo! 🙂 Nyt tuntuu että kyllä se elämä voittaa.

 

Seuraavaksi blogiin tulossa taas lisää ehkäisy-asiaa, sillä jouduin tosiaan tämän kaiken keskellä vielä vaihtamaan pois siitä renkaasta ja sekin on ollut yksi työmaa tässä viimeisen reilun kuukauden sisään… 😀

 

With love, Silja


keskiviikko 29. tammikuun 2020

Tulevaisuuden suunnittelua

Oon aina ollut ihminen joka elää vaan päivä kerrallaan, eikä mulla oo oikeastaan ikinä ollut minkään näköisiä tulevaisuudensuunnitelmia valmiina. En osaa sanoa mistä se on johtunut, mutta itse en ainakaan ollut silloin 14-vuotiaana yläasteella valmis valitsemaan mulle sopivaa polkua opiskelujen suhteen. En oikein ymmärtänyt silloin mun valintojen tärkeyttä tai ylipäätään elämää. Enkä usko että hirveän moni muukaan ymmärtää oikeasti, 14-vuotias on vielä ihan lapsi..

Näin jälkeen päin ajateltuna olisin ehdottomasti kaivannut paljon enemmän tietoa ja apua opettajilta/opolta sekä myös omilta vanhemmiltani jatkokoulutus-suunnitelmien tekoon, mutta toisaalta olenpahan oppinut asioita itselleni uskollisesti kantapään kautta. Oon kokeillut erilaisia aloja sekä kouluja, ja löytänyt sen oman polkuni nyt myöhemmin.

Mun mielestä milloinkaan ei ole liian myöhäistä kouluttautua alalle mikä itseä kiinnosta, eikä opiskelu ole ylipäätään missään elämänvaiheessa turhaa! Oon ollut ihan äärettömän surullinen siitä määrästä ilkeitä kommentteja ja keskusteluja joita oon saanut mun opiskelujen osalta. Itse oon ainakin kannustanut nimenomaan kaikkia mun ystäviä ja tuttuja rohkeasti palaamaan koulunpenkille mikäli jatko-opinnot yhtään kiinnostaa. Jos nykyinen ala ei ole sulle mielekäs, niin uskalla koittaa jotain uutta! Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi.

Niille jotka eivät tiedä, niin opiskelen siis tällä hetkellä toista vuotta lähihoitajaksi. Mulla alkoi maanantaina hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistämisen harkka, joka on viimeinen pakollinen harjoittelu. Sen jälkeen mulla alkaakin viimeinen vuosi ja erikoistuminen sinne suuntaukseen jonne itse haluan, eli mielenterveys & päihe -puoli. Oon aina ollut hyvin kiinnostunut ihmisen mielestä, ja miksi me toimitaan niin kuin toimitaan. Lähihoitajan koulutus on mun mielestä ollut toodella hyödyllinen ja silmiä avaava, mutta itse koen että haluan oppia ja tehdä jotain vielä enemmän. Oonkin nyt alkanut jo hyvissä ajoin etsimään mulle sopivaan korkeakoulua, ja meinaan siis jatkaa mun nykyisten opintojen päätyttyä suoraan toiseen kouluun! En puhu niistä ihan vielä enempää, sillä mulla on parikin eri linjaa&koulua jotka kiinnosta. Oon selaillut paljon erilaisia avoimia työpaikkoja, ja koittanut niiden pohjalta miettiä mitä voisin oikeasti tehdä koko loppuelämäni. Ja nyt musta tuntuu että oon löytänyt ne itselleni sopivat vaihtoehdot vihdoin. ♥︎

Mulla on tällä hetkellä niin iso motivaatio päällä, ja oon super tyytyväinen mun elämään just nyt. Olin kieltämättä muutamia vuosia ihan todella hukassa… Mun mielestä on jälkeen päin ajateltuna hassua että monet ihmiset haaveilevat esimerkiksi ns. ”bloggaajan elämästä” kun ei ole mitään säännöllistä työrytmiä ja voit maata himassa vaikka viikon putkeen jos siltä tuntuu. Voin kertoa että se ei oikeasti ole ollenkaan kadehdittavaa, vaan oikeasti pidemmän päälle masentavaa ja passivoittaa ihmistä. Nyt kun käyn säännöllisesti koulussa/töissä, salilla yms. niin elämä on 100% mielekkäämpää ja pääkoppa voi hyvin. En voisi enää ikinä kuvitella palaavani ”vaan kotiin”.

