torstai 02. tammikuun 2020

Vuoden ekat fiilikset!

Moi tyypit! Ajattelin aloittaa vuoden kertomalla vähän kuulumisia, ja tällä kertaa ei niin kivoja sellaisia. Rehellisesti mun on pakko myöntää että oon tällä hetkellä aivan loppu henkisesti. Mulla on ollut jo syksystä asti sellainen olo että mun pitää revetä liian moneen suuntaan ja oon ollut tosi stressaantunut sekä huonolla tuulella. En halua alkaa erittelemään sen tarkemmin mitään tiettyä, mutta ihan yleisesti vaan koulu, työtjutut ja erilaiset ihmisuhteet kaikki yhdessä on vieneet mun voimia. Kun sain vikat koulujutut hoidettua ennen joulua, tajusin että nyt oon tosi loppu. Blogia en oo edes jaksanut avata hetkeen!

Tiedostan kyllä että oon ihmisenä tosi herkkä, että otan paljon stressiä ehkä turhistakin asioista ja mun pitäisi oppia relaamaan vähän – en vain oikein tiedä miten sen tekisi. :D En tykkää näyttää tai sanoa kellekkään jos mulla on vaikeaa, ja sen vuoksi mulla on ollut nyt viimeaikoina vähän yksinäinen fiilis – tuntuu siltä että haluaisin että joku halais mua tosi kovaa ja kertois että kaikki järjestyy. Sitä tukea on vaan tietysti vaikea saada jos ei pysty sanomaan kellekkään miten oikeasti menee…

Oon myös edelleen miettinyt että voiko tää mun olo johtua siitä hormonaalisesta ehkäisystä, ja mun tekis niiin paljon mieli lopettaa se. :(

id-kuva

Pakko kuitenkin mainita, että on tässä lomalla tapahtunut myös paljon kivojakin juttuja mistä oon tietysti tosi onnellinen. Mulla oli mm.  juuri ennen jouluaattoa synttärit, ja mun poikaystävä järjesti mulle ihanan illan. Olin sanonut jo aiemmin etten halua mitenkään erityisesti juhlia, mutta olisi kiva käydä vaikka syömässä. Joten hän oli varannut meille pöydän mun lempiravintolassa ja sen jälkeen käytiin vielä drinksuilla mun lemppari baarissa. Oli ihan perfect :)♥︎

Joulua puolestaan vietin poikaystäväni vanhempien luona Etelä-Savossa, aika extemporee. Joulu on mulle ehkä vuoden tärkein ja rakkain juhla, enkä yleensä suostu viettämään sitä muualla kuin äitini luona, sillä rakastan meidän jouluperinteitä – mutta tänä vuonna halusin tehdä kompromissin koska tiesin sen olevan tärkeää poikaystävälleni, joka näkee omia vanhempiaan vielä harvemmin. Joulu sujui myös tosi ihanasti, ja pääsin ekaa kertaa vuosiin joulukirkkoon! Olin myös super iloinen kaikesta siitä lumesta, sillä Helsingissä ei ollut kyllä yhtään joulufiilistä! Kaikenkaikkiaan oon siis tosi iloinen että uskalsin lähteä ja poiketa omista perinteistäni!

Toivottavasti siellä on uusi vuosi lähtenyt käyntiin hieman paremmissa merkeissä!

With love, Silja


tiistai 08. lokakuun 2019

No ne e-pillerit!!

Oon saanut aivan älyttömän määrän kyselyitä ja viestejä koskien e-pilleri postausta, jonka kirjoitin tänne heinäkuun alussa. Olin silloin juuri aloittanut pillerit uudelleen vuosien tauon jälkeen, ja mua jännitti ihan törkeesti, koska oon ollut aina sitä mieltä ettei ole normaalia eikä luonnollista tunkea kroppaan sellaisia määriä sinne kuulumattomia hormoneja. Nyt oon syönyt pillereitä karvaa vaille 4kk ja ajattelin, että olis hyvä väli kertoa tämän hetken fiiliksistä, ja mitä kaikkea tässä on nyt tapahtunut!

