torstai 30. tammikuun 2020

Vegaaniset Tacot / Resepti

Kaupallisessa yhteistyössä: K-Supermarket

Oon itse välillä vähän huono kokeilemaan uusia tuotteita ihan summamutikassa, ja sama pätee uusien reseptien testailuun – sen vuoksi oon itse ollut älyttömän innoissani näistä ruokakamppiksista. Myönnän että arjessa teen suht paljon samoja vanhoja lempiruokia, sillä se on vaan helppoa ja saa takuunvarmasti hyvää ruokaa kun ei ala kikkailemaan. Nyt sille lempparit -listalle on kuitenkin löytynyt ihan uusi suosikki; VegMe vegaaniset tacot!!!

Pääsin tosiaan tämän K-Supermarketin blogikampanjan innoittamana kokkaamaan mun yhtä lempiruokaa eli tacoja – mutta vegaanisena versiona, jota en ollut aiemmin ikinä tajunnut edes kokeilla. Kuten oon kertonutkin, niin itse syön edelleen silloin tällöin lihaa jos on ns. pakko, mutta suurimmaksi osaksi haluan keskittyä vain kasvipohjaisiin tuotteisiin. Kaikki kokeilemani vege-tuotteet eivät kuitenkaan olleet ihan mun makuun, mutta nämä VegMe Vegan Bites rustiikkipalat on oikeasti ihan huippu hyviä. Jotenkin se maku & koostumus yhdessä on täydellinen, juuri sellainen jota olen toivonut – lisäksi nämä ovat todella täyttäviä. Multa ehdottomasti tälle tuotteelle 10/10! En malta odottaa että pääsen testaamaan myös saman sarjan valmisruokia mukaan töihin.

Tarvitset;

1 pkt VegMe Vegan bites

1 pirkka mieto chili (itse käytin jalapenoa)

1 rkl oliiviöljyä

1/2 dl Pirkka Teryakikastiketta

1 rkl soijakastiketta

2rkl seesaminsiemeniä

150g punakaalia

1 punasipuli

1 Pirkka syöntikypsä avokado

1 lime

8-10 pientä maissi/vehnä tortillaa

1 ruukku korianteria

1 prk kaura fraichea (esim. Yosa/Oatly)

Näin valmistat tacot;

  1. Viipaloi chili siemenineen. Paista VegMe Vegan Bites rustiikkipaloja ja chiliä paistinpannussa öljyssä muutama minuutti. Yhdistä teriyakikastike, limetinmehu ja soijakastike kupissa. Lisää kastike ja seesaminsiemenet pannuun ja nosta pannu liedeltä sivuun.
  2. Leikkaa kaali ja punasipuli ohuen ohuiksi viipaleiksi. Halkaise avokado, poista kivi ja viipaloi avokadon hedelmäliha. Leikkaa limetti lohkoiksi tarjolle.
  3. Kuumenna tortillat paistinpannussa molemmin puolin. Tarjoa kaurafraichen, korianterin ja muiden täytteiden kanssa.

id-kuva

Katselin ehkä aluksi vähän kauhuissani pitkää reseptiä jossa oli mulle uusia tuotteita, mutta hommiin ryhtyessäni yllätyin kuinka nopeaa ja vaivatonta näiden valmistaminen todellisuudessa oli. Aikaa tacojen tekemiseen kului ehkä 15-20min. Simppeliä, herkullista ja terveellistä – eli juuri sitä mitä itse kaipaan ruualta! :D

Ps. Kaikki VegMe tuotteperheen tuotteet ovat tosiaan myynnissä kaikissa K-kaupoissa. Voit lukea VegMe tuoteperheen kaikista tuotteista lisää klikkaamalla tästä! Myös lisää K-ruoka reseptejä (niin kasvis kuin lihareseptejäkin) löydät lisää täältä! ♥︎

With love, Silja