With love, Silja


maanantai 13. tammikuun 2020

Tavoite vuodelle 2020

Ajattelin aluksi, etten halua tehdä mitään uudenvuoden lupausta sillä mielestäni ne ovat usein typeriä, ja hölmöistä lupauksista tulee lähinnä ahdistus. Oon kuitenkin luonteeltani sellainen ihminen, että omien ajatusten ylöskirjaaminen on mulle tosi hyvä tapa pitää omista tavoitteista kiinni, oli ne sitten isompia tavoitteita elämään, tai ihan pikkujuttuja mitä pitää saada aikaan seuraavana päivänä, tai mitä pakata mukaan reissuun.

Mulle on ollut jo vuosia todella tärkeää kehittää itseäni ihmisenä, ja oonkin tällä hetkellä tosi tyytyväinen itseeni henkisellä tasolla – viime vuodet ovat kasvattaneet mua hirveästi ihmisenä, ja lisäksi koulusta oon saanut tosi paljon maailmankuvaa avartavia oppeja. Tiedostan tällä hetkellä mun omia heikkouksiani, mutta osaan olla myös ylpeä saavutuksistani! Se riittää.

Tänään mulle iski ajatus päähän kuin salama kirkkaalta taivaalta. Oon aiemminkin sivunnut tätä välillä esim. joissain mun insta storyissä, mutta; Haluan oppia olemaan enemmän läsnä, lopettaa turhan yliajattelemisen ja stressaamisen. Se on ehdottomasti mun yksi isoin ”ongelma” elämässä tällä hetkellä ja josta oon viime aikoina huomannut koituvan mulle turhaa haitta. Saatan stressata ja miettiä jotain pientä juttua etukäteen niin paljon, että menetän yöunet ja lisäksi koen että tavallaan pilaan itseltäni monia hyviä juttuja sen vuoksi että mua pelottaa heittäytyä ja yrittää. Pelottaa epäonnistua, pelottaa etten kelpaa omana itsenäni! Ajattelen kuitenkin että kaikki asiat tapahtuu syystä ja pitäisi vaan kulkea sinne minne elämä kuljettaa, mutta käytännössä sen toteuttaminen ei kuitenkaan toimi niin kuin haluaisin.

Mun mielestä tälläiset itsensä kehittämis -uudenvuodenlupaukset on hyviä, sillä tämän tyyliset muutokset eivät ole helppoja, ja niihin kuluu oikeasti aikaa. Siksi vuosi on hyvä aikaväli antaa itselleen omaksua uusia juttuja.

Viime vuonna opettelin olemaan sosiaalisempi, itsenäisempi ja se sujui mun mielestä tosi hyvin. Mua ei enää jännitä antaa tuntemattomille reittineuvoja kaupungilla ja nykyään mun mielestä on vaan ihanaa jos joku tulee juttelemaan niitä näitä bussipysäkillä. Ennen olin kauhuissani jos törmäsin naapuriin rapussa tai menin työtilaisuuteen josta en tuntenut ketään. Pikku askelin omaa vauhtia pääsin vuodessa yli näistä peloista, ja nyt ne tuntuvat lähinnä typeriltä. Uskon että myös mun yleinen olemus on muuttunut, sillä nykyään mulle tullaan juttelemaan kaupungilla lähes joka päivä. 😀 Se tuntuu tosi kivalta!

Onko sulla joku uudenvuoden tavoite/lupaus, ja miten ajattelit toteuttaa sen? 🙂

With love, Silja