Ensimmäiset muutokset aloin huomata suht nopeasti pillerien aloitusten jälkeen; iho alkoi kirkastua parin viikon jälkeen, se oli ensimmäinen huomio. Aika pian sen jälkeen alkoi tissit turvota ja kipeytyä. :D Näistä en ollut vielä moksiskaan, mutta kun tuli ensimmäisten lumetaplettien vuoro, sain 2vrk kestävän migreenin joka oli niin kova etten halunnut liikkua sängystä mihinkään. Mua oksetti ja kuvotti. Pakko tarkentaa etten oo siis kärsinyt aiemmin migreeneistä, vaan tämä on pelkästään e-pillerien aiheuttamaa!

Toisen pillerilevyn alussa pahin päänsärky katosi, mutta kuvotus-fiilis jäi pitkäksi aikaa. Tässä vaiheessa rupesin myös huomaamaan selviä muutoksia mielialassa, olo oli 24/7 todella masentunut ja surullinen. Suutuin ja otin itseeni ihan pienistäkin asioista ja yleinen olotila oli todella kurja. Sain raivareita ihan pienistä jutuista, joihin en tavallisesti takertuisi ikinä. Ei huvittanut tehdä yhtään mitään ja kaikki asiat tuntui vaan vaikealle. Toisen levyn puolen välin tienoilla soitin terkkariin äitini kannustuksesta, ja sanoin etten pysty enää syömään pillereitä. En vaan pystyisi kokeilla sitä 3kk annosta loppuun saakka, sillä negatiiviset tuntemukset olivat niin rajuja. Lääkäri määräsi mulle yhteistuumin ehkäisyrenkaan, joka piti ottaa käyttöön 2. liuskan loputtua. Hän huomasi vanhoista tiedoista, että multa on aikanaan lopetettu juurikin nämä Yaz pillerit pahojen migreenien sekä mielialanvaihteluiden takia….

Mulla oli kuitenkin jotain menoa jonka vuoksi päätin siirtää menkkoja ja siitä syystä otin tietoisen riskin, ja jatkoin kuitenkin vielä sen kolmannen pillerilevyn verran. Levyjen vaihteessa kärsin taas kovasta migreenistä, mutta sen jälkeen alkoikin tuntua siltä että mieliala alkaa tasoittua pikkuhiljaa. Tässä vaheessa mua alkoikin pelottaa taas uuden hormonin kokeileminen. Mullahan oli nyt ihan ok olo, hyvä iho jne jne. joten aloin miettiä että pitäisikö mun vaan kärsiä päänsäryistä jos kaikki muu on ihan hyvin? Sitten varattiin Vietnamin matka, ja mun e-pillerit olisivat loppuneet muutamaa päivää ennen kuin meidän lento lähti Suomesta. En uskaltanut ottaa riskiä että jokin menisi vikaan ehkäisyrenkaan kanssa reissussa, ja matka menisi pilalle, joten soitin taas lääkärille joka pienen suostuttelun jälkeen suostui määräämään mulle vielä yhden kuukauden annoksen samoja pillereitä.

Nyt alkaa olla sitten taas se aika käsillä kun mun pitäisi vaihtaa siihen helkutin renkaaseen. Oon koittanut punnita mun fiiliksiä pillereiden kanssa, ja vaikka olo onkin nyt ihan ok, niin tuntuu tosi ahdistavalta koittaa puntaroida erilaisten huonojen juttujen väliltä. Mietin eilen illalla mun tämän hetkistä fiilistä, ja vaikka pahimmat tunnekuohut ovatkin jo rauhoittuneet, niin en oo silti oma itseni enää. Oon tosi hermoheikko, stressaan ja itken edelleen ihan joka asiasta. Vaikka yleisfiilis on parempi, niin mulla on silti edelleen surullinen olo ja tunne siitä että ”kaikki ei oo hyvin”, vaikka pitäis kaiken järjen mukaan olla. Oon vaan niin tottunut pillerihin jo, etten huomaa tätä ellen rupea kunnolla pohtimaan omaa oloani. Tuntu että oon niin turtunut tähän huonoon fiilikseen ja en muista enää muuta, niin en osaa ajatella sitä..

On siis ehkä ihan hyvä vaihtoehto nyt kokeilla sitä rengasta, mutta oon silti ihan tosi peloissani. Tuntuu että oon joku koekaniini, joka joutuu testailemaan erilaisia lääkkeitä. :( Pelkään myös uusia mielialanvaihteluita, ihon räjähtämistä jne. ja mulla on avuton olo siitä että mitä teen jos tämäkään ei sovi mulle? Vai voiko ylimääräiset hormonit edes sopia kellekkään oikeasti, vai turtuuko niihin vaan?

With love, Silja